Huuhkajien lupaava alku EM-futiskarsinnassa
Innostuin katsomaan molemmat alkupelit televisiosta ja nyt ajattelin kirjata vähän ylös mitä mietteitä pelit itsessäni herätti.
Tanska-Suomi 3-1, Kööpenhamina 23. maaliskuuta 2023
Tanska vei huuhkajia peruspelillä ja tietty ottelun hahmo oli Rasmus Höjlund (#11), joka teki hattutempun eli Tanskan kaikki kolme maalia. Itselläni alkoi hieman nousta jopa epärealistinen toive mieleeni, kun Suomi tasoitti peli toisen puoliajan alussa 1-1 tilanteeseen Oliver Antmanin (#18) hienon maalin seurauksena. Suomen tasoitus Tanskaa vastaan oli hieno nopea hyökkäys, jossa maalinjohtaneen syötön tarjoili Teemu Pukki (#10). Kokonaisuutena Huuhkajat peli Tanskaa vastaan näytti hieman hermostuneelta ja epävarmalta, eikä syöttötarkkuus ja pelinrakentelu tahtoneet oikein sujua. Vaikea itseni sanoa, että millä keinoin Tanskan tasoinen joukkue kaadetaan kotiottelussa syyskaudella. Voi olla, että pelivarmuus kohenee kyllä, eikä Kanervan 4-4-2 systeemi ollut huono kokeilu Tanskaa vastaan, vaikka Suomi hävisi pelin nimenomaan yksilöiden taistossa. Tiukemmalla asenteella pelaavilla Huuhkajilla lienee silti mahdollisuudet kaataa Tanska, mutta luulen silti Kanervan suojattien tajuavan, että se edellyttäisi nappisuoritusta. Toisaalta optimismia voi luoda revanssiin Tanskasta heidän konttaaminen ja 3-2 tappio Kazakstania vastaan. Tanska on silti pakko mennä nurin syksyn pelissä olympiastadionilla tai muuten Huuhkajat eivät nähdäkseni omaa oikeutta päästä edes EM-kisoihin 2024 Saksaan, koska eihän Tanskan joukkue nyt niin mahdoton vastus kuitenkaan pitäisi olla.
Pohjois-Irlanti-Suomi 0-1, Belfast 26. maaliskuuta 2023
Huuhkajat pelasi tasaisen pelin Pohjois-Irlantia vastaan, eikä tasapeli ollutkaan kaukana, mutta onneksi Suomi klaarasi täydet pinnat 1-0 voitolla. Maalivahti Lukas Hradeckyn (#1) arvion mukaan kenttä oli hirveässä kunnossa ja varmaan liki perunamaa, mutta kenttäolosuhde oli silti molemmille sama. Tiedä sitten vaikuttiko Belfastin stadionin kentän kunto juuri siihen, että maatapitkin syötöt eivät aina menneet perille. Pohjois-Irlanti antoi hyvän vastuksen Suomelle ja kävihän pallo jopa Suomen maalissa, mutta Pohjois-Irlannin pelaaja otti pallon osittain kädellä haltuunsa ja maali hylättiin. Olisiko Suomi sitten jyllännyt nopeammalla ja varmemmalla syöttöpelillä selvempään voittoon Pohjois-Irlannista? Ihmettelin joitakin hasarditriplauksia Huuhkajilta tässä pelissä eli toisin sanoen pallo lahjoitettiin typerillä riskinotoilla ilmaiseksi Pohjois-Irlannille ja he sitten yrittävät nopeilla pelinkäännöillä luoda tilanteita. Ilman muuta pelivarmuus pitää edelleen kohentua Huuhkajilla Pohjois-Irlanti matsista, jos Kanervan joukkue oikeasti meinaa taistella EM-kisapaikasta loppuun saakka. Pohjois-Irlanti pelin valopilkku oli Benjamin Källmanin (#21) hieno voittomaali boksissa, jolloin pitää omata hyvin nopeat liikkeet jos mielii hyvätasoista joukkuetta vastaan maalata, koska aikaa ja tilaa ei ole koskaan paljon. Hieno ja ansaittu taisteluvoitto kuitenkin Huuhkajille, vaikka tyylillisesti se ei nyt kovin nätti peli ollutkaan. Syöttöpelivarmuuteen ja tyhmien kämmien välttämiseen Huuhkajien pitänee tehdä vielä duunia ja sitten voidaan jännätä tosissaan, ottaako Kanervan suojatit paikan ensi vuoden kesän EM-jalkapalloturnauksesta.
Seuraavan kerran Huuhkajat kentällä olympiastadionilla Helsingissä 16. kesäkuuta Sloveniaa vastaan ja 19. kesäkuuta San Marinoa vastaan. Saatan itsekin mennä johonkin Huuhkajien kotipeliin, mutta sen näkee sitten kun on riittävästi tilillä saldoa, että onko lippuja jäljellä.
Linkki Huuhkajien sivustolle:
Kommentit (0)