Palautteen antamisen vaikeudesta

Mitä menetät

Entä jos lopettaisimme omassa paskassa vellomisen ja muissa ihmisissä vikojen näkemisen, vaan antaisimme kaikkien olla vapaasti omia itsejämme, ellei siitä ole merkittävää sosiaalista tai muuta haittaa meille muille. Ojennetaan eka häiriöisiä ja vasta tokana soitetaan poliisit paikalle tai tilanteen mukaan, mutta jos ei ole muuta tehtävää elämässä kuin kantelu muista kansalaisista, eikö se olisi hieman tympeää elämää?

Teki mieleni tänäänkin eräälle liuhuletille sanoa kävellessäni, että hänellä oli kiva letti, mutta en sanonut vaikka mieleni teki. Ikävää tämä estoisuus joka osin yhteiskuntakulttuurin seurausta eikä METOO-kampanja tätä asetelmaa ole parantanut. Sanoin sentään psykiatrilleni, että hän vaikutti humaanilta kun olin sitä palautetta jo etukäteen miettinyt. 🙂

Tässä lopuksi vielä aiemmin tänä vuonna kirjoittamani kirjoitus palautteen antamisen vaikeudesta romanttisessa dimensiossa:

Faktaa ihmisen romanttisuudesta! 

Ilmeisesti ihminen on romanttisempi kuin haluamme myöntää, mutta meille on vaikeaa myöntää romanttinen tunnelataus, vaan saatamme sen jopa kiistää käyttäytymällä vastenmielisesti ihastustamme kohtaan. Siksi on perusteltua sanoa, että ihminen on jopa ihanampi kuin miltä vaikuttaa, koska tuomme kiukun ja muun negatiivisen helpommin esille sosiaalisessa kanssakäymisessä!

Toki epäaitoa romantiikkaakin esiintyy, jolloin yleensä miehet huijaavat naisia romanttisin sanakääntein. Huijaria lienee usein lähes mahdotonta erottaa oikeasti rakastuneesta miehestä, jos mies on vielä sosiaalisesti kyvykäs eli hän ei ala edes rakastuneena ujostella kyseistä naista. Itse pidän silti ujoutta ehkä vahvimpana todisteena romanttisesta ajattelusta ainakin itseni kaltaisten miesten kohdalla. Naisten ihastuminen voi olla vielä vaikeampi määrittää, kun taustalla lienee edelleen yhteiskuntakulttuurin epäkypsyys eli tasa-arvon edistyminen lienee hyvä asia myös herkkien miesten kannalta.

Ps. Markkinoinnin sääntönä pätee nykyään 5:1 sääntö, jonka mukaan kielteinen palaute annetaan viisi kertaa helpommin kuin positiivinen palaute!

(lähde: https://blog.barona.fi/blogi/palautteessa-patee-51-saanto)

KimmoHoikkala

Olen 41-vuotias kahden koululaisen yhteishuoltaja ja asun Oulussa. Kotoisin olen Pirkkalasta ja olen asunut myös Tampereella. Työkokemukseni on pääasiassa metalliteollisuudesta kuumasinkityslaitoksen töistä. Opintoja minulla on lähinnä tekniikan ylioppilaana 2000-luvun vaihteesta Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Olen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoinen mielenterveyden kokemusasiantuntija sosiaalisen median keskusteluissa. Toimeentuloni saan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu