Joulun tunnelma on osittain sidoksissa perinteisiin joululauluihin

Mietin parhaita joululauluja eikä niitä oikeastaan omassa mielessäni kovin monia ole, mutta 30 sain listalle ja sitten Nightwish versio Snowman klassikko animaation tunnusmelodiasta. Jouluun kuuluu perinteet ja osa perinnejatkumosta syntyy juuri vaalimalla vanhoja perinteitä kuten perinteisimpiä joululauluja. Joulun merkitys ei olisi läheskään samanlainen, jos meillä ei olisi Suomessa joululaulujen perinnettä.

Uusien joululaulujen murtautuminen vanhojen klassikkojoululaulujen joukkoon lienee melkoisen vaikeaa, vaikka omasta mielestäni 2000-luvun vaihteen jälkeenkin on tehty hyviä ja koskettavia joululauluja kuten Aikakoneen Hiljaisuus (1998). Joulu ei olisi samanlainen ilman perinteikkäitä joululauluja ja itse haluan vaalia perinteistä joulunviettoa myös kuuntelemalla perinteisiä joululauluja. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin viime jouluina usein mietitty suomalaisten joululaulujen surumielisyyttä ja lohduttomuutta, koska jouluhan pitäisi olla monien mukaan pelkkä iloinen karnevaali.

Omaan jouluuni ainakin kuuluu hiljentyminen ja joulu ei tuntuisi edes joululta, jos se ei herätä itsessäni jonkin verran myös surumielisiä tunteita. Liian iloinen karnevaali tuntuisi itsestäni jouluna teennäiseltä, eikä läheskään niin koskettavalta kuin se, että menneiden joulujen ja myös kuolleiden muistaminen kuuluu joulun tunnelmaan.

Oma joululaululistani YouTubessa:

 

+3
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu