Kuntoutumisympäristön vaikutus kuntoutumisessa (kirjoitettu 20.2.2014)

Ympäristön vaikutus psykiatrisista sairauksista kuntoutuvalle henkilölle on merkittävä, kun ajatellaan kuntoutumisenkin tarkoittavan osaltaan sosiaalista pärjäämistä.

Mielenterveydellisesti sairastuvan henkilön läheisverkosto voi olla pitkään muutoksessa ennakkoluuloisten asenteiden vuoksi. Ennakkoluulot voivat johtua sairastuneen henkilön ympäristössä tietämättömyydestä ja asenteellisuudesta psykiatrisia sairauksia kohtaan.

Joskus voi olla myös niin, että henkistä tuskaa läheisverkostoonsa selvittävä mielenterveyskuntoutuja koetaan rasittavana. Tällöin mielenterveyskuntoutuja saa jäädä usein omaan rauhaan ajatustensa kanssa, joka ei voi olla kovin suotuisa kuntoutumisaloitus.

Vähitellen sairastumisen jälkeen voi törmätä ainakin sosiaalisessa mediassa helposti samankaltaisiin henkilöihin. Toki vertaisia voi tavata myös erilaisten vertaistukiyhdistysten välityksellä.

Mielestäni olisi tärkeää, ettei henkilö käperry vallan sairauteensa pitkäkestoisesti, vaan ensiarvoisen tärkeää olisi sosiaalisen median vertaistukifoorumeillakin tavoitteellinen kuntoutumista edesauttava ilmapiiri. Vähitellen eteenpäin on paljon suotuisampi ajattelumalli ihmiselle kuin märehtiä vanhoja asioita, joille ei mitään tässä ajassa enää voi.

Vertaisuus on mielestäni joskus auttava tekijä kuntoutumisen alulle, etenkin jos joukossa tai kaveriporukassa on kokeneempia kuntoutujia, jotka voivat kertoa hyviä vinkkejä kuntouttavista seikoista elämässä. Vertaisuuden huono puoli lienee se, että joskus vertaiset korvaavat toisenlaiset mieleltään tervejärkisemmät ihmissuhteet.

Kuntoutuja tarvitsee sekä kokemuksellisia kavereita että tervejärkisiä kuuntelevia kavereita, jotta kokonaisvaltainen näkemys elämään säilyy. Harmillista tässä ajassa vain on, että monet suomalaiset pitävät edelleen mielenterveyskuntoutujia rasittavina henkilöinä, joiden annetaan olla omissa piireissään.

Vertaisuus mielestäni on tärkeää, mutta sairauteen käpertymisestä ei saisi tulla elämän päätehtävä. Toisaalta kuntoutumista voi joutua monissa vaikeissa psykiatrisissa sairaustiloissa ajattelemaan koko lopun elämää, koska sairaustilat ovat joillakin henkilöillä varsin kroonisia.

Kuitenkaan kuntoutumista ei pidä jarruttaa liikaa liian alimitoitetuin tulevaisuuden näkymin. Tosin on myös tärkeää huomata että mielenterveyskuntoutuja ei välttämättä useinkaan kykene suoritustehoiltaan vastaaviin suorituksiin psykiatrisesti terveen ihmisen kanssa.

Ei mielenterveyskuntoutujilla silti mitään hävettävää ole potilasryhmänä, vaan kuntoutujilta voi moni tervehenkinen ihminen oppia paljon, jos ei muuta niin oppia arvostamaan ihmiselämän monimuotoisuutta.

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu