Tuskin enempää osaan enää kertoa isästäni

Isäni kuoli jo vuonna 1989. Olen vuosien mittaan kirjoittanut lukuisia hieman samalla tavalla kirjoitettuja kirjoituksia isästäni. Jospa vielä kertaalleen kirjoitan isästäni oman version mukaisen elämäkertakirjoituksen.

Isäni syntyi vuonna 1920 Ruovedellä. Hänen äitinsä Impi Hoikkala lähti Helsinkiin ravintolayrittäjäksi ja Impi jätti isäni hänen siskolle jääneeseen taloon kasvattilapseksi. Olen käsittänyt, että isäni kasvoi maa- ja metsätöihin kiinni jo lapsesta saakka. Olihan isäni kuulemma 1930-luvun lopulla Ruoveden mottimestari eli koivuhalkojen teossa paras kyseisenä vuonna. Isäni oli nuorena suojeluskunnan palveluksessa, kuten kuulemma kaikki talollisten pojat siihen aikaan olivat. Talvisota alkoi loppuvuodesta 1939, mutta isäni ei silloin vielä joutunut rintamalle. Toinen oli tilanne jatkosodan alkaessa kesällä 1941 ja niinpä isäni joutui myös mukaan sotatoimiin. Jatkosodassa hän yleni korpraaliksi ja hän palasi tietääkseni vielä haavoittumisenkin jälkeen rintamalle. Muistaakseni isällä oli olkavarressa aina kuolemaansa saakka kranaatinsirpaleita. Kovimpana viime vuosina tajuamistani isän sotakokemuksista pidän hänen palveluaan erillisessä panssarintorjuntaryhmässä osana pioneeripataljoonaa nro 22. Ehkä siksi pidän panssarintorjuntaa erityisesti arvossaan, koska kysyin 1980-luvun lopulla Tuntemattoman sotilaan nähtyäni televisiosta, että ”meneekö panssarivaunu tosiaan puun yli helposti?” Isäni vastasi seuraavasti: ”älä pikkupoika kysele tyhmiä.”

Kova meriitti isälläni olisi ollut myös kahden vuoden palvelusaika laivaston miinanraivaajalla, mutta isäni tapana ei ollut kerskailla millään teoillaan muistaakseni koskaan. Olihan isäni myös Kanadassa tukkijätkänä ja hän kertoi muistaakseni käyneen jopa Niagaran putouksilla. Halifax oli kuitenkin se satamakaupunki, josta isäni sitten lähti jonnekin päin Kanadan tukkimetsiä. Isäni ei tietääkseni koskaan ollut lentokoneessa. Saattoihan se olla nuukalle miehelle ihan oikea matkaväline mennä laivalla yli Atlantin ja tulla sitten takaisin Suomeen. Ilmeisesti isäni kävi peräti kaksi reissua Kanadassa metsätöissä, vaikka tästä ei ole minulla selvää dokumenttia. Isäni oli kohdannut äitini jo ennen Kanadan reissuja Tampereen Pispalassa. Äitini esitteli isälleni hänen serkkunaisensa, joka oli äitini parhaita ystäviä 1940-luvun lopun Pispalassa. Isäni ja äitini ikäero oli peräti 10 vuotta, jota voi pitää hieman epätyypillisenä ikäerona etenkin sotien jälkeisenä aikana. Isäni kuulemma oli ostamassa säästöillään jopa Lauri Viidan kotitaloa Pispalasta äitini kertoman mukaan, mutta isäni oli tuntenut itsensä jymäytetyksi, koska taloa oltiin myyty hirsitalona, vaikka se ei sellainen ilmeisesti ollutkaan riittävällä varmuudella isäni mielestä.
Niinpä isäni ja äitini ostivat lopulta Pirkkalasta idyllisen mäkitupalaistaloa muistuttavan pienen mökin saunarakennuksineen ennen 1950-luvun puoliväliä. Vanhin veljeni syntyi kesällä 1955 ja sitten meitä tulikin kaikkiaan viisi poikaa perheeseen. Jopa minunkin syntymämökkini oli vielä sama kuin isoveljilläni. Sittemmin muutimme Pirkkalan Vähäjärvelle uuteen avararahoitteiseen rivitaloasuntoon äitini päätöksellä jo syntymävuotenani. Toki vanhimmat isoveljeni asuivat jo omillaan ja lopulta meitä jäi vain kaksi veljestä asumaan äitini ja isäni kanssa 1980-luvun loppua kohden. Isäni sairastui 1980-luvun alussa Parkinsonin tautiin, vaikka muistan isäni vielä melko hyvävoimaisena ajaneen polkupyörällä.

Kävin muun muassa silloisella K-kauppa Sepontorilla Pirkkalana Suupalla kerran isäni kanssa kaupassa. Muistan, että jätin jonkun karkin käteeni, koska jännitin kauppareissua niin paljon, enkä vieläkään tiedä, että maksoiko isäni karkkini vai ei ollenkaan! Ajoin Helkama Nappula pyörälläni isäni kanssa myös Koison silloiselle kaupalle Sorkkalan kylään lähelle nykyistä Pirkkalan vanhaa kirkkoa ja hautausmaata. Ostimme Koison kaupasta pokasahoihin terät ja se saattoi olla kesä joko vuonna 1982 tai 1983. Isäni suurimpia merkityksiä opettajana oli ehkä silti hänen kyky opettaa minut solmimaan lenkkarin nauhat laakista eli yhdellä opetuskerralla. Lisäksi isäni ollessa huonommassa kunnossa 1980-luvun puolivälin jälkeen hän huusi minulle, että ”käytä koko terän mittaa sahatessasi.” Kyllähän isäni varoitti etenkin sirpin terävyydestä, ettei parane lyödä sillä jalkaan.

Maalasimme silloin jo 1980-luvun alussa mökkiämme ja sekin on jäänyt mieleeni, kun muistan silloin tutustuneeni ensimmäisen kerran maalinohenteena ja maalin puhdistusaineena käytettyyn pistävän hajuiseen tärpättiin. Olen juuri hiljan kuullut vanhimmalta isoveljeltäni, että isäni piti minua arvossaan lähinnä oppimiskykyni takia. Koen omanneeni erittäin kunnioittavan suhteen isääni kohtaan liki koko hänen olemassaolonsa ja vielä kuoleman jälkeenkin. Pidin isäni menetystä 11-vuotiaana vuonna 1989 joulun alla sellaisena kokemuksena, että olisin jopa halunnut kuolla isäni puolesta. Kunnioitukseni isääni kohtaan ilmeni hiljaisesti ilman sanoja, vaikka olihan isäni joskus hieman ärtynytkin oman sairautensa takia ja saatoin silloin jopa hieman uhmata isääni. Sanoin isälleni, että saan pompotella palloa sisällä jos olen joukkueeni paras pelaaja. Jälkeenpäin isäni kuoleman jälkeen koin itseni idiootiksi lapsenmielestäni huolimatta, koska olin kerran uhmannut isääni itsekseni pikkupallon kanssa. Enemmänhän minulla on isästäni muistoja ainakin 1980-luvulta kuin äitini kanssa viettämästäni ajasta.

Äidilläni ja isälläni oli ajoittain pahoja perheriitoja isäni mustasukkaisuusharhaisuuden takia vielä 1980-luvulla. Kerran pelkäsin jopa äitini tappaneen itsensä, koska hän oli silloin uhannut itsemurhalla hukuttautumalla järveen. Olin silloin liki jäädä auton alle vanhaa lentokentäntietä Pirkkalan keskustaan päin Suupalle 1980-luvun puolivälissä. Auto teki pienoisen hätäjarrutuksen ja väistöliikkeen muistaakseni, kun omat silmäni olivat kyynelien takia sumeat. Olen vielä miettinyt, että isäni ei eläessään olisi ehkä helposti ymmärtänyt minun mielenterveyden järkkymistä, koska hän oli vanhakantainen maalaismies, jolla ei ollut ehkä kosketusta hulluuteen muiden läheistensä joukossa. Toisaalta isäni oli omanlainen mielenterveystapaus mustasukkaisuusharhojensa johdosta.

Hänellä saattoi olla myös jonkinasteista PTSD-oiretta sotakokemusten takia, vaikka diagnostisesti PTSD on tullut vasta viime vuosikymmeninä tunnetummaksi psykiatriseksi oirekuvaksi. Isäni vahvuus ja heikkous taisi olla hänen sulkeutuneessa mielessä. Esimerkiksi sotajutuista tai Kanadan tukkijätkäkokemuksista hän ei tainnut puhua edes vanhimmille veljilleni juuri mitään. Kerran muistan, että olin isäni kanssa kylässä Haikassa jonkun toisen sotaveteraanin luona ja tunnelma jäi mieleeni, että isäni oli innostunut ja olikohan silloin aiheena Syväri ja paikat siellä päin.

Toinen hyvin erikoinen vierailukokemus isäni kanssa oli, kun kävimme Pirkkalassa eräällä Rouvarin pariskunnalla Järvenpään alueen takana kylässä heidän pikkumökissä. Muistan, että Rouvarilla oli lempeän lämminhenkinen ympäristö siihen aikaan 1980-luvun alussa. Lisäksi näin vaalivuonna muistan isäni kanssa käyneen kuulemassa ilmeisesti silloisen presidentinvaaliehdokas Jouko Kajanojan puhetta Pirkkalan yhteislukion pihassa. Tunnelma oli Kajanojan puhetilaisuudessakin hyvin harras ja vastaanottava, eikä sellainen aikakausi tule enää palaamaan suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja se voi olla hyväkin asia, vaikka kunnioitus lienee hyvä asia poliittisia päättäjiä kohtaan edelleen kunhan se ei mene ihan överiksi. Isäni oli muuten jonkin tason kommunisti sotavuosistaan huolimatta tai sen takia? Neuvostoliitto aikakausilehti, Tiedonantaja ja Hämeen Yhteistyö tulivat isäni nimellä lapsuuden kotiini ja Aamulehden oli tainnut tilata äitini. 🙂

Isäni hautakivi Pirkkalassa.
0
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna 1978 Pirkkalaan. Muutin vuonna 2002 Tampereelle saunalliseen poikamiesasuntoon. Avioiduin vuoden 2008 syksyllä ja avioero koitti vuonna 2015. Asun toistaiseksi Oulun Rajakylässä. Edelleen iloa elämääni tuovat lähisukulaiset, harvat ystävät ja tietenkin erityisesti kaksi kouluikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä alkaen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu