Vanhenemme vai emmekö aina 100-varmasti?

Hyvää iltaa! Aloin pohtia kysymystä, että millaisena muistamme vanhat kaverimme? Muistammeko esimerkiksi peruskoulun ala-asteelta vanhat luokkakaverimme juuri sellaisina kuin he ala-asteella olivat, ellemme ole kohdanneet heitä jälkeenpäin elämässä. Itse olen huomannut, että olen ottanut vanhenemisolettaman usein käyttööni, kun olen bongannut vanhojen kavereiden näköisiä tyyppejä kaupungilla – näet Tampereella, nääs!

Kerran olen kysynyt vieraalta tyypiltä, että oletkohan sinä yks mun vanha ikäluokkakaveri Pirkkalasta. Sitten kerran kysyin oliko yksi kaveri mun vanha kurssikaveri TTKK:lta, kun ajattelin, että onhan Artokin jo vanhentunut pakosti 2000-luvun vaihteesta. Minulla oli ilo kohdata ala-aste ja vielä yläasteella luokkakaverinani ollut Marko Turussa pari vuotta sitten, enkä ollut nähnyt miestä läheltä muuta kuin varusmiespalveluksen kutsunnoissa vuonna 1996. Etsin kyseistä Markosta justiinsa niitä piirteitä, joista hänet muistin ja kyllä vakuutuin 100-varmasti että kyseinen tyyppi oli just Marko. Enemmän hänen olemus oli ehkä säilynyt samanlaisena leikkimielisenä kuin lapsenakin, vaikka melko paljon myös yhdennäköisyyttä oli muistikuvieni Markon ja tämän aikakauden Markon välillä.

Monet tyypit säilyttävät ainakin jotain ulkoisesta olemuksestaan jopa ala-asteajoilta. Esimerkiksi luulin, että eräs Pasi saati Essi eivät tunnista minua enää, kun minulla oli silmälasit 2000-luvun vaihteessa, mutta kyllä ne tunnisti kuten eräs niinikään ikäluokkaan -78 kuulunut Villekin tunnisti. Kaiken huippu on kun olin vuonna 2001 Tampereella Kukkaisrockissa Ratinanniemessä erään inttikaverini Heikin kanssa ja siellä minut tunnisti yksi eka ja ehkä tokaluokalla samaa koulua Pirkkalassa käynyt Pipsa. Minäkin tunnistin Pipsan helposti. Kaipa meistä monet säilyttävät ulkoista habitustaan vielä vuosikymmeniä lapsuuden jälkeen, vaikka ehkä enemmän ihminen pysynee samankaltaisena perustemperamentin osalta ja olemukseltaan.

Itse olen ehkä hieman onnistunut uhmaamaan erittäin ujoa olemustani vuosikymmenten kuluessa. Ehkä moni vanha koulukaverini voisi yllättyäkin, kun olen niin häpeilemätön some-julkaisija ollut kohta noin 17 vuotta ja omalla nimelläkin vuodesta 2010 saakka. Toisaalta en ole silti perustemperamentiltani muuttunut ja edelleen koen epänormaaleja ujoustiloja sopivan tilanteen ollessa akuutti. Terveisiä tässä vielä lopuksi mainituille tyypeille ja kaikille vanhoille kavereilleni muun muassa peruskouluun, Mäntyharjulle koulukotiin, Tammerkosken lukion aikuislinjalle 1995-98, varhaisjakelutyypeille, Galvanoimis-porukoille, varusmiespalvelusvuodelle, TTKK:lle, TAMK:lle, Työtehoseuran raskaskoneasentajakurssille Nurmijärven Rajamäelle ja tietty hoitotahoille jne.

KimmoHoikkala
Sitoutumaton Oulu

Olen syntynyt vuonna -78 ja ollut toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean mielenterveydellisen häiriön takia vuodesta 2008 saakka. Saan psykoosialttiuteeni lääkinnällistä hoitoa. Elämäni on silti edelleen ajoittain tuskallista, mutta iloa elämääni tuo lähinnä kaksi koululaisikäistä poikaani. Työkokemusta minulla on lähinnä metalliteollisuudesta ja koulutusta tekniikan ylioppilaana. Internetin keskusteluissa olen ollut mukana vuoden 2004 kesästä asti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu