Oma seura – paras seura

Kaikki ei ole aina siltä miltä näyttää. Sanoihan vanha kansa jo aikoinaan, että susi lammasten vaatteissa. Ihmiset ovat tyytyväisimpiä itsensä kaltaisten ihmisten seurassa ainakin yleensä. Väärintekijät ja hyväksikäyttäjät viihtyvät samoissa porukoissa. Entä aidosti rehelliset kansalaiset? Ehkä moni viisastunut rehti suomalainen toteaa lopulta, että paras seura on oma seura.

Toisen ihmisen ajatuksia ei voi nähdä. Ryhmäytymisessä moni sosiaalisesti etevä kokemukseni mukaan valikoi seurueen itse muiden kaltaistensa kanssa. Itse en kaipaa oikeastaan sosiaalista ryhmää, vaan edelleen olen mieluummin itsenäinen ja kautta elämäni olen  huomannut, että sosiaaliset ryhmät eivät edes halua minua keskuuteensa.

Koen edellisestä johtuen kokeneeni halveksuntaa, mitätöintiä ja jopa olemassaoloni kiistämistä erilaisissa yhteisöissä elämäni aikana. Toisaalta ei se itseäni enää järkytä, mutta nuorempana hiukan tuntui ikävältä, kun ei ollut oikein kavereita. Joskus lukioikäisenä saatoin jopa itkeä itsekseni, kun eräs veljeni ystävä ei oikein ymmärtänyt kaverittomuuttani. Vielä viime aikoinakin olen luullut olevani kavereiden kipeä, mutta se ei ole kuitenkaan sitä elämää, jota haluan viettää.

Harmittaa koska edelleen olen ollut niin epävarma sosiaalisuuden tarpeen suhteen, että en ole ymmärtänyt omaa parastani. Itsenäinen elämä on kuitenkin aidointa elämää itselleni, enkä kaipaa teennäistä sosiaalista kulissia itselleni. Toki monia läheisriippuvaisuuteen saakka sosiaalisia ihmisiä oma elämäntyyli voi ihmetyttää ja jopa ärsyttää, vaikka voin sanoa suoraan elämäni kokemuksellani, että liki kaikki elämäni sosiaaliset suhteet ovat olleet ennemmin kuormittavia kuin voimaannuttavia.

Miksi siis enää hakea ymmärrystä itseään kohtaan, jos sitä ei vieläkään ole keski-ikään mennessä edes omasta suvun piiristä täysin löytynyt. Karua silti että sosiaalisissa porukoissa halveksuntaa eniten saattaa aiheuttaa vähiten harmittomat kansalaiset. Samanaikaisesti porukoissa kylvetään negatiivisuutta siinä määrin, että se heijastuu myös porukoiden ulkopuolella olevia henkilöitä kohtaan.

Parempi onkin asettaa oma elämä kaiken muun edelle, eikä kannata hakea epätoivoisesti positiivista kaikua siihen liki täysin kykenemättömiltä henkilöiltä. Voiko vitutukseen edes kuolla tai näkyykö myrkyllinen olemus sittenkin sosiaalisen kanssakäymisen heikoista signaaleista? Näinhän se on.