Mietteissäni Suomen kansalliskirjailija, ylioppilas Aleksis Kivi!

Kuluneella viikolla 10. lokakuuta oli Suomessa liputuspäivä, koska silloin oli Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kansalliskirjailijamme ja eritoten suomalaisen näytelmäkirjallisuuden isähahmo Aleksis Kivi herättää etenkin monissa kulttuuria seuraavissa suomalaisissa monenlaisia ajatuksia sekä Kiven oman persoonan että toki myös hänen ansiokkaan kirjallisen tuotantonsa johdosta. Pitää huomioida, että Aleksis Kiven (syntynyt 10.10.1834 ja kuollut 1872) elämän luova kausi oli suhteellisen lyhyt psyykkisten ongelmien ja toki myös hänen lyhyeksi jääneen elämänsä takia.

Itseäni kiehtoo erityisesti Aleksis Kiven persoona ja toki myös hänen intohimoinen työnsä kirjailijana, vaikka en ole näytelmää Nummisuutarit (kantaesitys vuonna 1875) nähnyt, enkä edes Seitsemän veljestä (julkaistu vuonna 1870) teosta lukenut. Aleksis Kiven elämän tekee mielenkiintoiseksi hänen pitkä hoitojakso Lapinlahden mielisairaalassa Helsingissä. Nyttemmin on väitetty, että Kivi olisi kärsinyt ehkä punkin aiheuttamasta infektiosairaudesta eli borrelioosista. Minua ei Aleksis Kiven hulluuden alkuperä erityisesti kiinnosta, vaikka minusta itsestäni tuntuu skitsofreniadiagnosoituna, että Aleksis Kivestä on yritetty tehdä vielä näinä vuosina jopa sairausmielessä hovikelpoisempaa.

Perustan oman arvioni Aleksis Kivestä lähinnä mielestäni todella hyvään elokuvaan nimeltänsä Aleksis Kiven elämä (elokuva esitetty Yle TV-1 kanavalla vuosina 2005 ja 2015) sekä joihinkin Kivestä lukemiini arvioiviin kirjoituksiin vuosien varrelta. Ajattelen Aleksis Kiven intohimoisen uppoutumiskyvyn olleen kynän ja paperinivaskojen keskellä jotain aivan poikkeuksellista jopa maailman kirjallisuushistorian huippunimien rinnalla 1800-luvun puolivälin jälkeisessä Suomessa! Mielikuvitusmaailmaan uppoutumiskyky voi kertoa monista erilaisista psykologisista tekijöistä, joita Kiven aikakaudella ei osattu luonnollisesti yksilöidä juuri mitenkään, koska esimerkiksi skitsofrenian diagnostinen esimuoto dementia praecox eli nuoruusiän tylsistymä oli vasta tulossa 1800-luvun lopulla maailmalla tarkemman psykiatrisen tutkimuksen piiriin.

Voisi ajatella, että Aleksis Kivellä oli myös tyypillistä asperger ajattelua, mutta Kiven mahdollista psykoottisuutta lienee vaikea vahvistaa kenenkään enää täysin varmasti. Suosittelen kaikille edellä mainitsemaani Aleksis Kiven elämästä kertovaa elokuvaa, jossa näyttelijä Marko Tiusanen todellakin tekee ikimuistettavan rooliesityksen ylioppilas Aleksis Kivenä tai Alexis Stenvallina Jari Halosen ohjaamassa elokuvassa, vaikka mahdollisimman realistiseen dokumentaatioon nuoresta ylioppilas Kivestä aikakautensa outona persoonana lienee hyvin vaikeaa elokuvan keinoin silti päästä. Kuitenkin vaikutelmani mukaan Jari Halonen pääsee Aleksis Kivestä hyvin autenttisen oloiseen käsitykseen elokuvallaan. Ja täytyihän elokuva olla vaikuttava, koska muistan sen vaikuttavuuden kerran nähneenä vielä käsittääkseni 14 vuoden takaa.

Väitän mielikuvana, että Aleksis Kivi uppoutui asioihin asiakokonaisuuksina ilman liian romanttista latausta, vaikka en ole perillä Aleksis Kiven rakkauselämästä. Koen Kivestä muodostamani persoonakäsityksen perusteella jonkinasteista sukulaissieluisuutta hänen kanssaan, vaikka ehkä tämä vaikuttaa hieman suureelliselta ajattelulta. En voi tietenkään väittää olevani kyvyiltäni Aleksis Kivi vaan tarkoitan sitä, että monen vaikeista psykiatrisista sairauksista kärsineiden älykkäiden ja visionääristen aikalaistemme löytävän ehkä ainakin jotain yhtymäkohtia mestari Aleksis Kiven kanssa.

Suuri kunnioitus Aleksis Kiven elämäntyölle omasta puolestani tämän kirjoitukseni myötä. Haluan tämän kirjoitukseni arkistoida itselleni siitäkin syystä, että kahdeksan vanha nuorempi poikani on tuonut keskusteluissa parina vuonna oma-aloitteisesti esille Aleksis Kiven merkityksen suurena suomalaisena. Toivottavasti voisitte jakaa myös omia mietteitänne blogikommenteissa Aleksis Kivestä. Mielelläni otan vastaan lisähuomioita ja kommentteja Aleksis Kivestä tähän alle, vaikka poistin alkuperäisin blogimerkintäni Kivestä jo kertaalleen eli pahoittelut siitä. Onneksi löysin tämän kirjoitukseni vielä alkuperäisenä Yahoo-hakukoneen välimuistista!

Muualla netissä!

Yleisradion sivulla artikkeli elokuvasta Aleksis Kiven elämä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/27/kotikatsomo-aleksis-kiven-elama

Wikipedia Aleksis Kivi:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksis_Kivi

KimmoHoikkala

Olen 41-vuotias kahden koululaisen yhteishuoltaja ja asun Oulussa. Kotoisin olen Pirkkalasta ja olen asunut myös Tampereella. Työkokemukseni on pääasiassa metalliteollisuudesta kuumasinkityslaitoksen töistä. Opintoja minulla on lähinnä tekniikan ylioppilaana 2000-luvun vaihteesta Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Olen tällä hetkellä lähinnä vapaaehtoinen mielenterveyden kokemusasiantuntija sosiaalisen median keskusteluissa. Toimeentuloni saan työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu