Käsikirjoitus tunteista: ’Tunteet ovat osa elämää!’ (julkaistu vuonna 2017)

Tunteet ovat osa elämää!

kirjoittanut Kimmo Hoikkala

 

 

Tunteet ovat osa elämää!

Sisällysluettelo

1. Avaussanat

2. Mitä tunteet ovat?

3. Tunnemuistot

4. Tunnereaktiot

5. Käyttäytyminen tunnetiloissa

6. Estyneisyys, ujous

7. Avoimuus, rohkeus

8. Lopulta tärkeintä on tuntea rakkautta!

 

 

Avaussanat

Hyvä lukija!

Minulla sattui tylsä hetki päivääni ja mietin hetken mitä voisin tehdä. Sitten ajattelin, että kirjoitanpa kirjan ja striimaan koko prosessin. Ensiksi en tiennyt oikein edes aihetta kirjalleni, mutta sitten koin ahaa-elämyksen, että kirjoitanpa omien kokemusteni ja näkemysteni perusteella kirjan tunteista.

Ehkä hieman hulluksi ideani tekee juuri koko kirjoitusprosessin striimaus. Ajattelin näin selventää videoni katselijoille kirjoitusprosessiani ihan senkin takia, että mahdollisesti myös joku muu saisi idean kirjoittaa jotain omanlaista juttuaan. Onhan tässä kirjoitusprosessissani tietenkin myös humoristinen näkökulma.

Sain tällaisen idean, että striimaisin koko käsikirjoituksen kirjoittamisen suorana lähetyksenä, kun mietin jotain vähän räväkämpää viestintämuotoa ja sitten päädyin tähän ratkaisuun. Onhan tämä myös oman osaamiseni testaus, vaikka en koko kirjaa saisikaan aikaan yhdessä videostriimissä. Lähtökohtana on kuitenkin ihan hyvä tilanne kirjalleni, kun ajattelen, että minulla on jo valmiita pohdintoja aihepiiriin liittyen.

Tässä kirjassa hyödynnän tosiaan elämänkokemustani ja aikaisempia kirjoituksiani. Ajattelen, että tällainen kirja saa ihmiset ajattelemaan asioita omassa elämässä, koska yhtymäkohtia kirjassani saattaa hyvinkin löytää itse kukin.

Avaan kirjani pohtimalla tunteiden olemassaoloa ja merkitystä elämän kannalta. Miksi muistamme joitakin asioita paremmin kuin toisia ajattelulle omistan myös kokonaisen kappaleen kirjassani. Tunnereaktiot ovat mielenkiintoisia, jos niitä ajattelee kuvitteellisesti tunteettomana robottina. Siksi ajattelen että tunnereaktiosta saa helposti muodostettua neljännen kappaleen kirjaani.

Miten käyttäydymme tunteiden hallitessa ajattelua ja miten tunteet saa asettumaan ajatuksissa kysymyksiä pohdin kirjani viidennessä kappaleessa. Ujous ei ole aina huono asia, vaan se voi kertoa nähdäkseni suuresta tunteikkuudesta, joka kyllä ajan kanssa tulee esiin. Pohdin kirjan kuudennessa kappaleessa ujoutta ja estyneisyyttä, joka voi joskus johtua suhteettomista pelkotiloista ja muusta epävarmuudesta suhteessa sosiaaliseen ympäristöön.

Onko rohkeus avoimuutta vai tyhmyyttä? Mietin rohkeuden tunteen olemusta ja pelkotilojen voittamista seitsemännessä kappaleessa. Lopetan kirjani tunteista jaloimpaan eli rakkaudelliseen tunteeseen, jota pohdin elämän jatkuvuuden ja toiveikkuuden perustana!

Kirjoittajana olen 39-vuotias mies Oulusta. Olen kokenut avioeron ja minulla on kaksi poikaa, joista vanhempi on peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja nuorempi on esikoulussa. Olen hieman ironisesti todennut usein, että ensimmäinen seurustelusuhteeni päättyi avioeroon. Olen ollut lapsena hyvin ujo ja ehkä jopa estynyt, vaikka en kokenut olleeni niinkään yksinäinen lapsi. Nuorena olin edelleen jonkin verran ujo ennemmin kuin estynyt, eikä itseluottamukseni ollut kummoinen. Tytöt ovat merkinneet minulle aina paljon, mutta en ole sitä aina kyennyt ymmärrettävästi tuomaan esille kyseisille tytöille tai naisille. Olen ajatellut, että moni nainen on tiennyt minun olleen jotenkin kiinnostunut heistä, joten en minä aliarvioi sanatonta viestintää, vaikka se jättää myös hyvin paljon tulkinnanvaraan asioita. Surusta minulla on kokemusta lähinnä isäni kuoleman takia, kun olin 11-vuotias vuonna 1989 joulun alla, jolloin isäni kuoli pitkällisen sairauden ja siitä johtuneiden tekijöiden vuoksi. Haaveilin nuoruudessani jossain määrin neurologian työtehtävistä, koska isäni oli kuollut Parkinsonin tautiin ja pidin sitä sairautena hyvin paskamaisena.

En ole ikinä ollut aivan vihan vallassa, että mitään kovin pahaa olisi päässyt sattumaan edes itselleni. Olenko vihannut vai hävennyt itseäni, kun sairastuin psykoottiseen masennukseen vuonna 2003 noin vuoden jatkuneiden melko selvien ennakko-oireiden jälkeen. Olen kokenut, että olen ollut rakastettu, kunhan en ole vain ollut vaikeasti masentuneena.

Se on tärkeää, että huomaa muiden ihmisten välittävän itsestään aidosti, koska muuten voi ajatella elämään melko merkityksettömänä aikana. Mieltäni on viime vuosina lämmittänyt erityisesti nuoremman poikani päiväkodissa neljän vanhana isänpäiväkorttiin kertoma asia, että isä on rakas! Toki vanhempi poikani on myös minulle yhtä tärkeä ja vanhemmuudessa ajattelen, että aina se lapsi joka tarvitsee enemmän apua saa ollakin tavallaan etusijalla, vaikka minun isyyttäni tämä asia ei välttämättä niinkään koske.

Nyt aloitan luottavaisesti kokoamaan käsikirjoitustani kasaan ja tavoitteena on saada valmista vielä tämän päivän aikana!

Kimmo Hoikkala,

Oulussa 15.8.2017 kello 15:15

 

 

Mitä tunteet ovat?

Tunteet erottavat ihmiset suurelta osin eläimistä. On paljolti filosofinen kysymys, että miten apinat tai koirat tunteitaan tuntevat, vaikka mitään täysin selvää tutkimustietoa eläinten tunteellisista ajatuksista ei voi edes olla olemassa. Toki eläin tuntee kipua ja kiintymystäkin, mutta ajattelukyvyiltään eläin ei voine olla lähellä ihmisen tunnekokemista.

Ihmisen tunteikkuuteen vaikuttaa jo paljon se mitä ihmiselle on annettu ennen syntymää. Voikohan esimerkiksi perustemperamenttia vahingoittaa vielä sikiövaiheessa kurjempaan tunnekirjoon tuonnempana elämässä. Meitä on erilaisia ihmisiä jo synnynnäisesti perustemperamentiltaan ja siksi olisi hyvä, että mahdollisimman moni vanhemmuus ja etenkin äitiys sujuisi turvallisessa ja rauhallisessa elinolosuhteessa.

Miten samojen vanhempien sisarukset saattavat vaikuttaa lapsina hyvin erilaisilta tunneilmaisukyvyiltään? Onko syynä kasvuolosuhteen erilaisuus vai kertoisiko se sittenkin vain biologisen perimän mutaatioista sikiön ja juuri aivojen kehittyessä. Jos ajatellaan, että lapsena voidaan jo havaita tietty ongelmallinen kehityskulku aikuisuuteen, niin miten voitaisiin välttää suuremmat ongelmat lapsen sosiaalisessa ympäristössä suotuisan kasvukehityksen mahdollistamiseksi?

Itse en jaksa uskoa, että kaikkia elämän kannalta muille ihmisille huonoja tunnekokemuksia voitaisiin täysin välttää ikinä. En silti tarkoita sitä etteikö näitä kokemuksia voitaisi estää tehokkaasti, jos lapset kasvatetaan mahdollisimman tasapainoisessa sosiaalisessa ympäristössä. Voiko sitten olla äärimmäisiä välittäviä rakkaudellisia tunteita, jos ei ole ollut ikinä näkemystä pimeisiin tunteisiin kuten viha, katkeruus ja kauna.

Ajattelen, että tunteita ei pitäisi määrittää vastakohtien miettimisellä, vaan rakkaus säilyy tunteena, vaikka vihaa olisikin ympärillä. Sanotaanhan että valo näkyy hyvin kirkkaana todella pimeässä. Kaikki ihmiset eivät kykene vastustamaan pimeyttä ja siksi etenkin toisen maailmansodan aikaan kokonaisia yhteiskuntia vajosi lähes totaaliseen pimeyteen.

Vihaa lietsova politiikka on hyvin vaarallinen ilmiö yhteiskunnallisesti, mutta onneksi elämme vapaan tiedonvälityksen kultakautta tähän mennessä, jolloin on hyvin vaikeaa saattaa kokonaisia yhteiskuntia synkän pimeisiin tunnemaisemiin. Moraali on tärkeä osa tunteiden säätelyssä, kun ajatellaan, että sosiaaliset pidäkkeet julkisissa tilanteissa estävät monien ihmisten häiriöisen käyttäytymisen osaltaan myös moraalikasvatuksen seurauksena. Poikkeuksena julkisesta paikasta, jossa käyttäytymisnormistoa ei nähdä aiheelliseksi noudattaa, on tietenkin sosiaalinen media ja sen tunne-elämältään häiriintyneet kommentoijat.

 

 

 

Tunnemuistot

Olen havainnut, että muistan itse ainakin hyvin sellaisia asioita, joihin on liittynyt suuria tunteita ajatuksissani, enkä nyt tarkoita pelkästään naisia. On myös olemassa traumamuistoja, joissa mieli kokee äärimmäisen kovan tuskatilan tai jopa kuolemanvaaran läsnäolon kuten traumakokemus käsittääkseni yleensä määritelläänkin.

Olen ajatellut, että elämäni kannalta keskeistä on ollut se ajoittaisesta kovasta elämästä huolimatta, että olen nähnyt valoisat muistot vahvemmin kuin aivan synkimmät muistot. Toisin sanoen en koe olevani erityisen katkeroituva henkilö, vaikka jopa minulla on joskus tapana kaivella vanhoja asioita negatiivisessa mielessä. Pidän itse traumakokemuksena joskus myös vahvaa eläytymistä toisen kuoleman lähestyessä kuolevan henkilön asemaan, vaikka siinä ei olekaan mitään selvää kuolemanriskiä.

Aina sitä ei ihminen edes tajua varsinkaan lapsena, jos kuolema on ollut lähellä esimerkiksi pyörällä ajaessa silmät sumeina kyyneleistä, jolloin auto on joutunut hätäjarruttamaan. Tai joskus työtapaturma voi olla lähellä tai hirvikolari, mutta silti pahimmalta muistolta tuntuu isän kuolinviestin saapuminen.

Olen ollut psykoosissa vuosina 2003-2004 ja silloin olin itsemurhaa, mutta ilmeisesti unenomaisen mielentilani vuoksi en koe, että tapauksesta olisi jäänyt minulle traumaa. Aluksi tuntui tavallaan traumalta se kun en saanut edes itseäni tapettua.

Tunnemuistoilla ja niiden kokemisella on varmasti erilaisia merkityksiä eri ihmisillä. Joku on herkempi miettimään huonoja kokemuksia ja joku toinen miettii mielellään kiitollisin mielin elämäänsä, vaikka hän olisi kokenutkin paljon huonoja asioita elämänsä varrella. Olisi oleellista tuntea juuri kiitollisuutta elämässä sen takia, että ei vaivu liiaksi synkkiin tunteisiin.

Toki on ymmärrettävää, jos henkilöllä on ollut hänen itsensä mukaansa kova elämä eikä ole onnistut tavoittamaan unelmiaan oikein missään asiassa, niin voihan siinä mieli hieman vaipua ihan aiheestakin synkkyyteen. Tässä vanha blogimerkintäni edellä kirjoittamaani viitaten:

Suomalaisen kiitollisuuden mahdollistaa hyvä yhteiskunta!
31.5.2017 20:34

Kiitollisuus vie pohjan monilta negatiivisilta tunteilta kuten kateudelta ja ehkä katkeroituneelta vihaltakin eli kaunalta. Ymmärrän kyllä hyvin monia suomalaisia, joiden on vaikeaa löytää kiitollisuutta elämää kohtaan, mutta silloin kannattaa miettiä jaksaako ihan oikeasti itsekseen vai pitäisikö hakea apua.

Ajattelen suomalaisten mielenterveyden häiriintymisen ja kiitollisuudentunteen suhteellisen pienen julkituomisen olevan signaali myös tunne-elämän häiriöistä. Tunteita pitäisi kannustaa jo lapsien ilmaisemaan turvallisesti, eikä ainakaan tuomita esimerkiksi poikien hempeitä ja välittäviä rakkaudellisia tunteita. On suotavampaa somessakin olla häiriintynyt ja ilkeä persoona kuin välittävä ja kiitollinen persoona.

Kyllä kehityskulku on kuitenkin parantunut somessa, kun muistelen joitakin anonyymeja foorumeita, mutta tietenkin edelleen on olemassa umpiluupäistä porukkaa, jotka eivät välitä mistään mitään, vaan he yrittävät sanoa sanat juuri niin ilkeästi kuin osaavat.

Kiitollisuus on osa hyvän elämän perustaa, johon tosin yhteiskunnan on luotava mahdollisimman yhdenvertaiset puitteet, ettei alentuneesti työkykyisiäkään jätetä oman onnensa nojaan katkeroituneina aikapommeina!

Yhteiskunnalla on tosiaan kokonaisvastuu kansalaisistaan, eikä yhteiskunnallisten päättäjien toimesta kannata tätä asiaa väheksyä senkään takia, koska poliitikot ja virkamiehet omaavat paljon vaikutusvaltaa varsinkin kuuliaisen enemmistön suomalaisia joukossa!

 

 

Tunnereaktiot

Ovatko silmät sielun peili, vaikka tiettävästi sokeat ihmisetkin omaavat yhtä lailla tunteita ja heillä on tarve ja kyky tunnekiintymykseen. Voi olla, että sokeille kosketus merkitsee yleensä paljon enemmän kuin hyvän näkökyvyn omaaville, vaikka herkkiä ihmisiä voi olla tietenkin myös näkevien ihmisten piirissä.

Joskus tunteita on vaikeaa ilmaista verbaalisesti. Esimerkiksi kun suru halkaisee sydäntä tai toinen henkilö tuntuu niin hyvältä, niin ei sitä silloin osaa kuvailla täysin kokemaansa tunnereaktiota. Onhan ihmisillä erilaisia työkaluja työstää hankalia tunnekokemuksia. Musiikki voi toimia monilla henkilöillä tunteiden käsittelyn apuna ja hyvien tunnemuistojen mieleenpalauttajana.

Halaaminen ja kosketus voi olla vaikeaa vieraan ihmisen kanssa, mutta tunteiden ja tunnekiintymyksen ollessa vahvaa ei halua koskettaakaan muita ihmisiä kuin mielitiettyään. Erityisherkästä ihmisestä voi tuntua jopa ikävältä, jos joku lohtuhalaa häntä ilman tunteita, mutta halaus oikealta ihmiseltä ja joskus pelkkä läsnäolo voi saada sydämen tuntemaan erikoisia sähköisiä impulsseja, joita ei muuten esiinny. Ihastuminen on aina vihastumista parempi tunnereaktio, vaikka voihan sitä välillä kiukutella jos sen tekee turvallisessa ympäristössä aidosti välittävien ihmisten keskuudessa.

Viha on aina sekundaarinen tunnereaktio toisin kuin rakkaus, joka on primaaritunne jo siltä ajalta kun olimme äitimme kohdussa. Viha on aina motivoitunutta ja se johtuu joskus jopa ihan elimillisistä syistä kuten sokeritasapainon heilahtelusta tai väsymystilasta, joka alentaa kritiikin ja stressinsietokykyä. Tässä seuraavaksi vanha kirjoitukseni vihan sekundaarisesta luonteesta:

perjantai 13. toukokuuta 2016
Rakkaudesta vihaan

Viha ei ole rakkauden vastavoima, vaikka vihaamalla rakkaus kuolee. Rakkaus on ensisijainen tunne ja se voi alkaa kahden ihmisen välille täysin vailla ilman selviä ja helposti määriteltäviä syitä.

100 prosenttista vihaa?

Viha on puolestaan sekundäärinen eli toissijainen tunnereaktio, joka johtuu jo olemassa olevasta tunteesta kuten kateudesta tai pelosta. Joskus viha voi aiheutua myös vääristä käsityksistä ympäröivän todellisuuden suhteen ja tällöin puhutaan psykoottisuudesta.

Psykopaatti voi nauttia vihantunteesta

Vihassa ihmisellä on oikeasti huono olo tai hän yksinkertaisesti tuntee huonommuutta toiseen nähden, jolloin hän ajattelee vihaamalla pääsevänsä toisen henkilön ohi sosiaalisessa arvostuksessa. Psykopaattinen viha voi olla sidoksissa myös sadistisesta nautintokokemisesta muiden kärsimyksen seurauksena.

Rakkauden vastavoima?

Rakkaus alkaa toiveajattelusta ja se toteutuu, kun molemmat henkilöt ovat rehellisiä toisilleen aidoista välittämisen tunteista. Rakkautta vastaan sotii ainakin epäluottamus ja epärehellisyys koskien etenkin omia tunnereaktioita. Rakkaudellinen tunne aiheuttaa luottamusta toista henkilöä kohtaan ja luottamus syventää rakkautta henkilöiden välillä.

Äiti varjelee rakkaudella lapsiaan

Universaalina käsitteenä rakkaus on kaikenlaisen elämän suojaamista ja varjelemista harmoniassa elinympäristön kanssa. Äidinrakkaus lapseen on opettanut ihmiselle rakkaudellisen välittämisen konkreettisesti. Ihmiskunnan historian alusta asti äidit ovat varjelleet rakkaudella lapsiaan ja se on ollut ihmiskunnan jatkuvuuden perusta.

Tie pimeyteen alkaa usein lapsuudessa

Liekö sittenkään sattumaa, että äitien eniten laiminlyömistä lapsista tulee aikuisina usein vihassa eläviä ja joskus pimeydessä eläviä pahuuden edustajia?

 

Emme aina näytä tunteitamme ja se on osa ihmisyyttä vaalia yksityisyyttä, vaikka minun vaikeaa käsittää, että on olemassa niin monia ihmisiä jotka salaa ihailevat tai fanittavat jotain itselle lähes tuntematonta henkilöä. Tunneilmaisulle pitää olla turvalliset puitteet jo lapsuudesta alkaen, sillä ei ne tunteet ketään tapa, mutta teot tappaa kyllä.

 

 

 

Käyttäytyminen tunnetiloissa

Kaikki ajattelevat ihmiset tiedostavat, että ihminen käyttäytyy hyvin eri lailla erilaisten tunnetilojen seurauksena ja sitten käyttäytyminen on vielä täysin yksilöllistä erilaisten ihmisten välillä. Intohimo on tärkein motivaation lähde ihmiselle kaikessa tekemisessä. Se on sitten eri asia löytääkö kaikki ihmiset ikinä omaa intohimoaluettaan elämässä.

Taiteen ja urheilun yhdistää intohimo!
4.3.2017 09:18

Aloin miettiä määritelmää intohimolle omin sanoin. Intohimo saa ihmisen toimimaan joskus jopa hyvin tavoitteellisesti, jolloin intohimoista henkilöä usein ohjataan saavutuksiin ja päämääriin valmentajien tai sen tapaisten näkijöiden toimesta. Intohimo on varmaan silloin totta, kun ei edes tajua miksi tekee jotain, vaikka tekemisestä saa suurta tyydytystä. Välillä voi tehdä kipeetäkin, mutta intohimolla asiaansa suhtautuva henkilö kestää myös intohimoasiaansa liittyvät tuskat helpommin kuin muilla elämän osa-alueilla.

Mielestäni ihan mielenkiintoinen jako intohimoisissa henkilöissä on se, että toiset ovat intohimoisesti treenaavia urheilijoita ja toiset taiteellisesti luovia, vaikka moni artisti vaikuttaa olevan tällä aikakaudella ihan hyvässä fyysisessä kunnossa. Urheilijat ovat nykyään lähes poikkeuksetta hyvähermoisia tai ainakin ne jotka menestyvät. Kai sitä jotain samankaltaisuuttakin voi olla huipulla taiteilijoissa ja urheilijoissa. Yhteinen tekijä urheilun ja taiteen huipulla on tosiaan intohimo eli passion, jota myös sisäiseksi motivaatioksi voi sanoa. On olemassa hyvin luovia urheilijoita esimerkiksi palloilulajeissa näkee huikean luovia ratkaisuja urheilijoilta, joten luovuus näkyy myös urheilussa.

Suurin osa suomalaisista on tavallisia eikä siinäkään mitään huonoa ole, mutta aina parempi mitä enemmän ihmisille löydetään niin intohimoisia asioita elämässä, että elämä tuntuu vahvasti merkitykselliseltä!

Yksi intohimoinen ihminen tarjoaa monille tavallisemmalla suorituspotentiaalilla varustetulle ihmiselle paljon elämyksiä. Olkaamme kiitollisia, että joukossamme on pieni mutta merkittävä ryhmä suurella intohimolla asioihin suhtautuvia kansalaisia!

 

Edellä on kirjoitukseni intohimoisesta motivaatiosta taiteen ja urheilun piirissä, mutta en silti kiistää, etteikö moni ihminen voi löytää oman intohimonsa myös jostain muista asioista. Pitää kuitenkin muistaa että suurin intohimo vaikuttaa olevan usein helpoiten havaittavissa juuri urheilijoiden ja taiteilijoiden edesottamusten johdosta.

Ihastuneesta sanotaan, että maailman näkee idealistin silmin, mutta ei asia aina niin tarvitse olla eikä se voi ollakaan. Ihastuneena toki näkee kumppaninsa hyvin kirkkaassa valossa ja muut eivät ole siinä vertailussa mitään, jos on tosi pahoin lätkässä jopa harhaisuudesta kärsien.

Vatsassa voi tuntea perhosia lentävän jo silloin, kun näkee ihastuksen tulevan metsäpolulla vastaan ja siinä voi sitten posketkin hieman punastua. Itse uskon että ihastumisen alkumetrit huomaa hyvin tarkkaan tietyllä tavoin jännitteisestä katseesta kahden henkilön välillä. Voiko ihanampaa enää ollakaan kuin kuherrella ja viettää aikaa sellaisen henkilön kanssa oikeasti.

Naisten silmien kirkkautta eivät räkkänokkapojat välttämättä aina ymmärrä, vaikka joku nainen voisi olla tosi mehevä kinkku siis kivan pehmeä ihanuus! Katselkaa ympärille tuntekaa ihastumista ja kulkekaa kohti liekkejä, vaikka vähän voi heikkoa tehdäkin.

 

 

 

Estyneisyys, ujous

Ujous on kokemukseni joskus ihastumisen pelkoa, vaikka sitä voi ihailla joitakin naisia paljon, niin silti voi ajatella, että ihastuminen on hyvin epävarma asia.

Paniikkihäiriöt ovat estyneisyydessä vaikeammasta päästä, jolloin sitä tuntee itsensä hyvin epävarmaksi kohdatessaan muita ihmisiä. Sitä oikeastaan haluaa jopa välttää kohtaamasta puolituttuja ihmisiä, koska silloin jännittää kyseisten ihmisten kohtaamista niin paljon.

Ujous voi puolestaan kertoa suurista tunteista, joita on mieleensä rakentanut. Paniikkihäiriössä ei auta muuta kuin vähitellen altistaa itseään puolitutuille ihmisille, jolloin toivottavasti ei joudu heti jonkun ikävän ihmisen tunnepurkausten kohteeksi.

Ujoudesta voi päästä eroon vähän samalla lailla kuin paniikkihäiriöstä eli altistamalla itseään, vaikka kokemukseni mukaan ihastuminen käy joskus niin nopeasti, ettei sitä ehdi oikein siinä hetkessä edes tajuta.

Yksinäisyyden taustalla voi tosiaan olla yllättävän usein lievä paniikkihäiriö tai ujous, koska luottamus muihin ihmisiin on niin alhaisella tasolla, ettei voi kuvitella olevansa pidetty henkilö juuri missään.

Epävarmuus sosiaalisessa ympäristössä voi jopa pahentua esimerkiksi koulussa, jos tällainen herkkä ujo tai paniikkihäiriöinen oppilas joutuu vielä kiusaamisen kohteeksi.

 

maanantai 31. lokakuuta 2016
Yksinäisyydestä ystävyyteen

Muistan lukeneeni joskus jonkun kirjoituksen. jossa oli mainittu käsite ’yksin ihmisten keskellä’. Yksinäisyys voi olla silti todellista, vaikka ympärillä pyörii koko ajan lukuisia ihmisiä.

Yksinäisyys on nähdäkseni kokemuksellinen asia, josta ei pääse pois ennen kuin ymmärtää yksinäisyyden kokemisen oman elämän kannalta sen hyväksyen osana elämän realismia. Onko yksinäisyys sitten jotain tavoittamatonta kaipuuta vai kokemus siitä ettei kukaan kumminkaan välitä aidosti?

Sanotaan kyllä niinkin että ihminen on lopulta aina yksin. Nyt kun ajattelen tätä asiaa, niin minusta tuntuu, että ihminen ei ole yksin, vaan ihminen on osa ympärillä olevien ihmisten joukkoa joko tietoisena tai tiedostamattaan.

On sanottu, että ystävät ovat kuin tähtiä, joita et aina näe, mutta he ovat silti aina läsnä. Tämä näkymätön läsnäolo on mielestäni todella hienosti sanottu ystävyyden määritelmä. Jospa jokainen suomalainen voisi jonain päivänä kokea, että hän on läsnä, vaikka en häntä joka vuosi kohtaa.

Yksinäisyys on todellakin kokemuksellinen eikä välttämättä niinkään konkreettisen näkemyksellinen asia.

 

Silloin ei kannata mielestäni altistaa itseään sosiaalisessa ympäristössä, jos tuntee olonsa epävarmemmaksi kuin parhaimpina hetkinä kyseisessä elämän vaiheessa, vaan kannattaa hyödyntää hyvät hetket ja iskeä silloin kun on hyvä päivä!

 

 

 

Avoimuus, rohkeus

Miten määritellä rohkeus? Sanotaan, että täysin peloton ihminen ei ole todellisuutta ja tämä varmaan pitää paikkansa, koska pelottomuus edellyttää täysin hetkessä elämistä, jolloin ei voi olla mitään strategiaa oman elämänsä tai lasten elämän kohdalle mietittynä.

Voi tietenkin elää tartu hetkeen mentaliteetilla, mutta ei absoluuttisesti kukaan ihminen elä täysin hetkessä. Voisi ajatella, että on hyvä päästä äärimmäisen lähelle Carpe Diem -ajattelua, mutta samalla pitäisi tiedostaa myös oma menneisyys ja tehdä töitä luottavaisesti hyvän elämän eteen. On olemassa ihmisiä joilla ei ole varsinaista kuolemanpelkoa, vaikka se on joskus myös mielenterveysongelmista johtuva ajattelumalli.

Kuolemaa ei oikeastaan tarvitse pelätä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö voisi silti haluta elää pitkän ja kunniallisen elämän. Suurin murhe on jopa aikamme Suomessa se, että joiltakin lapsilta ja nuorilta on viety toivo hyvän ja pitkän elämän mahdollistumisesta. Ei voi olla suurempaa tuskaa ja surua, jos nuori ihminen on menettänyt toivonsa elää.

Avoimuuden itsestään ja tunteistaan voi hyvin perustellusti sanoa olevan rohkeuden yksi merkittävä ilmenemismuoto. Rohkeampaa on vastustaa tappamista kuin tappaa liipaisinta tai nappia painamalla itselle vieraita ihmisiä, koska vain aidosti hullu ihminen tappaa omia välittäviä läheisiään.

Avoin ja rohkea ihminen kestää kaiken sen, jota kasvottomat huppupäät haluavat peloissaan vastustaa. Huppupää ei todellakaan ole rohkea henkilö, niin hän ei voi myöskään aidosti haastaa avoimin kortein pelaavaa rohkeuden ritaria!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Rohkea ihminen

Millainen ihminen on rohkea?

Rohkeus ja typerä riskinotto ovat kaksi eri asiaa. Rohkeus on paljon päämäärätietoisempaa ja tasapainoisen henkilön käyttäytymismalli.

Rohkeutta voi myös ajatella vastakohdan eli pelkuruuden kautta. Pelkuruus ja vastuunkantaminen eivät mielestäni oikein rimmaa, vaikka ymmärränkin pelkureita sikäli ettei kaikkien tarvitsekaan olla rohkeita, jolloin on saadaan rohkeudelle myös vertailupohja.

Pelkuruutta arvostavat piirit ehkä harvoin kohtaavat rohkeutta arvostavia piirejä ja sama pätee mielestäni myös yksilöiden keskeisissä vuorovaikutussuhteissa. Kumpi haluat olla rohkea vai pelkuri? Kumpikin on sallittua, mutta rohkean voi haastaa uskottavasti vain rohkea!

Arkipäiväinen rohkeus on mielestäni lähinnä oman tien kulkemista kantapääopistosta oppia välillä ottaen. Itselläni on monia tilanteita joita pelkään, mutta vähitellen olen oppinut altistamaan itseäni peloille, jonka ansiosta olen päässyt joistakin peloista eroon ainakin toistaiseksi.

 

 

 

 

Lopulta tärkeintä on tuntea rakkautta!

Rakkaus on aina yhdistävä voima, eikä se milloinkaan erota henkilöitä. Olosuhteet erottavat henkilöt, mutta rakkaus säilyy. En usko lapsellisia käsityksiä rakkaudesta jonka perusteella voisi sanoa että: ”rakastan sua tänään, mutta huomisesta en tiedä enää.”

Ei rakkaus voi kadota, vaikka luopuminen on nähdäkseni eräs tärkeimmistä asioista rakkauden kokemista. Ja ehkä luopumisen vaikeuden takia emme usein joudu luopumaan pysyvästi rakkaistamme ennen kuin ikäännymme. Elämän voi nähdä opetuksena luopumisesta.

 

perjantai 24. helmikuuta 2012
Hyvä kuolema on luonnollinen kuolema!

Eutanasiakeskustelussa on tuotu taas esille, että kansalaisella pitäisi olla oikeus lääketieteelliseen kuolinapuun, jos kiputilat ovat niin sietämättömiä.

Kuitenkin elän siinä uskossa, että Suomessa osataan potilaan kipulääkitys. Lisäksi kipu on tuntemus, joka ei ole aina kovinkaan helposti ulkopuoliselle tarkastelijalle todennettavissa, jonka vuoksi voi sattua myös virheellisiä eutanasiapäätöksiä. Ihmiselämää tulisikin aina vaalia ja ottaa luonnollinen kuolema luonnollisena loppuna omalle elämälle.

Elämä on luopumista ja ihmiselämän keskeinen haaste on luopuminen. Ajateltuani luopumista osana elämää olen tullut siihen tulokseen, että usein luopuminen saattaa olla ihmisellä kaikista vaikein tehtävä. Luopumisen vaikeus ilmenee viimeistään silloin kun menettää jonkun rakkaan ihmisen, jonka todellisen arvon huomaa vasta menetyksen jälkeen.

Mielestäni koko elämä saattaa olla hyvinkin valmistautumista luopumiseen itse omasta elämästä.

 

Oma käsitykseni rakkaudesta on agape!

28.12.2016 21:56

Olen ollut agape-rakkauden kannattaja jo pitkään, mutta en ole osannut antaa kokemalleni rakkaudelle nimeä.

Olen joutunut luopumaan elämässäni monista asioista kuten terveydestä ja siinä ohessa hyvästä toimeentulotasosta. Olenhan saanut terveyttä takaisin, enkä tunne erityistä katkeruutta psykiatrisen sairauteni vuoksi mitään tai keitään kohtaan, vaikka välillä on kiukuttanut monet asiat. Olisi outoa jos minua ei kiukuttaisi tilanteeni ollenkaan ja sikäli voin kiukutuksen itselleni sallia. Erilaisena elämää rakastavana kansalaisena ei ole helppo olla, koska perusajatuksena minunkaltaisella kansalaisella on, että asiat järjestyy omalla painolla eikä siinä ole sijaa kilpailulle.

Agape-rakkaus on täydellisimmillään sopusoinnussa mahdollisesti jopa häiriöisen sosiaalisen ympäristön kanssa ja mielentilassa vallitsee harmoninen tila, joka huokuu elämää täysin sydämin kunnioittavien ja siten agape-rakkauden syvimmän olemuksen sisäistäneiden ja siten tuntevien henkilöiden toimesta laajassa sydäntietoisuuden tasossa kaikkialla mahdollisesti ajoittain ailahtelevasta mielentilasta huolimatta.

Ei agape-rakkaus tarkoita sitä että pitäisi olla zen-buddhalainen munkki, jonka mielenhallinta on kehittynyt siten ettei hänen mieliala näkyvästi vaihtele juuri ollenkaan. Agape-rakkaudessa on pakosti sopusoinnussa itsensä kanssa ja se tarkoittaa myös sitä, että sallii itselleen huonot mielentilat ja ymmärtää niiden olevan osa elämää.

Sitä mietin toimiiko agape-rakkaudessa aina korkean moraalin mukaan ja onko se agape-rakkauden edellytys? Nähdäkseni korkea moraali siis jatkuva ympäröivän elämän kunnioittaminen on keskeinen pyrkimys agape-rakkautta tuntevalla henkilöllä, mutta ei voida olettaa, että agape-rakkaus edellyttää jatkuvaa oikeamielisyyttä, koska sehän olisi jo jumalallisuutta, eikä se ole enää ihmisen saavutettavissa oleva tila muuta kuin uskontojen oppien välityksellä.

Sairauteni on antanut minulle sellaisia kokemuksia, jotka ovat olleet rankkoja, mutta niistä selviäminen on vahvistanut minua. Agape-rakkaudessa on käsittääkseni puhtaimmillaan kyse siitä että ei aseta edes läheisiä ihmisiä tärkeysjärjestykseen mutta se on liikaa minulta vaadittu. Agape-rakkauden keskeinen ongelma lienee miten se suhtautuu pahantekijöihin ja muihin väärintekijöihin, jotka häiritsevät elävien kokonaisuuksien ja etenkin ihmisten elämää.

Väärintekijän katumuksen kautta anteeksianto ja armo on ainoa oikea vaihtoehto, jos väittää olevansa edes osittain kiinni agape-rakkaudessa.

 

Rakkaus on tärkeää ja rakkaudessa tehdyt asiat säilyvät rakkauden vallitessa iäisyyden, eikä muuta vaihtoehtoa olekaan, koska epärehellisyyden ja valheen voittaessa ihmiskunta tuhoituisi hyvin pikaisella aikataululla. Rakkaus voittaa ihan sen takia, koska se on ihmiskunnan etu, on aina ollut ja tulee aina olemaan!

 

Parhain terveisin Kimmo,

15.8.2017 kello 17:45 Oulu, Finland

 

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu