MTV3 Putous huumoria vai toisenlaista komediaa?

Kumpi on hauskempaa komediaa!

1. Ulkoisesti vaatemallin näköinen näyttelijä esittämässä rujoa ja elämässä kärsinyttä henkilöä.

2. Rujon näköinen näyttelijä esittämässä leffastaran kaltaista tyyppiä.

Itseeni tämä MTV3 kanavan Putous ohjelman tapa tehdä komediaa ei kylläkään oikein iske. Pertti Spede Pasanen taisi jo aikoinaan ottaa omaksi ohjenuoraksi, ettei tekisi ollenkaan muita henkiköitä pilkkaavaa komediaa.

Esimerkiksi onhan Speden luoma hahmo Uuno Turhapuro sellainen, johon on vaikea kenenkään suomalaisen miehen samaistua. Mielestäni Kummelin viihde on ollut puolestaan sekä itselle että myös muille nauramista 1990-luvun alusta lähtien. Pirkka-Pekka Peteliuksen huumori oli ainakin 1980-luvulla pääasiassa muille kansanryhmille naureskelua.

Itseironian kautta harva komediaa tekevä näyttelijä voi tuskin ammentaa riittävästi ideoita omiin tuotoksiinsa, joten pilkan kohteeksi saattaa joutua ihan tavalliset kansalaiset, kun komediaa yritetään väkinäisesti tehdä televisioon.

Englantilainen koomikko Rowan Atkinson on puolestaan täysin oman linjan koomikko, eikä hänen Mr. Bean hahmo varmaan parodioi oikein keitään. Epäilenkin, että Mr. Bean hahmo on syntynyt suureksi osaksi Atkinsonin oman elämänkokemuksen kautta.

Sitä vaan tässä yritän kertoa, että huumoria ei pitäisi tehdä liiaksi muita kansalaisia pilkan kohteeksi viemällä, vaan aidoimpaan huumoriin komediahahmo laittaa peliin aina myös jotain itsestään säilyttäen myös jonkinlaisen itsekunnioituksen. Onhan yksi näytelmätaiteen keino saattaa katsojat myötähäpeän tunteeseen ja sitähän Atkinsonin hahmo suomeksi Nolojen tilanteiden mies osaltaan myös tekee.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen 46-vuotias kahden pojan isä. Itseäni kiehtoo monet elämään ja yhteiskuntaan liittyvät asiat. Tykkään käydä yhteiskunnallista keskustelua ja se on itselleni myös ajanvietettä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu