Tahtomattaan(?) väkivaltaisen suomalaisen miehen menneisyys

Myönnän, että olen huitaissut noin 10 vuoden vanhana 9 vuotta vanhempaa isoveljeäni lattiaharjalla polveen. Sitä vielä ihmettelen, että miten isoveljeni osasi provosoida minut lapsena niin kovaan raivoon? Kerran ainakin juoksin rivitaloasuntomme alakerran vessaan lukkojen taakse karkuun, kun veljeni oli puolestaan aivan raivona. No hengissä ollaan vieläkin.

En koe silti koskaan sisällyttäneeni väkivaltaa aktiivisesti keinovalikoimaani. Koen, että lapsena harjalla lyöntikin oli lähinnä itsepuolustusta. Koulussa olin aina melko nynny ja minuthan jopa pahoinpideltiin kahdesti samaisen tyypin toimesta Pirkkalan yläasteella syyslukukaudella 1992, jolloin olin kasiluokalla.

Muistan jokaisen väkivaltaisen käyttäytymiseni läheisiäni kohtaan lapsuudesta avioliittovuosiin saakka. Esikoulussa jouduin tappeluihin, mutta sen jälkeen en kouluissa tapellut. Yläasteella löin jostain syystä leikkitappelussa hieman liian lujaa kaveriani Jussia mahan seudulle mahdollisesti seiskaluokalla. Vanhimman veljeni -84 syntynyttä poikaa muistelen joskus kohdelleeni kovakouraisesti ennen lukiota ja kerran hän taisi jopa itkeä tönäistyäni hänet seinää päin mökillämme.

Koulukodissa -94 talvella tönäisin hieman kovempaa kasvattiperheeni vuoden vanhempaa Villeä ja hän pöllytti sitten minut lumihangessa. Kerran leikkipainimme vuonna mahdollisesti 2006 laivan hytissä ja kaveri otti sen hieman tosissaan ja meinasi kuristaa minut.

Kerran olen tönäissyt silloista vaimoani mahdollisesti vuonna 2015 perheriitatilanteessa sen verran kovaa, että jälkeenpäin pelästyin.

Omasta mielestäni olen kasvuolosuhteesta huolimatta ollut ehkä jopa epätavanomaisen kiltti henkilö. Toisaalta teinivuosien tapahtumiin veljenpoikani kanssa liittyi jälkeenpäin itselläni vahvaa jopa suhteetonta syyllisyydentuntoa ja se lukee myös minun jäähyväiskirjeessäni vuonna 2004 helmikuussa, kun mun piti tehdä itsemurha.

En tosiaan ole halunnut olla koskaan väkivaltainen, vaikka joitakin väkivaltakokemuksia minulla onkin. Muistan kun ala-asteella silloinen paras kaverini Jussi lievästi mukiloitiin erään koviksen toimesta ja Jussi sanoi, että mun olisi pitänyt mennä apuun ja aloin sitten vain itkeä. Paranoidisessa ajattelussani olen silti voinut pitää joskus itseäni liki väkivaltarikollisena, vaikka en usko että minua voi mitenkään sellaiseksi määritellä.

Vaikea uskoa, että tasapainoisemmassa kasvuolosuhteessa lapsuuteni kasvaneena olisin edes saanut tällaista kirjoitusta aikaan. Olkaa kaikki epätäydellisyyttä ihmisinä kokevat armollisia itseänne kohtaan, koska on olemassa ihmisiä, jotka ovat sen verran täydellisiä etteivät he tiedä koskaan edes tehneensä väärin läheisiään kohtaan.

+1
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen vuonna 1978 syntynyt mies Pirkkalassa. Sain oppivelvollisuuteni suoritettua silloisessa Kuttulan koulukodissa Mäntyharjulla vuonna -94. Ylioppilaaksi kirjoitin vuoden -98 keväällä Tammerkosken lukion aikuislinjalta (iltalukio). Olen saanut ilmavoimien sääaliupseerin koulutuksen Tikkakoskella varusmiehenä saapumiserässä 2/98. Työhistoriani alkoi lehdenjakajana kesällä -97 vuosiloman sijaisena ja jakopiirini alueella sijaitsi myös silloinen kotini. Syksyllä -97 aloitin Galvanoimis Oy:n palveluksessa kuumasinkityslaitoksen työntekijänä Pirkkalassa ja olin palveluksessa vuoden 2002 loppuun. Olen opiskellut silloisella Tampereen teknillisellä korkeakoululla vuosina 1999-2002 konetekniikkaa. Sairastuin vähitellen psykoottistasoiseen masennukseen vuoteen 2004 mennessä. Kävin työkokeilussa vuonna 2008 vanhan työnantajani eli nykyisen Aurajoki Oy:n palveluksessa kolmivuorotyössä Pirkkalassa. Olen tehnyt etenkin vuosina 2013-2014 kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveydellisestä kuntoutumisesta. Vuonna 2017 minut valittiin Suomen skitsofreniayhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi. Vuonna 2010 julkaisemani omaelämäkerran nimi on Kuntoutujan tie ja se kirjoitettu salanimellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu