Erikoisimmat joululahjat lapsuudessa ja nuoruudessa?

Olen saanut kaksi mikroskooppia joululahjaksi.

Moni voi muistaa kaikkien aikojen parhaan joululahjansa, mutta muistaako moni huonointa tai törkeintä joululahjaa, jonka on paketissa saanut.

Itselleni on ollut jouluna -89 mieluisin joululahja Commodore 64 tietokone kasettilaturilla, vaikka isäni oli juuri sitä ennen kuollut 69 vuoden iässä.

Törkeimpänä joululahjana pidin pitkään Mäntyharjulla Kuttulan koulukodissa saamaani mikroskooppia, mutta tavallaan oli sympaattista, että minua pidettiin vielä ysiluokkalaisena 15-vuotiaana niin lapsellisena poikana.

Itse asiassa olin saanut jo alakoululaisena yhden mikroskoopin joululahjaksi ja kuvassa vasemman puoleisen mikroskoopin sain joululahjaksi vuonna 1993.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu