Unelmista ja asialle omistautumisesta omasta näkövinkkelistäni katsoen!

Jossain määrin masentuneena hakee ajatuksiin usein omia unelmia vastaan olevia perusteluita. Omissa unelmissaan puolestaan hakee ajatuksiin vain onnellisen ideaalia tulevaisuutta. Kumpi on sitten realistisempi tapa ajatella?

Mietin omaa estyneisyyttäni lapsena ja nuorena tällä viikolla hieman eri näkövinkkelistä kuin olen ennen sitä miettinytkään. Oivalsin nimittäin, että olin lapsena hyvä kuuntelemaan muiden puheita ja koulussakin opin pelkästään tunnilla kuuntelemalla, koska en muista ainakaan ala-asteella lukeneeni ikinä erikseen kokeisiin. Kaipa minä olen edelleen ihan hyvä kuulemaan muita ihmisiä, vaikka joku voi esittää tästä tietenkin vastalauseen.

Olen ajautunut kokemuskertojaksi paljolti vaikean psykiatrisen sairauteni seurauksena ja etenkin sen takia, koska koen vaikeasti mielenterveydellisesti sairastuneiden asian olevan liian vähän ymmärretty ja jopa vähätelty yhteiskunnassamme. Jo varusmiespalvelusaikana halusin näyttää muille ns. kovemman sotilaskoulutuksen saaneille tyypeille, että kyllä sääaliupseeri pärjää kuntotesteissä jne.

Toisin sanoen olen jo nuoruudesta saakka halunnut luoda toivoa toisille samankaltaisille tyypeille elämässä laittamalla itseäni likoon. En ehkä vieläkään osaa ajatella aina omaa parastani, jos omistaudun jollekin asialle ikään kuin esitaistelijana.

Mielenterveydellinen stigmatisointi tai häpeäleimaaminen ovat nähdäkseni edelleen niin suuria ongelmia yhteiskunnassamme, että haluan korjata tilannetta omalla panoksellani. Kerran sanoin erään vähemmistöryhmän edustajalle, että me vähemmistöihin kuuluvina olemme itse meidän oman vähemmistöryhmämme parhaita pr-henkilöitä!

Joku viisaus taisi suunnilleen sanoa, että eräänä päivänä huomaat elämässäsi todellisen tarkoituksen olla olemassa, eikä toisten elämän hyväksi omistautuminen ole välttämättä huono asia edes oman elämän kannalta. 🙂

+2
KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu