Hei. Huomenta Rakas. Tasa- arvo sana, meidän tulisi kiireesti muuttaa;

Isän-arvo Sanaksi. Siitä, yksinkertaisesta syystä, koska emme, "riita"- tilanteissa saa useinkaan, "jääviä", "kolmatta" ratkaisemaan asiaa. Tästä olisi sekin hyöty; lisäisi luultavasti myös Raamatun lukua. Otetaan arkiesimerkki: On kaksi kansanryhmää, jotka kumpainenkin sanoo olevansa, ainakin, uskonnollisia. Tasa-arvo kriteerillä; Isiäkin on kaksi, on, Jeesuksen Sanoin: isästä perkeleestä voi olla, ainakin jokin asia syntynyt ja me syntiset ihmiset saamme sen toteutettavaksemme. Tai toinen Isä, ken on: Rakkaus, Avoimmuus, Rehellisyys, Avosylin vastaanottavainen, (Raam. kert. tuhlaajapoika), Henkensä meidän edestämme antanut; eikä ole vieläkään meitä unohtanut, vaan tulee meidän luoksemme, tänäpäivänä ja kerran, näkyvänä, konkreettisesti uudestaan. Isän arvo, tasa-arvo sanan tilalle on meille: Elämän ja kuoleman asia. Tasa-arvo sana on, kuin keskentekoisen tuolin teko jossa on vasta kaksi jalkaa paikallaan, et voi vielä kunnolla sen päällä levätä, (kaksi ihmistä "puntaroi", tasaisia arvojaan); "Tuoliin", kun "ottaa", tekee kolmannen jalan, Sen päällä voi levätä ja se muuten on keikkumattomampi, kuin nelijalkainen jos pohia on hiukan epätasinen. Isän arvo on Täydellinen, kaikkien Kolmen, ja ympäröivienkin ihmisten; todellinen Tasa-arvo. Isävalinnassa auttaa Jeesuksen teko ja Sana: Ei ole sen suurempaa rakkautta, kuin että, antaa henkensä toisen ihmisen edestä. Rakas Jeesus, anna minulle Rakkautta, ei minulla sitä itsessäni ole. Kiitos.   Siunaten, Lasse Hietanen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu