Lapsen erityisherkkyys ja siitä kasvu aikuiseksi mieheksi!

Näkeehän sen jo lapsena kenellä on herkkyyttä ja kenellä sitä ei ole. Peruskoulussa ei puolestaan haluta ymmärtää lapsia vieläkään yksilöllisesti, kun lapset ja nuoret halutaan pakottaa ahtaaseen ns. mallikansalaisen rooliin, jolloin sosiaalinen reippaus ja lukuinnokkuus painottuvat liiaksi.

Tuntevaisin lapsi ei olekaan läheskään aina vilkkain ja sosiaalisesti reippain vaan päinvastoin. Suuri tunne syntyy ujosta ihailevasta jännityksestä eikä mahtavasta esiintymiskyvystä. Suurin sydän on aina lapsella, joka ei pärjää erityisen hyvin sosiaalisesti.

Väitän, että herkkä lapsi aistii omat ja ehkä myös toisten tunteet tarkemmin kuin toiset reippaammat lapset ja se saattaa tehdä lapsesta jo biologisista syistä johtuen varaantuneemman. Tunneherkän lapsen aikuistuessa olisi tärkeää huomata tosiasia, että sun kaltaisia ihmisiä on hyvin rajoittunut määrä, etkä tule koskaan saamaan parasta ymmärrystä varsinkaan nuorena muilta kuin vastaavanlaisia kokemuksia omaavilta henkilöiltä.

Haluan rohkaista just herkkiä poikia elämässä eteenpäin omaa tunneherkkyyttä ymmärtäen, koska otaksun herkkyyden olevan etupäässä tietyntyyppisten poikien ominaispiirre, eikä kyseessä ole kovin yleinen ominaisuus. Monen sadan oppilaan koulussa voi olla vain muutama poika, joilla on erityisen herkkä tunne-elämän kokemus. En pidä uskottavana asiana laaja-alaisempaa tunneherkkien lasten joukkoa, kun erityisherkkyyttä halutaan ehkä myös vanhempien omista motiiveista johtuen diagnosoida. Naurussa voi olla itselläni pitämistä, jos sosiaalisesti hyvin reipas ja pärjäävä lapsi esitellään mediassa tunteiltaan erityisherkkänä lapsena.

Koen itse olleeni herkkä lapsi ja olen edelleen herkkä aikuinen mies. Elämäntarinani on osittain hyvin surullinen, mutta silti se on ollut hyvin antoisa ja etenkin ajatustasolla hyvin kokemusrikas. Omasta lapsuudesta ja elämästäni on sanottava vielä, että itse en ole kaivannut koskaan pellen roolia, vaikka minusta osin on sellainen tullutkin. ”Mielummin hyvä mielikuvitus kuin huonoja kavereita” – voisi olla mottoni edelleen.

KimmoHoikkala

Olen 41-vuotias kahden koululaisen yhteishuoltaja ja asun Oulussa. Kotoisin olen Pirkkalasta ja olen asunut myös Tampereella. Työkokemukseni on pääasiassa metalliteollisuudesta kuumasinkityslaitoksen töistä. Opintoja minulla on lähinnä tekniikan ylioppilaana 2000-luvun vaihteesta Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Olen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoinen mielenterveyden kokemusasiantuntija sosiaalisen median keskusteluissa. Toimeentuloni saan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu