Mielisairaiden kroonikkojen osa ei ole helppo

Sain ainakin Pitkäniemen osastolla APS5 kehuja täsmällisyydestäni vuoden 2004 kevät-talvella, kun olin aina kämppikseni kanssa ruokajonossa ensimmäisinä. Mun kämppis oli pakettiautovuokraajayrittäjä, jonka kuulemma oli muija passittanut mielisairaalaan. Yrittäjä kuunteli joka päivä omalla radiolla Radio Iskelmää. Meillä oli muistaakseni silloin neljän hengen huone, jossa oli väliseinä ja seinän takana oli tosiaan pääasiassa yksi potilas ja oli siinä välillä joku toinenkin.

Tupakoiva samassa huoneessa ollut pitkäaikaispotilas väitti, että tupakointihuoneessa ei ole kuuntelulaitetta tai se oli rikottu. Kerran muistaakseni taisimme syödä yrittäjän kanssa ruokailusta myöhästyneiden ruuat ja ajattelin silloin, että nopeat syövät hitaat vaikka vähän se oli nolo juttu. Yrittäjä myös antoi minulle tunnustusta, kun hän sanoi, että täällä osastolla on kaksi tyyppiä, jotka maksaa sairaalamaksut itse. Lisäksi hän väitti tietävänsä ammattitappajan taksan Virossa, mutta en muista oliko se vain 5000 euroa hänen mukaansa.

Kaikenlaista sitä Pitkäniemessä oli juu, mutta eipä siellä mitään vallan tavatonta sattunut ensimmäisellä hoitojaksollani. Toisella hoitojaksolla kesäkuussa 2004 APS2 osastolla oli oma sauna. Kämppiksekseni tuli eräs Kalle, joka meni silloin kesällä röhnöttämään hikisenä mun petilleni ja ajoin hänet siitä omaan punkkaansa. Saunottiinkin muistaakseni Kallen kanssa ja me ystävystyttiin ja nähtiin toisiamme silloisella Iideshovin asuin- ja toimintakeskuksella. Kävin kerran kylässäkin Kallella Peltolammilla Tampereella.

Sitten hän soitteli vielä minulle Ouluunkin, kun asuin ensimmäisen jakson Oulussa vuosien 2008-2010 välillä. Vaikea uskoa, että Kalle on enää hengissä, kun hän oli todella lihavassa kunnossa ja poltti tupakkaa melkoisesti. Kuitenkin Kallesta jäi lämminhenkinen käsitys itselleni eli hän oli kärsinyt ilmeisesti jo vuosikymmeniä hyvin vaikeasta psykiatrisesta sairaudesta, joka oli vienyt hänen kuntonsa ja terveyden myös fyysisesti todella heikoksi. Muistaakseni Kalle kertoi Peltolammilla, että hänellä oli lapsi tai kaksikin lasta ja jotenkin tunnen edelleen surua Kallen kohtalosta.

Kuntoutujan tie omaelämäkertani Maisterismies oli myös pitkäaikaisesti psykiatrisesti sairastunut ja hän sattui olemaan APS5 osastolla samaan aikaan kuin itse olin, vaikka tutukseni Maisterismies tulikin vasta Iideshovilla. Maisterismiehen oikea nimi on Rauno ja kyllä hän on oikea maisteri. Maisterismiehellä oli puheidensa mukaan lapsi ja hyvin hankala äitisuhde ollut aikoinaan. Maisterismiehen tytär opiskeli kuulemma eläinlääkäriksi. Enpä ole enää vuosiin törmännyt Tampereella maisterismieheen, mutta luulisin hänen olevan yhä elossa. Onhan maisterimies voinut muuttaakin Tampereelta jonnekin muualle. Sekä Kalle että Rauno olivat todellakin vaikean psykiatrisen sairauden uhreja ja sikäli taidan olla hieman onnekkaampi, että oma elämäni ei ole aivan kroonikkomaista vaikka olenkin ollut jo 20 vuotta poissa työmarkkinoilta.

Kun mietin näitä läheisiksi tulleita henkilöitä mielisairaalasta ja heidän kohtaloaan, niin kyllä yhteiskunnassa voitaisiin tehdä edes jotain enemmän kroonikkokuntoutujien elämänlaadun parantamiseksi. En osaa sanoa mitä se voisi olla käytännössä, mutta ei ainakaan teennäistä hoivaamista ja kyttäämistä, vaan ehkä enemmänkin kroonikoille mahdollisuuksia olla omanlaisia harmittomia kansalaisia osana yhteiskuntaamme. Sekin täytyy lopuksi sanoa tässä muistelussani, että mielisairaaloissa käy potilaina monenlaisia kansalaisia ja tietyllä osalla potilaista on suurempi taipumus kroonikoksi. Itse olen tykännyt olla ajattelukykyisten kroonikoiden seurassa ja hieman haikein tunnelmin tiedän sen, että olen jatkossakin osa meidän joukkoa. Suppeaan lähiystäväpiirini kuuluu edelleen ainakin kaksi joidenkin mukaan hyvinkin kroonista mielisairasta, mutta ei kahta ilman kolmea eli itsekin olen ennemmin aitojen ystävieni seurassa kuin meikäläisiä kieroon katsovien halveksujien seurassa.