Muistoissani Galvanoimis Oy Pirkkalan tehdas vuodet 1997-2002

Galvanoimis Oy siirtyi Tampereen Tammelan alueelta 1970-luvun alussa Pirkkalaan Huovin teollisuusalueelle tulevan lentokentäntien varteen. Oma ensitunnelmani Galvanoimis Oy:n tehtaasta oli Pirkkalassa jonkinlainen mielikuva 1980-luvulla, että kyseisessä paikassa tehdään ihan oikeita tehdastöitä.

 

En kiinnittänyt erityistä huomiota melko suureen tehdasalueeseen edes 1990-luvun puolivälissä, jolloin lenkkeilin usein kyseisen useamman hehtaarin kokoisen tehdasalueen sivuitse. Ensimmäinen kesätyöni oli Pirkkalassa Aamulehden varhaisjakajana. Silloin vuoden 1997 kesällä jaoin vuosiloman sijaisena aamuöisin heinä- ja elokuussa lehtiä Vähäjärven ja Järvenpään alueelle. Asuin itsekin silloin Vähäjärvellä ja olin jakanut ilmaisjakelulehtiä Erikoisjakelu Oy:n tai lähinnä veljeni alaikäisenä apulaisena 1980-luvulla.

 

Kävin vuonna 1997 iltalukiota. Olin juuri aloittanut viimeisen vuoden Tammerkosken aikuislinjalla silloin jo luokattomassa kurssimuotoisessa iltalukiossa Tampereen tuomiokirkon takana. Tosin olimme evakossa Tammerkosken lukion peruskorjauksen takia Kalevan lukiossa ja kirjoitukset oli keväällä 1998 joltain osin Tammelan koululla. Lakkiaistilaisuus oli sitten jo toukokuun lopulla 1998 kotikoululla Tammerkosken lukion juhlasalissa. Opinnoistani vielä sen verran, että sain tietää tulleeni valituksi Tampereen teknillisen korkeakoulun konetekniikan koulutusohjelmaan heinäkuun 3. päivä 1998.

 

Muistan hyvin kun iltalukiosta englannin ja saksan kielten opettaja sanoi minulle ja yhdelle koulukaverilleni, että työkokemus on tärkeää jo toisen vuoden keväällä ja tunsin hieman alemmuudentunnetta, koska en ollut siihen mennessä ollut koskaan oikeissa kesätöissä. Ehkä opettajan patistelu kohti työelämää sai minut lopulta hakemaa varhaisjakajan vuosiloman sijaisuuttakin Aamujakelu Oy:n palvelukseen kesällä -97. Luin siihen aikaan lehtiä melko tarkkaan ja syksyllä -97 huomasin Pirkkalainen lehdessä Galvanoimis Oy:n työpaikkailmoituksen, jossa haettiin opiskelijoita osa-aikatöihin ja kausityöntekijöiksi.

 

Ajattelin heti kun näin ilmoituksen, että nyt ei pidä miettiä enempää vaan hakea tuota työpaikkaa. Niinpä kävin silloisen tuotepäällikkö Juhanin juttusilla työhaastattelussa ja näin siellä myös yhden vanhan tutun, kun vanhan koulukaverini isä Hessu oli siellä töissä. Juttelin siinä myös työnjohtaja Eeron kanssa ja lopulta sain komennuksen kahden viikon työssäoppimisjaksolle kuumasinkityslinjan pakkauspään ”vartijaksi” eli pakkaajaksi.

 

Sain ensimmäisen pukukaapin silloisen säiliöpuolen tiloista. Olin harjoittelujakson muistaakseni nokkamies Kallen porukassa, kun työsopimus oli laadittu ja molemminpuolin allekirjoitettu 20. lokakuuta 1997. Huomasin Galvanoimisella eli pirkkalaisittain sanottuna Galviksella pian toisenkin tutun, sillä äidin rivariasunnon naapurissa asuva Reijo oli paikan huoltomies. Asuin aina 2002 vuoden kesään saakka äitini kanssa rivitaloasunnossa eli Reijo oli minun ihan hyvä tuttava ja jotenkin tunsin hänen vaimonsakin ja itseäni jonkin verran vanhemman pojan. Reijo kutsui minut heti ensimmäisenä lauantaina ylitöihin eli 26. lokakuutta ja toki rahankipeänä opiskelijana lähdin töihin ja pääsin vielä Reijon kyydillä tehtaalle 5:45 pihasta. Meitä oli lokakuussa 1997 kolme nuorta kaveria aloittamassa uraa Galviksella, mutta kaksi tyyppiä luovutti hommat jo ekalla viikolla. Itse jäin Galvikselle sitten vähän pitemmäksi aikaa.

 

Taisi olla itsenäisyyspäivä vuonna 1997, kun teimme ylitöissä limua eli juoksuteainetta happopäädyssä tai itse sain kylläkin normitunnit, koska olin ollut opiskelemassa viikolla. Silloinen toinen työnjohtaja Arto oli hyvin tarkkana työsuojelumääräyksistä ja Reijokin niitä jossain määrin noudatti. Limun raaka-ainetta oli noin 50 kg säkeissä yhteensä jotain 15-20 tonnia ja Reijo linkosi sen pakkiin eli altaaseen. Minun tehtävä oli nostella säkkejä ja Arto puukotti säkit auki, joten jokaiselle riitti hommaa niissä talkoissa.

 

Vanhan Galviksen tuotantolinja tuli minulle hyvin tutuksi pääasiassa ykköskattilan pakkarina toimiessani vuosina 1997-2002. Ensiksi ruosteiset rautarakenteet ajettiin happo- eli peittauspäätyyn trukilla. Sitten happopeittaaja ja pinkkasi rakenteet joskus yhdessä trukkikuskin kanssa hapotushäkeille. Lopulta käsittääkseni haponkestävästä teräksestä rakennetut häkit laskettiin happopakkeihin eli -altaisiin. Peittaushappona käytettiin pääasiassa suolahappoa. Oikeaoppisesti suolahaposta nostetut rautarakenteet olisi pitänyt käsittääkseni uittaa välissä vesipakissa ja sitten vasta upottaa ne edellä mainitsemaani limupakkiin eli juoksuteainealtaaseen.

 

Harvoin kuitenkaan huomasin, että suolahaposta nostettua rautaa olisi uitettu vesipakissa vai enkö ollut aivan perillä happopäädyn asioista? Olinhan muutaman vuoron joskus itsekin peittaajana, enkä tainnut vesipakkia käyttää ollenkaan. Silloiset Galviksen nokkamiehet Kalle, Olavi ja Jorma olivat käsittääkseni kaikki samaa mieltä, että vesipakki oli turha välivaihe, kun urakalla piti saada kiloja läpi, eikä sinkitystulos olisi ollut niin hyvä, jos rautarakenteita olisi uitettu välissä paskaisessa vesipakissa. Nokkamiehet työskentelivät öljypolttimoilla pintalämminneen ykköskattilan eli 9 metriä pitkän ja noin 2 metriä syvän sinkkisulan ääressä.

 

Nokkamiehillä oli käsittääkseni kuumasinkityslaitoksen parhaat keskituntiansiot (KTA). Lisäksi vuosituhannen vaihteen Galviksella oli vielä kaksi pikkukattilaa käytössä, joista kolmoskattila oli yli kaksi metriä syvä ja reilut neliömetrin pinta-alaltaan. Kolmoskattilalla kuten muistaakseni kakkoskattilalla oli omat happopeittausaltaat. Kolmoskattilan läpi meni paljon pienrautaa ja siellä taisi 5000 kg olla melko maksimiurakkasuoritus vuorossa (8 tuntia). Kakkoskattilalla lingottiin nauloja ja siksi kakkoskattilan lämpötila oli hieman korkeampi kuin kahden isomman kattilan. Sekä kolmos- että kakkoskattila lämpenivät sähkövastuksin. Kerran taisin jopa käydä kolmoskattilan sivua tarkastelemassa huoltomies Reijon kanssa. Ykköskattilalla suurimmat kilomäärät vuoroa kohti oli omalla työurallani noin 25000 kg. Sain olla kolmoskattilalla hanslankarina eli apumiehenä joskus lauantaisin Hekan eli mielestäni kolmosen valtiaan Heikin kanssa. Heka teki hyvin paljon ylitöitä vuosituhannen vaihteessa, mutta vielä enemmän teki huoltomies Reijo, joka painoi poikkeusluvin yli 300 tuntia ylitöitä.

 

Happopeittaaja toi ykköskattilan raudat välivaiheeseen eli välimiehen paikalle Galviksen vanhalla tuotantolinjalla ja välimies ripusti raudat köysikoneisiin, joita oli silloin kuusi kiertämässä noin 25 metriä pitkää rataa melko jyrkillä käännöksillä. Köysikonerata oli melko kapoinen ja sen kokonaispituus saattoi olla noin 50-55 metriä. Välimiehen tontin legendaarisimmat duunarit olivat mielestäni Reijo T. ja Topi, joista jälkimmäinen ei suostunut pitämään kypärää kovin helpolla, koska se hiosti hänen mukaansa ja eikä se olisi mitään auttanut jos muutama sata kiloa rautaa tippuu päähän. Kuitenkin Topista huolimatta kypäräpakko taisi tulla Galvikselle joko vuoden 1998 tai viimeistään vuoden 1999 aikana. Topi oli hauska mies ja kova tanssimaan ja mielestäni nokkamies Olavin parhaita työkavereita. Reijo T. muistuu mieleeni, kun hän oli kova pyöräilemään ja hän oli talossa vielä kuten moni muukin töissä kun kävin vuonna 2008 Aurajoki Oy:n uudella tuotantolinjalla reilun kuukauden ripustamassa rautaa, vaikka vointini ei ollutkaan oikein työkokeiluun sopiva silloin.

 

Ennen kypäräpakkoa meillä oli tuotantolinjalla maalarinlakit ja suojavisiiri sekä vapaaehtoiset kuulosuojaimet. Kypärä oli mun mielestä hyvä, kun siinä oli visiiri ja kuulosuojaimet, joita harvemmin tuli mun käytettyä, koska hiki virtasi yleensä sen verran paljon. Ykköskattilan sinkkisulan lämpötila pidettiin 458 asteen paikkeilla ja maksimilämpö taisi olla 460 astetta. Nokkamies Kallen vuorossa olin muistaakseni eniten vuoden 1998 aikana töissä ja olihan siellä Galviksella käymässä myös Kallen poikakin jonain vuonna. Olin ylioppilaskokeiden lukulomallakin pari viikkoa töissä ja aloittelin kesätyöt jo huhtikuun puolella 1998.

Samaan työpisteeseen eli pakkarin hommiin tuli muistaakseni vuoden 1998 kesällä myös yksi muuan Mikko ja tykkäsin Mikon puheista heti ensikuulemalta. Mikko sanoi joskus minulle ja taisi siinä olla ehkä bodari-Marko kuulemassa, että hän voisi olla viikon saikulla, että Hoikkala saa tehdä kahta vuoroa koko viikon ja liki se olikin, mutta harvinaista herkkua se oli että sai kaksi vuoroa tehdä putkeen, vaikka rahapula oli kova. Tapio taisi tulla kanssa samoihin aikoihin Galvikselle, kun itsekin menin. Tapio oli myös erinomainen pakkari ja sittemmin käsittääkseni enempi sinkitsijänä.

 

Säiliöpuolella meitä sinkityslinjan duunareita nimitettiin sinkkiapinoiksi ja kerran yksi vuosikymmeniä Galviksella töissä ollut vanha porttivahti Reijo tai Retsi vilautti minulle kerran litran kossupulloa pukukaapistaan. Myöhemmin vuosituhannen vaihteessa talutin Retsin Takaaman läheltä hänen rivarikämppään Takamaantien alkuun, vaikka Retsi olikin melko kiittämätön. Kalle kehui että Retsi oli porttivahtivuosinaan kerran sammunut tehtaan portin allekin ja nyt en enää muista kuka Retsin oli silloin herättänyt. Eräs Kallu eli Kalevi oli mielestäni myös hyvä tyyppi Galviksella vuosituhannen vaihteessa. Tehtaanjohtajana meillä oli silloin ”leipuri” Rami, kuten Kalle aina vitsaili Raimosta, joka oli tullut käsittääkseni leipomon johtajan paikalta Galviksen kuumasinkityslaitoksen tehtaanjohtajaksi. Kalle sanoi myös minulle, että onkohan sinkkiroiske haalarin kauluslaatassa ennen minulle, kun olin lähdössä heinäkuun alussa 1998 inttiin. Kalle kehui joskus myös palkanlaskijan tytärtä ripeistä otteista ja kyllä se paikkansa piti. Kallen vaimo muistaakseni Pirkko ja eräs toinen vanhempi nainen olivat pakkaustöissä kuumasinkityslaitoksella duunareina. Täytyy kyllä vielä ihmetellä, että liki kuusikymppiset nokkamiehet olivat kyllä tosi kovassa kunnossa vuosituhannen vaihteessa!

 

Tienasin ihan hyvin puolen vuoden aikana ennen varusmiespalvelusvuotta ja sain varmaan 20000 markkaa säästöön rahaa, josta kului varmaan kymppitonni inttivuonna. Jokke ja Sakke olivat silloin kokeneimmat happopeittaajat kun olin Galviksella itse töissä vuosituhannen vaihteessa. Jokke oli yleensä Olavin vuorossa kuten Hessukin trukkikuskina. Sakke oli puolestaan useimmiten Kallen vuorossa ja Toivonen oli trukkikuskina. Kolmosella vaikutti Hekan lisäksi sellaiset suuruudet kuin ihka oikea DI V-M, Pauli T., Jukka, osa-aikainen Jaakko ja olikohan teekkari Jaakon jälkeen yks osa-aikainen teekkari Teemu L. Sitten oli meidän osa-aikaisten siivousringissä vielä yksi tyyppi vuosituhannen vaihteessa, jonka nimeä en enää muista vai olikohan hän myös joku inssiopiskelija Markus.

 

Muistan vielä sen ainakin vuoden 1998 työkokemuksista, kun pajalla viimeistelytöitä tehnyt Harri tai mielessäni kutsuin häntä ”Strömbergin mieheksi” pyysi minua kanssaan happohuoneeseen ja Harri oli ehkä 1,5 promillen kännissä silloin. Käänneltiin siellä happohuoneessa jotain Strömbergin peltejä ja hyvin meni. Tosin Harri taisi ryypätä työpaikkansa. Olihan siellä jo -98 töissä myös muuan Rane ja Toivosen poika Juhakin siellä näkyi välillä. Toki myös Jorman poika Jari oli Galviksen miehiä. Sitten oli parin vuoden ihme yks Elvis kakkoskattilalla ja viimeksi Elvis oli linja-autoa ajamassa Länsilinjoilla, kun hänet näin. Rane oli kanssa joskus kova ylityöntekijä, kun hän muistaakseni teki kerran kolme vuoroa peräkkäin ihan oikeita pajatöitä lähinnä pylväsporakoneella vuosituhannen vaihteessa.

 

Olin harmissani kesällä 1999, kun olin kotiutumassa intistä sen takia, koska tuotepäällikkö Juhani oli luvannut minulle jo töitä intin jälkeen, mutta hän ei pitänytkään sitä enää varmana juttuna. Lopulta soitin hätäpäissäni Aamujakelu Oy:lle lehdenjakotöiden perässä ja sainkin jaettavaksi vuosiloman sijaisena Pirkkalasta Killon omakotialueen piirin heinä-elokuun ajaksi 1999. Vasta 28. kesäkuuta sain varmistuksen, että pääsen töihin Galvikselle heinä- ja elokuun ajaksi ennen kuin opintoni TTKK:lla alkaisivat. Tehtaanjohtaja Rami taisi silloin tehdä työsopimukseni ja muistan Ramin neuvot hyvin, kun hän sanoi, että torikauppiaat laittaa aina parhaat puolet näkyviin. Kesän 1999 tein sitten reilun kuukauden sekä varhaisjakajan työtä että kuumasinkityslinjan pakkarin töitä kaksivuorossa.

 

Vuonna 2000 oli ehkä tavallaan paras työvuoteni Galviksella. Meillä oli nokkamies Jorman porukassa ilo tehdä töitä, kun sinkittiin paksua ritilämattoa noin 3000 kg kasto jonnekin Kazakstaniin. Jorma jopa kysyi minulta yks kerta, että ”laskitko urakan KTA:n” ja sanoin, että ”juu – se oli noin 75 markkaa”. Jormalla oli nokkamiehenä kolme markkaa korkeampi urakkapalkka. Ensimmäisen kännykän ostin työtuloillani ja se oli Nokian kaksitaajuuspuhelin mallia 6150 vuonna 1999. Huvittavaa etenkin vuosina 1997 ja 1998, kun päällikkö Juhani soitti minua töihin meidän kotinumerosta eli lankapuhelimesta ja äitini toimi tavallaan sihteerinä välittäen soittopyynnön minulle. Vuoden 2001 kesällä kokemukseni pääasiassa nokkamies Jorman adjutanttina koin, että hallitsin työtehtäväni melko hyvin, eikä peukku mennyt enää kuin harvoin suuhun. Kovin homma minulle oli kuusimetristen liikennemerkkiputkien pakkaaminen yksin, koska tehtävä oli yksin täysi mahdottomuus hoitaa niin pikaisesti kuin porukka putkia kastoi sinkkikattilassa. Eräs trukkikuski eli Pauli S. oli ehkä eniten pakkarin työtä arvostanut kuljetusmies. 🙂

 

Taisi olla jo vuosi 1998, kun laitoin erään kääntökastopalkkirakennelman väärin kiinni pakkarinpäädyssä. Noin 500 kg L-mallinen rautapalkki pyörähti liki tai metrin päästä leukaperiäni ja jysähti maahan. Hyvää oppia se oli silti, vaikka hieman liki menikin. Nokkamies Olavin työporukassa välillä köysikoneista petti sulake. Olavi oli hyvä, kun tuotanto piti saada nopeasti pyörimään, niin Olavi osoitti minua että nuorin kiipeää. Sitten siltanosturin päällä kävin pari kertaa tekemässä huoltomiehen töitä. Toisella kertaa köysikone oli jämähtänyt välimiehen tontille ja en huomannut katossa olleita peltikauluksia ja hieman siinä pelästyin, mutta väistin siinä ne sitten kuitenkin. Olavi sanoi minulle kehuna joskus muidenkin kuullen, että ”menee hyvä työmies pilalla koulunpenkillä.” Jorma taisi kerran kanssa kehaista minua, kun olin Mikon ja Jorman kanssa lauantaiylitöissä seuraavasti: ”kyllä Hoikkala sen verran hyvin Volvoa ajaa, että kyllä hänestä varmaan insinööri tulee.”

 

Muistan senkin vielä, kun työnjohtaja Eero soittaa minulle Hervantaan TTKK:lle ja arvasin, että nyt on jotain pielessä varmaan. No meikältä oli siivotessa jäänyt pari öljypoltinta ykköskattilalla kiinni neljästä. Hälytystä siitä ei ollut ilmeisesti silti mennyt. Kyllä otti päähän todella paljon silloin ja se taitaa olla eräs suurimpia mokiani työelämässä koskaan. Eero sitäkin arveli, että minulla on ehkä toinen työ kesällä 1999, kun tulin vartin myöhässä yksi aamu töihin aamuvuoron. Muutin omilleni vuoden 2002 kesän loppupuolella Tampereen Linnainmaalle ja jo heti syksyllä masennuin niin vaikeasti, että minun piti hakeutua silloisen opiskelupaikkani TAMK:n opiskelijaterveydenhuoltoon Tullintorin lähettyville. Eeron kanssa juttelin vielä joulukuussa 2002 tilanteestani Galviksella ja kerroin jotain masennuksestani hänelle.

Olihan minulla rahaa säästössä noin 10000 euroa ja velaton asumisoikeusasunto silloin kiitos Galvanoimis Oy kuumasinkityslaitoksen vuoden 2002 lopussa! Moni vanha duunikaverini on jo kuollut ja se on yksi syy, että haluan muistaa erityisesti entisaikojen valioduunareita Reijoa, Jormaa, Topia, Pauli T, Hekaa, Olavia ja Retsiä ynnä muita mahdollisesti kuolleita työkavereitani. Eläköön sitten kaikki vielä elossa olevat Galvislaiset pitkän ja ennen kaikkea hyvää elämää loppuun saakka! 🙂

 

Ps. Olen hyvin ylpeä itsestäni, että olen saunonut ihan oikeassa tehtaassa sekä sinkkipadan äärellä että pukuhuoneen saunassa.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu