Liian ahdas olo suomalaisena miehenä normitiivisessa yhteiskuntaihanteessa!

Suomalaisilla on kauhea tarve normittaa kaikki asiat ja siksi tunnen oloni ahtaaksi suomalaisena miehenä. Perustelen tämän lyhyesti seuraavalla kirjoituksellani.

Pidin itseäni nuorena parikymppisenä 2000-luvun vaihteessa todella miehekkäänä duunarina ja sellainenhan halusin ollakin. Minun unelma oli olla miehekäs, vaikka en järin miehekkäältä mieheltä ole omasta mielestäni nyt ajatellen koskaan ulkoisesti vaikuttanutkaan. Toisin sanoen kokemukseni mukaan ajattelin miehekkään roolin olevan oikein, mutta jälkeenpäin olen huomannut että roolini oli epäaito eikä se ollut minun ominta identiteettiäni.

Avioeron yhteydessä vuonna 2015 sain selvän viestin kerrankin millaisena minua pidetään oikeasti ja sitä oli vaikea hyväksyä todeksi, kun ihanneminuuteni oli edelleen hyvin maskuliininen mies. En koe enää olevani mikään feministinen tai edes maskuliininen mies enkä mitään siltä väliltäkään, koska identiteettini perustuu tunteisiin, romantiikkaan ja naiviuteen. Toki sillain olen miehinen tapaus, että minua kiehtoo naisten vetovoimatekijä ja parhaat kokemukseni elämässä lienevät naisten aiheuttamia. Luulen, että minun epävarmuuteni miehenä usein huomataan, enkä oikein tiedä voinko saada itsevarmuutta tietyissä sosiaalisissa tilanteissa mitenkään lisätä.

Koen olevani jossain määrin kehityshäiriöinen ja tämän asian hyväksyminen lienee tärkeää itseni kanssa, vaikka sosiaalinen ympäristö haluaa tehdä minusta normitiivisen suomalaisen miehen. Ilmeisesti vain harva läheiseni ymmärtää identiteettiäni ja vaikka joku ymmärtääkin, niin hän voi sen kiistää. Ehkä läheisiäni häiritsee mun rohkeus elää itseni kaltaista elämää, kun he eivät itse siihen kykene, eikä esimerkiksi mun lähisukulaisistakaan kukaan ole tietenkään kaltaiseni muutenkaan. En ole mikään valtavirtamies, mutta on olemassa naisia, jotka ymmärtävät minua ja tästä olen täysin vakuuttunut. Luonehtisin itseäni liian erilaiseksi mutta silti hyvin rakastetuksi mieheksi ja tämä on monille läheisilleni varmasti liian epätodellista uskoa todeksi.

KimmoHoikkala

Olen 41-vuotias kahden koululaisen yhteishuoltaja ja asun Oulussa. Kotoisin olen Pirkkalasta ja olen asunut myös Tampereella. Työkokemukseni on pääasiassa metalliteollisuudesta kuumasinkityslaitoksen töistä. Opintoja minulla on lähinnä tekniikan ylioppilaana 2000-luvun vaihteesta Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Olen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoinen mielenterveyden kokemusasiantuntija sosiaalisen median keskusteluissa. Toimeentuloni saan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu