Perussuomalaisten illuusio

Sosiaalisen median alustoilla, monen ihmisen kirjoituksesta, huomaa yleensä jo nopeasti kirjoittajan puolueen kannan, valitettavasti. Varsinkin, jos kirjoitus alkaa hyvin asenteellisesti, ajoittain ylimielisellä kritiikillä jotain asiaa tai ihmistä ja etenkin ihmisryhmää kohtaan, kyseessä on melkein aina perussuomalaisten puolue, tai heidän kannattajansa. Tästä ei tunnu pääsevän mihinkään. Sillä toivoisin ajoittain, että sieltä suunnalta tulisi myös jonkinlaista kehittävää näkökulmaa, ilman ennakkoasenteellista ja väheksyvää virettä. Tämä on jo tuottanut taas ennakkoasenteita heidän toimintaansa kohtaan, ilman yllätysmomenttia asiallisuudesta. Harmillista.

Tilanne ja keskustelu, jossa ei ole odotettavissa asiallista suhtautumista yleisiin asioihin, on vain yhtä tyhjän kanssa. Vakaviin aiheisiin ja asian ymmärtämättömyyteen reagoidaan usein vain olankohautuksella, vähättelyllä, pilkalla ja huumorilla. Tilanne saa näin usein vastaansa myös niin sanotut vastavoimat, jotka alentuvat samalle tasolle – ja ”tuleen vastataan tulella”. Pelikenttä on selvä, säännöt näin pohjalle luotu ja ilmaisutapa. Näin seura tekee kaltaisekseen. Asiattomaan keskusteluun ei tahdo löytyä punaista lankaa, sillä pian jo molemmista suunnista tuleva puhe, on vain käytännössä yksinpuhelua. Harvoin perehdytään kunnolla vastaantulevaan kritiikkiin tai vastaukseen, jolloin tulitetaan jo omaa seuraavaa sarjaa.

Niin monella ihmisellä, on paljon sanottavaa, mutta harva on läsnä kuuntelemassa.

Olen usein miettinyt, jo Timo Soinin aikaan, että miten joku voikaan ajatella ja esittää asian ”tuolla tavalla”. Se oli ajoittain jonkinlaista suoraa ”ronskia puhetta” (kokemattomuuttakin ehkä), asiakeskustelun yhteydessä. Moniinhan se tuntui ja tuntuu edelleen vetoavan, (asiakeskustelun asiattomuus), nimenomaan kansanomaisesti. En löydä ja näe yhtään suomalaisuutta ja isänmaallisuutta siinä. Se on enemmänkin jonkinlaista tyylitöntä viihdettä (julkisesti, asioiden halveksuntaa), ja ehkä osin tämän arvo ja vaihtoehto demokratiaan, löytyykin joillekin juuri tästä suunnasta ja tavasta toimia?

Perussuomalaiset, puolueena on syntynyt ”Suomen Maaseudun Puolueen” (SMP) ”tuhkista”, vuonna 1995. https://yle.fi/uutiset/3-9660056 (”Perussuomalaiset syntyi niin kuin Suomessa ennen vanhaan synnyttiin: saunassa” / YLE, 9.6.2017)

Niin sanotusta Timo Soinin ”jytkystäkin” on jo kulunut kymmenen vuotta (eduskuntavaalit 2011), joka tuotti peräti 39 perussuomalaista kansanedustajaa. Puolueen perustajat (Urpo Leppäsen ja Kari Bärlundin lisäksi) ja kovan pohjatyön asian eteen tehneet Raimo Vistbacka ja Timo Soini, eivät myöskään enää, ymmärtääkseni, juuri perusta puolueen nykyisestä suunnasta ja tilasta, mihin se on ajautunut.

Perussuomalaiset eivät enää edusta sitä perussuomalaista puoluetta, jonka he perustivat.

Lähtökohtaisesti pienpuolueena, ja luonnollisesti kasvunhaluisena sellaisena, ryhmään on päässyt mukaan porukkaa, ilmeisen hyvin helpostikin, kun seula on pettänyt, matalalla kynnyksellä. Mukaan vain, vaikka mielipiteitä ei asioista olisikaan. Ja mitä kärjistetympää sanankäyttöä, sen parempi? Julkisuuttahan on huonokin julkisuus, ja tämän myötä puolue on saavuttanut vankan kansantietoisuuden? Mutta millä hinnalla, ja miten se onkaan tuota puoluetta ajan kanssa muokannut.  Suomalaisuus, ja ”minä ensin” -ajattelu luonnollisesti myös houkuttaa.

Nimihän on suoraan sanoen myös järjettömän hyvä, kuvaten käytännössä kaikkia suomalaisia. Kukapa meistä ei haluaisi sanoa suomalaisena ajoittain olevansa, ihan tavallinen ”perussuomalainen”? Mutta kun politiikan kentillä nykyistä muotoa, aiheita ja suuntaa on seurannut, tunne ei ole enää samanlainen. Nimellähän on paljon merkitystä, ja millaisia mielikuvia se ensisijaisesti luo. Mutta näin se ajan kuluessa, voi muuttaa myös merkitystään.

Nykyisin tuntuu siltä, että tavallisen suomalaisen ihmisen taakka, on ajoittain tuo poliittinen ryhmä, joka tuntuu omineen suomalaisuuden kansankuvan, lipun ja maan itsenäisyyden – sen identiteettiä myöden. Sanoisin, nykyisenkin suosion perustuvan paljonkin tähän harhaluuloon ja tietämättömyyteen, näiden mielikuvien myötä. Tavalliselle suomalaiselle ihmiselle, etenkin asiaan perehtymättömästi, tuo kakku on niin päältä kaunis, että se voidaan ostaa maistamatta.

Perussuomalaiset käyttävät ”suomalaisuuden tunnuksia”, omien ne vain yhteyksiinsä. Tämä tehdään, sillä seurauksella, että muut, asian havainnoivat suomalaiset eivät kehtaa niitä käyttää ja iloita suomalaisuudestaan ja isänmaallisuudestaan, ilman tuota mahdollista poliittista leimaa perussuomalaisuudesta? Ja ilman, että asia miellettäisiin liian kansallismieliseksi tai jopa rasistiseksi.

Surullista, ajatellen itse matkaa tähän itsenäisyyteen ja tasa-arvoa tavoittelevaan nykyisyyteemme, josta voisi hyvinkin olla myös ylpeä, meidän kaikkien. Monet asiat muuttuvat ajan saatossa itsestäänselvyydeksi, ja näin on käynyt tai käymässä ehkä myös maamme itsenäisyydelle?  Siihen voi johtaa tällainen toiminta, jossa vain rupeamme väheksymään toisiamme ja toistemme mielipiteitä, emmekä voi kunnioittaa niitä asiallisuuden ja tasa-arvon puitteissa?

Meidän pitäisikin olla ennakoivia, ja välttää tuota ansaa ja vaaraa, olla ”kahtia jakautunut kansa”, jossa olemme vain hyviä tai pahoja. Miten muuten voisimme jatkaa ”itsenäisyytemme perintöä” suomalaisina ja kunnioittaa heitä, jotka ovat tämän meille mahdollistaneet?

*****

Perussuomalaisten puolue keräsi tästä maasta, hyvin monenlaista porukkaa puolelleen. Siitä kiinnostuttiin ja siihen tartuttiin, kansanomaisesti ja kansallismielisesti. Sen nähtiin myös pian mahdollistavan, monenlaisia agendoja. Sanamuodot suomalaisesta ihmisestä ovat koventuneet, ja ihmisten identiteetti. Halutaan olla vahva ja itsenäinen ”perussuomalainen”.

Mutta tässä matkalla, uskoisin että alun perin, vilpittömämmin suomalaisten etua ajavana puolueena, se on muuttunut kuitenkin nykyisellään, koko ajan, vain eniten suomalaisia jakavaksi puolueeksi. Siinä ollaan yleensä hyvin vahvasti mukana ja puolesta – tai hyvin vahvasti sitä vastaan.

”Te” – olette siellä lokerossa. ”Me”, olemme täällä lokerossa. Ja sillä hyvä?
Koko Suomi ja maailma, täynnä lokeroita, jossa elämme, onnellisina?

Nämä asiathan tietää ne jotka tietää – ja kieltää ne jotka kieltää.

Perussuomalaisten suosio, täytyy siis osin perustua johonkin harhakuvaan ”suomalaisuudesta”. Sitä kun edustaakin joukko ihmisiä, jotka eivät juuri viitsi ottaa asioista selvää ja toimivat pitkälle vain ennakkoluulojensa sanelemana. Mennäänhän sieltä, mistä aita on aina matalin. Se kertoo asioista näin kansantajuisesti, tajuamatta itsekään juurikaan asioista, kuin vain oman lähtökohdan -ja se on monelle näin myös helposti lähestyttävä.

Timo Soinin ajoista, ja perussuomalaisten ”hajoamisen”, vuoden 2017 puolenvälin jälkeen, suunta on vain muuttunut koko ajan jyrkemmäksi. Soinin aikaisia mukana varmasti myös yhä vain tottumuksesta. Minnehän sitä tottumuksistaan pääsisi -ja löytäisi uuden paikan, ja ”poliittisen kodin”?

Nämä niin sanotut entiset perussuomalaiset, jotka lähtivät omiin suuntiinsa puolueen tuolloin jakauduttua, ovat käyneet kovan poliittisen koulun. Osa varmasti oppinut läksynsä, ja osa taas ei. Ymmärtääkseni osa heistä oli aikansa yrittänyt vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin puolueessa, mutta huomannut vääränlaisten voimien nousun. Kaiken yrittämisen ja koettelemusten jälkeen, paras vaihtoehto tuntui olevan vain lähteä puolueesta. Heidän kannanottojaan ja mielipiteitään seuraamalla, ei uskoisi heidän olleen koskaan edes tässä samassa puolueessa. He ovat asiallisen oloisia, asialinjan ihmisiä, jotka tuntuvat tarkoittavan, yleisesti hyvää.

Jokaisella on oma historiansa ja kasvutarinansa. Virheistä opitaan, ajoittain kantapään kautta. Kaikki erot ovat vaikeita asioita. Uskon heidän kohdallaan, että päätös oli äärimmäisen vaikea, lähteä puolueesta, mutta lopulta hyvä ja oikea, voimaannuttava ja välttämätönkin. Toivon, ettei ihmisiä arvioitaisi liikaa heidän menneisyytensä tähden, vaan siitä mitä ja millaisia he ovat nyt, ja minne he ovat menossa. Sitä ei pitäisi käyttää heitä vastaan. Se on kehitystä ja kasvua, ihmisenä.

Sanoisin, että Suomi saisi tulevaisuudessa näistä muutamista entisistä perussuomalaisista vielä erinomaisia kansanedustajiakin. Jos vain he sille tielle vielä joskus lähtevät, avoimin mielin. Ja heille annettaisiin siihen tilaisuus. Keitä he ovat, ja missä puolueessa he sitten ovatkaan, vaikuttaen mihin, jos näin. Se on heidän asiansa, sekä mahdollisten äänestäjien. ”Jyvät erottuvat akanoista”, aikanaan, sanotaan.

Vuoteen 2021 – uusin haasteisiin.

Nyt nykyisellään, missä menemme, vuonna 2021. Puolueen linja: ”maahanmuuttokriittisyydestäkin” on muuttunut enemmän ”maahanmuuttovastaisuudeksi”, vailla kompromissi ja neuvotteluvaraa, monien muiden kriittisyyksien lisäksi. Se luo jo itsessään mahdottomia edellytyksiä yhteistyölle muiden puolueiden kanssa, jotka ovat enemmän neuvottelukykyisiä ja ratkaisukeskeisemmin suhtautuvia tahoja, pääosin. Sitä kun ollaan mm. ”tiedevastaisia”, ”taide ja kulttuurivastaisia”, ”ihmisvastaisia” – ja kaiken ”järjenvastaisia”?

Mitä meille jäljelle jää?

Perussuomalaiset ovat kuitenkin näin käytännössä vain monia suomalaisia ja heidän demokraattisia ja tasa-arvoisuutta tavoittelevia mielipiteitä vastaan. Puhumattakaan Suomen oikeuslaitoksen, oikeusvaltion vähättelyistä. Joten he ovat tämän myötä myös maamme ”suomalaiskriittisin puolue”. ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan” -asenteella?

Tällainen politiikka käyttää hyväksi herkkäuskoisia ihmisiä – ja siitä hyötyvät vain itseään ajattelevat tahot, todella lyhytnäköisesti, ymmärtämättä välttämättä edes itse kaikkien seurausten merkitystä.

Puolue luo yhä vankemmin mielikuvia ”oikeasta suomalaisuudesta” mm. näillä ”Suomi takaisin” -tyylisillä teemoilla. ”Suomi takaisin” – olemaan sivistymätön ja siltä osin (”järjen”) vapaa kansa? Mihin pisteeseen? Suunta nimittäin tämän porukan kanssa on vain ollut pitkälle sen suuntainen, valitettavasti.

Kaikki me kaipaamme ajoittain myös takaisin, lapsuuteen ja nuoruuteen. Mutta maailma muuttuu, ja ihminen kasvaa ja kehittyy sen mukana. Yhtä lailla voisimme huutaa jokainen kohti henkilökohtaista nuoruuttamme: ”Maailmani takaisin!” Mutta kun tämä maailma on vain melko iso paikka, ja tunnetko sen ja itsesi vielä edes tarpeeksi hyvin, kauttaaltaan?

Vastuuta on välillä vaikea ottaa, omasta elämästään. Kun asiat menevät huonoon suuntaan, on myös taas helppoa löytää syitä siihen, muualta kuin itsestään.

Voidaan myös puhua, että on paljon ihmisiä, suomalaisia, jotka voivat todella huonosti ja heitä täytyy auttaa. Tämä on varmasti totta, mutta kukaan ei ole heitäkään välttämättä unohtanut, muissakaan puolueissa. Asioiden eteen tehdään töitä, kaikissa Suomen puolueissa, sitä varten ne ovat perustettu. Eikä mitään isoja muutoksia ja parannuksia tehdä päivässä. Jossain pisteessä, ihmisen on kyettävä olemaan itse myös läsnä ja auttamaan, ja näin tarkastelemaan myös itseään ja tilannettaan. Voiko jokin avuntarve tai mahdollinen avuttomuus, olla myös laiskuutta ja ahneutta? ”Minulle kaikki” ajattelua? Sitä sopii myös miettiä.

*****

Missä on valo tunnelin päässä, ja kaikessa kriittisyydessään, missä ovat käytännön toteutettavat ratkaisut, ilman demokratian ja yhteiskunnan jo luotujen arvojen heikentämistä? Tämä suunta (jyrkästikin vedettynä) on lähellä ”yksinvaltiutta”. Ja näin täytyisi käydä, jotta kaikki heidän kannattamansa asiat toteutuisivat.

Meidän täytyisi löytää poliittiseen suuntaamme ja peliimme enemmän yhteinen päämäärä ja kunnon pelisäännöt. Nyt pelataan jo todella rumasti, ”kampitus taktiikalla”, joka ei myöskään lopulta johda minnekään. Toinen osaa sitä, ja toinen tätä – ja tätä täytyisi kunnioittaa, juuri esimerkiksi monipuoluehallituksessa. Ja askeleet tämän luodun illuusion kanssa, olisi äärimmäisen vaikea kulkuinen.

Mitä muistamme ja opimme maailman ja ihmisen historiasta?

Historian pitäisi opettaa, kulkemaan paremmin nykyhetkessä. Ja tulevaisuudessa toisia reittejä kuin aiemmin, joissa olemme tehneet asioita väärin. Sekä varomaan näitä harha askelia yhteiskunnassamme, jotteivat ne uusiudu, huomaamattamme.

Historioitsijat sattuvat myös ajoittain puhumaan ”perussuomalaisuudesta (puolueena ja agendana)” ja ”Saksan kansallissosialismista” samassa yhteydessä. ”Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue” (”NSDAP”) toimi Saksan valtakunnan ainoana sallittuna puolueena vuosina 1933–1945, järkyttävin ja kohtalokkain seurauksin. Yhtäläisyyksiä näiden puolueiden kesken, kumma kyllä, vuonna 2021, löytyykin tämän tästä.

Tästäkin yhteydestä, kun puoluetta yritetään haastaa, strategia tuntuu olevan se, että tyhmennetään keskustelu, kysymyksen luonne ja sen antaja. Vastausta ei tule, vaan annetaan ymmärtää, että ”olet käsittänyt väärin”, ”tarkoitinkin sitä ja tätä”. Usein myös viedään keskustelu aivan toisaalle, jossa huomautetaan puolestaan, joistain aivan toisista asioista.

Tämä puolueen suunnalta löytyy ihmisiä, jotka kirjoittelevat selkeällä suomen kielellä väkivallan uhkaamisella, kohdistaen sen johonkin ihmiseen tai ihmisryhmään. Sitten kun asiasta yhteiskunta yrittää vaatia selvitystä. Asia selitetään ja lievennetään toisin sanomisiksi. Ja kun sen näin suoraan sanoo, (aikuinen ihminen aikuiselle) ja kieltää, yhteiskunnassa suvaitsevainen ihminen suvaitsee ja rupeaa kyseenalaistamaan omaa tulkintaansa, vaikka se olisikin ollut alun perin oikea(n suuntainen, vähintään). Tällöin asia on mennyt viestinä perille, kenelle sen kuuluikin mennä (vastaavan ideologian kannattajille), ja yhteiskunta hyväksyy asian ja se unohtuu. Asiasta on myös noussut sopiva ”mainoskampanja” ja kohu hetkeksi, laajemmalle yleisölle, kunnes asia, kaikessa vakavuudessaan, lakaistaan takaisin maton alle.

Suvaitsemattomuus nauraa suvaitsevuudelle, jota se käytti juuri hyväkseen, omiin tarkoitusperiinsä. Ja näin se tulee käyttämään ja käyttäytymään jatkossakin, kun vain kyseenalaistamme oman oikeuden ja suhteellisuudentajumme, ja annamme tällaiselle asialle tilan ja vapauden, mennä ja olla miten haluaa. Kuulostaako hullulta? Kuulostaako yhtään tutulta?

Mutta miten on oikeasti asian laita, sitä voisi nyt tarkastella ja miettiä hyvin tarkkaan.

Kaikki nämä asiat muokkaavat hiljalleen yhteiskuntaamme, ja luovat uusia tapoja ja tottumuksia.

Muutoksessa, ei ole mitään vikaa (välttämättä), mutta miten asiat muuttuvat ja mihin suuntaan, se on toinen juttu. Ja sillä pitäisi olla merkitystä, meille kaikille. Ja kaikkihan voimme siihen (ainakin yrittää) vaikuttaa.

Ketkä ovat ”perussuomalaisia”?

Kaikki suomalaiset? Suomi, on täynnä melkoisen tavallisia suomalaisia. Mutta Suomi ei koskaan tule olemaan täysin ”perussuomalainen”, ja ”perussuomalaisten”. Sekä niin kauan, kun tämä poliittinen ryhmä ja kannattajat yleisesti tätä tavoittelevat, he ovat koko ajan kauempana yhteistyön edellytyksistä muun Suomen ja suomalaisten kanssa, jotka myös edustavat Suomea, ja tekevät Suomestakin Suomen.

Kaikki muut puolueet, hyvin pitkälle, ajattelevat Suomen parasta, myös ”perussuomalaisia”. Mutta perussuomalaiset (puolueena) tuntuvat ajattelevan vain perussuomalaisia (puolueena) ja kaltaisiaan, ei välttämättä edes kannattajiaan, jos mielipiteet eroavat niiden kärjistyessä. Siksi tämä on äärimmäisen huono vaihtoehto politiikassa ja politiikalle, kotimaassamme. Myös maahanmuuttoa voidaan, ja sitä pitääkin ajatella kriittisesti (muissakin puolueissa), mutta järkiperäisesti, eikä täysin vain tunteella.

Perussuomalaisethan nostavat aina tilaisuuden tullen ”ulkomaalaisten terrorismin uhan” esille (joka myös täytyy ottaa vakavasti, jos sikseen, ja aihetta on). Se tehdään yleensä niin, että ”kotimaan terrorismi” ja muut uhat ja aiheet, jäävät sivuun. Tekemällä voimakkaasti sen, puhuen maahanmuutosta, muiden suomalaisten siihen yhtyen, he peittävät sillä ”oman maan, sisäisen terrorisminsa piirteet”, joka tällä hetkellä voi luoda vakavamman uhan sellaisesta, sen noususta ja vahvistumisesta. Ja sellainen terrorismi saa voimansa, juuri tällaisesta politiikasta. Siitä tehdään enemmän kansanomaisempaa ja hyväksyttävämpää, mm. syrjien muita erimieltä olevia suomalaisia, sanoin ja pian enemmänkin, mahdollisesti myös teoin.

Nykyinen perussuomalainen puolue ratsastaa yhä vuoden 2011 ”jytkyn aallolla”, ja sen mukana tuodun kannatuksen ja vanhojen kannattajienkin turvin. Se pitää hyvin ”matalaa profiilia” – kaiken kansan yleisissä televisiolähetyksissä, profiloituen näin myös joillekin (väliinputoajille?) ”järkevänä keskustelijana”. Siinä ei vain todellisuudessa vastata asioihin suoraan, vaan kaartaen, muita ja asioita väheksyen. Se kuulostaa ylimieliseltä, mutta sehän vaikuttaa myös monelle, ”asiantuntevalta” ja ”vakuuttavalta”. Sitähän se taas ei välttämättä ole.

PS pitää hyvin huolen tästä mielikuvasta, erityisesti vanhempien ihmisten keskuudessa, jotka eivät esim. pääsee tutustumaan ja näkemään mikä on sosiaalisen median ulosanti, mielipitein ja näkemyksin. Heillä ei ole välttämättä mitään tietoa nykyisen ”PS puheenjohtajankaan” netti(blogi)kirjoitteluista ja todellisista kannanotoista. Se on monelle puolueena, kuin se on ollut Timo Soinin aikaan. Mutta paljonhan on siitäkin muuttunut.

Politiikka ja tavoitteet ovat tyystin erilaisia, mitä annetaan näissä yhteyksissä ymmärtää, tavallisille suomalaisille ihmisille. Halutaan antaa ymmärtää, että ”olemme kuin muutkin puolueet”. Tuo naamio laskeutuu ja profiili on aivan toinen näissä kyseisissä ympyröissä (kuin esim. sosiaalisessa mediassa), jossa myös nähdään selkeämmin avoimia ulostuloja. Nämähän ovat PS-kansanedustajien sekä heidän kannattajien todellisia tarkoitusperiä, ja ”todellista profiilia” – oman itsekkään edun tavoittelua? Ne kuitenkin aina verhoillaan toisin, ollen ”vain sitä huumoria” – ja ”ajattelemattomia, ”viattomia heittoja”?

Tässä perussuomalaisuudessa on jo itseaiheutettunakin valtakunnallisesti kiinni jo niin rasistiset ja muita syrjivät piirteet, että ne mielletään aivan jokaiseen perussuomalaiseen kannattajaan ja edustajaan, myös nuoriin, sekä heihin, joihin se ei suoraan välttämättä edes viittaa. Heidät saatetaan torjua ja heitä voidaan myös (vastavuoroisesti?) kiusata asian takia.

Näin myös ennakkoluulot luovat ja ovat luoneet ennakkoluuloja.
Rasismi (tai sen uhka) torjutaan, ja se kääntyy näin vain itseään vastaan.

Nuoret saattavat tulla perussuomalaisesta perheestä, tai olemaan muuten vain, puolueen kannalla. Siitä miten he asiat näkevät – ja miksi he eivät välttämättä näe mahdollisia ”ääripään ilmiöitä ja uhkaa”, on toinen juttu. Moni varmasti saattaa sitä myös tavoitella ja kokea sen oikeaksi. On tapoja ja tottumuksia – vanhempien ja kasvatuksen perintöä, ja niiden osalta paljon halua nähdä asiat, vain tietyllä tavalla. Ylpeys ja ennakkoluulot – vahvan kansallismielisen kuvan kanssa ovat myös oleellisesti tässä poliittisessa suuntauksessa ja ihmisluonteessa kiinni. Kuten pohjimmainen alemmuudentunne tai kokemus, joka voi näkyä kuitenkin ulospäin itsensä (yli)korostamisella ja muiden yleisenä väheksymisenä.

Koulumaailmassa on sitten mahdollisesti mukana ”provosointia” ja sitten ”uhriutumista”, sen saaden kielteistä kannanottoa ja torjuntaa? Puhdasta ja vilpitöntä asiaan uskomista, kaikessa hyvässä tarkoituksessa (ja uskossa)? Joka tapauksessa, yleissivistävä koulutus ja kouluympäristö olisi hyvä olla mahdollisimman neutraali kaikenlaisista kannanotoista ja turvallinen, kaikin puolin, aivan jokaiselle. Ja tähän olisi hyvä sitoutua, niin opettajat kuin oppilaat.

Tulemme tulevina vuosina ja vuosikymmeninä olemaan hyvin monenlaisien uusienkin haasteiden edessä. Siinä täytyy huomioida aivan jokaista ihmistä, myös kaikkia ”perussuomalaisia”. Sillä hekin kulkevat mukana, halusimme tai emme. He edustavat tietynlaisia ihmisiä maassamme, halusimme sitäkään tai emme. Historiaan ja taaksepäin katsoen, heijastaen mihin olemme tulleet ja mihin olemme menossa, he eivät tällä politiikalla kuitenkaan saisi meitä viedä, kuljettaa ja etenkään johtaa. Moni sellaista itselleen varmasti haluaa, mutta kaikki eivät siihen vain kykene, olemaan ”demokraattinen johtaja (tai puolue)”. Toisessa vaihtoehdossa olemme taas lähempänä vain lähinnä ”diktatuurisia piirteitä”.

Sillä sille johtavasta tiestä, meillä on ennakkovaroituksia, jos niitä osaisimme lukea, ja niihin vain reagoisimme. Nyt olisi korkea aika ottaa pää pois pensaasta ja nähdä tilanne sellaisena kuin se oikeasti on. Mukana on myös ihmisiä varmasti hyvää hyvyyttään, mutta minkälaista itsepetosta voi ihminen harjoittaakaan, ja kuinka kauan? Puolueen edustajien kantoja yleistetään, koskemaan koko puoluetta, vaikka kaikki eivät näin koe. Mutta kun edustajat edustavat, ne edustavat koko puoluetta, antaen sille selkeän suunnan, siitä on turha kääntää katsettaan.

Tiedostan myös, tässäkin kirjoituksessa yleistäväni, kaikki on suhteellista. Ja tämänkin puolueen tukijoina on myös henkilöitä, jotka eivät vastaa tätä suuntaa ja kuvausta (tietämättään, hyväuskoisuuttaan?). Ja se on ikävä seuraus, mutta näin ollen, myös he kuitenkin tekevät tätä puolueen työtä, ja nostavat puolueen kannatusta, toiminnallaan tai nimenomaan toimimattomuudellaan. He eivät suoraan luo tätä uhkakuvaa epätasa-arvosta ja demokratian murenemisesta Suomessa, mutta ovat hyvin selkeä osa sitä. Historia tulee näkemään heidät yhtä vastuullisina kehityksen kulkuun, minne se sitten johtaakaan.

Tässäkään maassa, ei voi elää elämäänsä, vain hiljaa sivusta seuraamalla – sillä myös sillä tavalla, vaikuttaa.

Miten maailmalla – yhtä hyvin, siten meillä.

Yhdysvaltain kyseenalaisen entisen presidentin Donald Trumpinkin kannattajia, löytyy perussuomalaisista. Ja he ovat täysin avoimia asian suhteen. Siinä mielessä, he ovat suoran rehellisiä. Tässä tapauksessa, rehellisiä itselleen eivät välttämättä ole taas (vastapuoli ja) muut ihmiset, jotka eivät ota tuota ihannointia ja samanhenkisyyttä tarpeeksi tosissaan, tai näe siinä edes mitään ongelmaa?

”Capitolin hyökkäyksessä” (6 tammikuuta, 2021), oli mukana myös hyvin tavallisen oloisia ihmisiä, pohjimmiltaan. Mutta he olivat nyt fanaattisia ja kuin elämän tarkoituksensa menettäneitä. Heille oli uskoteltu vain tietystä lähteestä, yhdenmukaista totuutta, eivätkä he sitä kyseenalaistaneet.

Tämä on hyvin surullista, miten voimmekaan ripustautua johonkin toisen aatemaailmaan niin syvälle, että hukkaamme siellä itsemme ja todellisuutemme (tässä tapauksessa, toisen ihmisen vallanhaluun). Köysi kaulamme ympärillä kiristyy, ja pian on liian myöhäistä. ”Johtajille”, kuten Trumpille uskoudutaan ja helposti ulkoistetaan oman elämänsä vastuu. Kun tarjolla on helpon kuuloisia vastauksia, hyvin hankaliin ja monimutkaisiin, vaikeasti ymmärrettäviin tilanteisiin, tämä on hyvin lookista, että epävarma ihminen uskoo löytävänsä itsensä pelastuksen, ja sieltä oikean suunnan.

Pyrimme kasvattamaan lapsiammekin pienestä pitäen, kestämään ja sietämään pieniä pettymyksiä. Sillä mitä vanhemmaksi kasvamme, myös nuo mahdolliset pettymykset elämässä, tulevat olemaan aina vain isompia. Työelämässä on monenlaista epävarmuutta, ja riskejä. Huolta toimeentulosta ja näin selviytymisestä. Ihmissuhteet ja sosiaalisuus. ”Miten meidät hyväksytään maailmaan” aiheuttavat paljon huolta. Jos lapsena ei ole tarvinnut kantaa ja ottaa vastuuta juuri mistään. Sitä taakkaa on näin vanhempana, aina vain vaikeampi ottaa vastaan ja hyväksyä.

Kaiken kaikkiaan, ja lopulta. Ihminen on itse vastuussa omasta elämästään, teoistaan ja sanomisistaan. Puhutaan usein sananvapaudesta ja suorasta vihapuheesta aivan ristiin. Joka tapauksessa molempien yhteyteen kuuluu aina vain myös vastuu, ja näistäkin löytyvät vastuullisuuden rajat. Sen ei pitäisi olla liian vaikeaa (käyttäytyä asiallisesti?). Sitä ei kuitenkaan kaikki tunnu vieläkään ymmärtävän ja hyväksyvän?

*****

Ketään ei pitäisi jättää yhteiskunnan ulkopuolelle. Muurien rakentaminen ihmisten väliin, on asian helppoa sivuuttamista. Katseen siirtämistä toisaalle, välinpitämättömyyttä.

Kaikki ne jyrkät mielipiteet, jotka meidät voikin pinnallisesti erottaa. Mutta pohjimmainen, luonnollinen ihmisyys ja tarpeet sekä toiveet, meitä kuitenkin yhdistää.

Meillä on yhtä lailla perheitä, joiden sisältä löytyy myös erilaisia mielipiteitä ja poliittisia suuntauksia. Vanhemmat voivat olla perussuomalaisia, jotka ovat esimerkiksi olleet Soinin vetovoiman kannalla, samalla aaltopituudella. Kun taas nuorempi polvi on voinut löytää itsensä vihreät puolueen linjoilta, ja sieltä tarkoitusta ja yhdenmukaisuutta saaden, ajatuksilleen. Kuitenkin voimme tulla perheenä näin toimeen, kunnioittamalla toistemme näkemyksiä. Pystymme elämään yhdessä, mikä on se tärkein asia.

Miten paljonkaan on kritiikkiä ilmassa – ja hyvin vähän vaihtoehtoisia ratkaisumalleja.

Asiakeskusteluiden yhteydessä, puolueen nimi ja edustajat mainitaan yleensäkin, vain juuri asioiden kritisoinnin yhteydessä. Tämähän tuo puoluetta esille, kansan tietoon, ikään kuin he olisivat mukana asioiden ratkaisemisessa.  Hyvä, jos asioita vain ratkaistaan, ja jos hekin auttaisivat asiaa. Mutta se ei tunnu olevan aina kovin ratkaisukeskeistä toimintaa. Eikä ratkaisuehdotuksista tunnu löytyvän pohjaa ja realiteettia käytäntöön. Se on enemmän olemassa olevien ja muiden ehdotusten (ratkaisumallien) torjuntaa ja kritisoimista, mitä tulee julkisisiin ulostuloihin. Lisäksi kuntakeskusteluissa ja kuntapolitiikassakin, ”ps-edustajat edustavat poissaoloillaan”, sekä ”aloitekyvyttömyydellään”?

Jos näin, niin miksi – ja mistä se mahtaa johtua? Mitä tällaisella toiminnalla halutaan tavoitella, kuntien ja maan parhaaksi?

Tämä puolueelle näiden vaiheidenkin myötä, luotu tunnettavuus, tulee hyvin mahdollisesti nostamaan perussuomalaisten puolueen kannatuksen jopa tappiin, myös kevään kuntavaaleissa 2021. Moni tuntuu haluavan antavan siihenkin mahdollisuuden.

Erittäin huolestuttavaa on myös nykyisten muiden puolueiden (kuten keskusta ja kokoomus) kilpailuhenkiset ulostulot, nostaa omaa pienentynyttä kannatustaan. Nämä (tiettyjen puoluepoliitikkojen toimesta) kaikessa epävarmuudessaan tekevät omaa sortamistaan lähinnä nykyiseen pääministeripuolueeseen (SDP:hen), ja tuntuvat yhä enemmän antavan tukeaan ja ”ymmärrystään” perussuomalaisia kohtaan. Näiltäkin puolueilta, voisi odottaa paljon enemmän. He pelaavat tällä tavoin toimimalla täysin perussuomalaisten pussiin tässä asiassa. Ja tämä taas tulee vain vahvistamaan PS:n ”minäkuvaa” ja heikentämään muita suomalaisia, etenkin heidän ja kannattajiensa silmissä. Epätasa-arvo kasvaa maassamme, jos tällaisesta toiminnasta: puhua ja käyttäytyä epäasiallisesti, tehdään yhä vain normaalimpaa. Tästä ovat näin vastuussa muutkin puolueet, aivan kuten myös lehdistö (paikallislehdet) ja julkaisualustat, asioita johdatellen (viihteenkin, ja oman edun nimissä) ja luonnollisesti tavalliset ihmiset, suomalaiset, jotka tavalla tai toisella, antavat tämän vain tapahtua.

Jos nostamme tarpeeksi ylös ja valtaan tällaisen tahon, joka on niin ”ihmisyyden vastainen”, demokratian ja tasa-arvon horjuttajana, niin siitä voi olla todella vaikea päästä eroon, ilman että se tulee tuhoamaan ison osan maatamme siinä samalla? Asioiden sietämisen taso nousee, vain päivä päivältä. Luulisi tämän olevan jo nähty?

Jos perussuomalaiset saavat vetovastuuta, nykyisellään – ja enemmän päätösvaltaa asioissa, jotka koskevat koko Suomea ja kaikkia suomalaisia, se tulee näin sivuuttamaan ison (ja suurimman) osan suomalaisista. Ja tämä taas, tulee hyvinkin mahdollisesti johtamaan tuolle historian varjostamalle tielle.

Perussuomalaiset puolueen alkuperäiset perustajat, lähtivät varmasti alun perin ajamaan – ja nostamaan tietoisuuteen politiikkaan, mielestään ”tavallisen suomalaisen ihmisen ääniä”, joita ei niin vahvasti aiemmin kuultu. Niiden, ja jokaisen äänen huomioiminen on kohtuullista – ja oikeinkin. Tämä kaikkien muiden äänien joukossa, jotka tekisivät Suomesta tasa-arvoisen. Mutta miten, kaikkien noiden ”PS-äänien” mukaan tuleminen, olisi tällä nykyisellä perussuomalaisten politiikalla ja suunnalla tarkoittamassa, kaikkien muiden (aiempienkin) äänien ja ihmisten syrjäyttämistä, ja vain heidän (PS) äänien ja ihmisten kuulumista ja ylläpitämistä.

Tämä menee taas hyvin lähelle ajatusta ”kansanpuhdistuksesta”, vain omanlaiseksi ”kansaksi”, vailla erilaisuuden ja toisten suvaitsemista sekä ymmärtämistä. Ajatushan on suoraan sanoen äärimmäisen vastenmielinen, jos näin on. Toivon että aika, ja ihmisten toiminta, osoittaa tämän epäilyksen turhaksi.

Monia asioita, voimme todellakin yrittää ymmärtää, ja täytyyhän meidän, mutta aivan kaikkea meidän ei tarvitse hyväksyä! Sillä nämä asiat eivät välttämättä hyväksy meitä. He käyttävät vain hyväksi, hyväntahtoisuutta. Varmasti osin tiedostamatta -ja yhtä varmasti, osa heistä, juuri tarkoituksen mukaisesti, vain omaa etuaan tavoitellen.

Mutta niin.

Vastavoimiahan tarvitaan elämässä, oikeassa suhteessa. Ne myös täydentävät toisiaan.
Eivätkä ne ole henkilöstä riippuvaisia. Niitä löytyy jokaisesta.
Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta tuskin kukaan sellaista myös haluaisikaan ja edes kestäisi. Kokonaiskuva olisi hyvä hahmottaa, että kaiken lokeroinnin ja politikoinnin jälkeenkin, palaamme kukin melkoisen samanlaiseen, normaaliin elämäämme. Ja sitäkin enemmän tarkastelemalla, ja sen ymmärtämällä, olemme ihmisinä kaikki, lopulta enemmän samankaltaisia, kuin erilaisia. Meillä on vahvuutemme ja heikkoutemme. Mutta elämässä on paljon valintoja, ja on tehtävä päätöksiä – mihin suuntaan vain haluamme kulkea. Täytetäänkö tyhjiön tunne sisällämme, rakkaudella ja myötätunnolla vai vihalla ja katkeruudella. Se paljon määrittelee meidät ihmisinä.

Lopuksi yksiselitteinen ja havainnollistava kuva, minne olisimme menossa, yksin tällaisen puolueen ja politiikan johdolla. Samalla toivon, että mietitään nyt kunnolla, tulevaisuuttakin, ja mitä meille kaikille merkitsee, Suomi ja suomalaisuus.

Elämä on tässä ja nyt.

Se siitä.

Kuulitko jo lapsen huutavan väkijoukosta, jotain vaatteista ja …?
0
Kristian Niskanen

| "Näen mielessäni vanhan miehen - yksin metsässä vaeltaa..." | AV-Alan Yrittäjä (2008-2014) | "Tuotantotyöntekijä" | Kolmen lapsen isä | s. 1983 |

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu