Hei. Luodaan Lumikellokukalle "ajatuksia": Olen Lumikello valkonen,

tulen teitä, mä katsomaan. Lumi päältäin,' valkoinen, kun laitetaan lähtemään. Lumelta mä kodin lämpimän sain, se taivaasta annettiin. Oi, kuinka ihanan hiljaisesti, seinät ympärilleni muotoiltiin. Ei kuulunut rakentamisen ryskettä, ei tuskailua, torailua, teon aikana; hiljaa, hiljaa, hiutaleet, mun ylleni laitettiin. Piirustukset olivat "salassa," ne taivaassa tunnettiin. Hiutale kerta kerralla, kun minua vyötettiin. Koti ihana ja lämpöinen, vaikka, kylmä, oli "rakennuspuu". Kukapa osaa näin toimia; ei kukaan taida näin lempeetä taitoa, osata, hallita, kuin Isäni: Aivan, juu. Hiutaleen hiljainen leijailu; Oi! Kuinka se viehättää. Sitä tullaan, vain hiljaa taivaasta, laskupaikkaa jo, tarkkaillaan. Perimmäinen osoite hiutaleell'ol', kun tavoitat alhaalla maan. Lähettäjä jäi, taivaassa hymyilemään, kun lähettää Hän suojaa sai. Hän ajatteli, pientä Lumikelloakin, ettei hallan se syötäväksi, vaan jää. Isä keväällä "takkaan" lämmön luo, säteet maahan Hän lähettää. Siellä, aivampa ensimmäisinä, Lumikello jo silmiään siristää. Kuuli Isänsä kutsun tuon ja ihmisiä tahtoo, ilahuttaa. Minä siirrän peittoa sivummaksi, niin teidät he nähdä jo saa. Oi! Kuinka te olettekin ihanat, tuolta korviimme ihastukset jo soi. Tämä onkin, meidän Lumikellojen elämän tarkoitus, että ihminen, iloita, ihastella voi. Meidät voi varresta katkaista ja toiselle ojentaa. Kaikki voimme yhdessä riemuita ja Isäämme ylistää. Lumikello valkoinen Isältään, tehtävän tärkeän sai; Olla vain, maan hiljainen, joka kylmältä, aina suojansa saa.  Kiitos.   Siunaten, Lasse Hietanen. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu