Stadin erikoisimmat ja upeimmat paikat?

Kirjoitin joskus itselleni Helsingin mieluisimmasta avoimesta paikasta, mutta en enää löydä kyseistä kirjoitustani. Kyseinen paikka Helsingin ytimessä eli Stadissa on Kaivopihan läpi kulkeva kävelykatu.

Jotenkin liitän kyseiseen paikkaan oudon rauhallisuuden tunteen keskellä suur-kaupungin ydintä, vaikka kyse onkin omasta mielikuvastani. Silti Kaivopiha on ihmeellinen tyyssija vilkkaalta liikenteeltä hieman piilossa. Voikin olla, että Stadin Kaivopihan tekee erikoiseksi juuri kontrasti, joka vallitsee Mannerheimintien ja päärautatieaseman edustan vilkkaan katuvilinän välillä verrattuna Kaivopihan kävelykatuun. Kaivopihan tienoolla voi kuulla kesäisin kivaa puheensolinaa ja jopa oman äänensäkin! 🙂

Kävin melko usein tai useita kertoja vuodessa Helsingissä vuosina 2007-2008 ja 2010-2014. Muistan jo lapsuuden Helsingin matkoilta 1980-luvulta Kaivopihan jännän tunnelman osana pääkaupunkiamme, kun taisin olla matkalla siellä erään isoveljeni ja hänen tulevan vaimonsa kanssa. Haluan vielä korona-ajan jälkeen kysyä myös pojiltani mielipidettä Kaivopihan tunnelmasta keskellä Helsinkiä eli täältä tullaan vielä Hesa!

0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu