En kykene luomaan aitoja ystävyyssuhteita nuorempien henkilöiden kanssa!

Tavallaan outoa, että monet pappaikäiset tyypit tulevat niin luontevasti nuorten kanssa juttuun. Itsellänikin ollut jo nuoruudesta saakka paljon itseäni vanhempia ystäviä, mutta itseäni merkittävästi nuorempia ystäviä minulla ei ole koskaan ollut.

Tuore talvinen selfiekuva parvekkeella. 🙂

Olen miettinyt, että minua katsotaan kieroon nuorempien kansalaisten taholta ja siksi ystävyyssuhde ei voi muodostua itseni ja paljon nuorempien tyyppien välillä. Toisaalta olen kahden koululaispojan isä ja tulen heidän kanssa ihan hyvin juttuun.

Vaikea sanoa, että miksi minua syrjitään oman ikäluokkani ja nuorempien tyyppien toimesta. Olenko liian kalkkis vai mikä tässä on taustalla?

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu