Tekisikö autourheilulle hyvää palata juurilleen?

Citroen ilmoitti virallisesti poistuvansa rallin MM-sarjasta kaiken voittaneena. Ilmoitus latistaa MM-sarjan arvoa, koska tehdastalleina sinne jäävät enää Toyota ja Hyundai.

Palatakseni otsikkoon, rallin MM-sarjaa, samoin kuin Formula 1-sarjaa, ajettiin alunperin hyvin pitkälti yksityistiimien toimesta. Olihan autotehtailla jo tuolloin näppinsä pelissä, mutta niiden panostus ei ollut osapuilleenkaan samaa luokkaa, kuin mitä se nykyisin on. Esimerkiksi Ferrari ei 50- ja 60-luvuilla ollut mikään suuri autonvalmistaja, vaan enemmänkin muutaman auton vuodessa kasannut nyrkkipaja. (kuvainnollisesti, nyt ne nyrkkipajan tuotokset maksavat miljoonia/kpl)

Yksityistiimeihin palaaminen pudottaisi tallien budjetit luonnollista väylää järkevälle tasolle ja sitä myötä sarjat tasoittuisivat. Nythän tilanne on se, että tehdastiimit dominoivat lähes jokaista, ei yhdysvaltalaista, autosarjaa, joissa ajetaan MM-tittelistä.

Jenkeissä on ymmärretty se, että yleisöä kiinnostaa aito kilvanajo, eikä teknohärpäkkeiden jonossa pöristely. F1 onkin rapakon takana marginaalilaji, joka ei punaniskaa kiinnosta. Perusjenkki menee katsomaan NASCAR-kisaa, jossa radalla on 50 tasaväkistä autoa puskurit puskurissa kiinni. Suomessa samaa näkee vain jokkis-kisoissa.

Toteaisin, että autourheilulle tekisi vain ja ainoastaan hyvää, jos autotehtaiden tiimit luopuisivat ja jättäisivät kilpailut yksityistallien hoidettavaksi ilman mitään yksinoikeuksia mihinkään teknologiaan. Silloin puhuttaisiin kilpailemisesta ajamalla, eikä teknologialla.

kosonenjuhapekka

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu