Yksi huonoimmista sotaelokuvista koskaan

On amerikkalainen elokuva Fury, joka kertoo Sherman-panssarivaunun miehistön urheasta taistelusta toisen maailmansodan loppuhetkillä Saksassa 1945. Pääosassa mm. Bratt Pitt.

Varsinkin lopputaistelu kaikessa surrealistisuudessaan on sotaelokuvallisen typeryyden huipentuma. Näemme ennen lopputaistelua noin kahden-kolmen komppanian vahvuisen SS-ryhmittymän marssivan kohti tienristeystä, jossa jenkkien yksittäinen Sherman-panssarivaunu pitää vahtia. Marssivilla saksalaisilla sotilailla näkyy kohtauksessa olkapäillä kymmeniä panssarinyrkkejä. Niitä ei kuitenkaan käytetä panssarin tuhoamiseen, vaan saksalaiset ryntäävät kohti panssaria tankin edullisimmasta suunnasta eli suoraan edestä, jonne ampuu kaksikin konekivääriä. Saksalaisia tietysti kaatuu kuin heinää heidän ammuskellessaan tankkia kivääreillään ja konekiväärein. Vasta noin komppanian verran kaatuneiden saksalaissotilaiden jälkeen joku kaivaa esille singon ja ampuu sillä Sherman-tankkia. Panssarinyrkin onteloraketin täysosuma ei tee juurikaan tuhoa, vaikka tosielämässä yksi onteloraketti pysäytti jopa tuon ajan suurimmat vaunut.

Loppujen lopuksi saksalaiset tuhoavat vaunun avaamalla vaununjohtajan torniluukun ja pudottamalla sisälle nipun käsikranaatteja. Vaunun luukkuja ei voi avata ulkoa, jos ne on sisältä suljettu. Sehän tuhoaisi koko panssarivaunun idean. Eli suojata miehistöä kaikin tavoin.

Käsikirjoittaja olisi edes hetken voinut perehtyä tankkien tekniikkaan.

Elokuvassa on toki myös muita täydellisen typeriä kohtauksia, kuten esim. peltokohtaus, jossa kolme Shermania hyökkää avorintamassa saksalaisen yksittäisen Tiger I tankin kimppuun. Painava ja kömpelö Tiger ajaa hyvästä suojasta avomaastoon kohtaamaan huomattavasti ketterämmät Shermanit, jotka avaavat tulen liikkeestä. Sen verran realismia kohtauksessa on, ettei tuon ajan tankeissa ollut tykin vakaimia, joten liikkuvasta tankista ei tietenkään voinut osua mihinkään kuin tuurilla.

Tiger tuhoaa kaksi vaunua kolmesta 88mm tykillään, mutta kolmas pääsee kiertämään Tigerin taakse, jossa on sen Akilleen kantapää ja tuhoaa saksalaisvaunun. Kokenut vaununjohtaja ei olisi ikinä komentanut painavaa vaunuaan möyrimään avoimelle pellolle, mutta käsikirjoitus vaati tekemään niin.

Tosiasiassa yksikään Shermaneista ei olisi selvinnyt.

Michael Wittman tuhosi Tigerillään 13 brittien panssarivaunua yhdessä taistelussa Ranskassa v. 1944

Näitäkin em. kohtauksia edeltää hyökkäyskohtaus, jossa saksalaiset pst-tykit eivät osu eteneviin amerikkalaisvaunuihin n. 500m etäisyydeltä. Tämäkään ei ole realismia, koska itärintamalla saksalaiset tuhosivat venäläisvaunuja jopa 2km etäisyydeltä. Saksalaisilla oli tähtäimissä sen ajan huippuoptiikkaa ja käytössä laadukkaat 75mm tykit. Samoja tykkejä myytiin myös Suomeen 1944.

Ei ole pakko katsoa eikä itse asiassa edes kannata katsoa, ellei sitten fanita erityisesti jenkkejä.

Samaa sontaa on Inglorious Bastards, jota voidaan pitää yhtenä Quentin Tarantinon huonoimmista elokuvista juonen ja toiminnan epärealistisuuden osalta.

0
kosonenjuhapekka
Sitoutumaton Helsinki

Sisukas suomalainen ilman puoluetaustaa. Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea. Maalaisjärjen rippeiden vakaa puolustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu