Hei. Elämme syntiinlangenneessa, syntisten ihmisten parissa.

Meidän on vaikea sanoa toisillemme: Anna anteeksi, olen käyttäytynyt väärin sinua kohtaan.  Olemme ajassa, jossa vainotaan toista; joka ei vastaa meidän arvomaailmaamme, (Sama aika, kuin oli Jeesuksella, ennen poistumistaan ”näkyvistä”). Voi tulla; toivonmukaan ei: He surmaavat teitä ja kokevat tekevänsä palveluksen Jumalalle. Olemme toispuolisessa hoidossa, kun kuuluu vain toisen herran ääni; yhteisessä, esimm. Kultarannan asioiden yhteisesti eteenpäin viemisessä. Asevahva herra puhuu ja jopa naisen suulla pelotteleekin. Me, älkäämme kuitenkaan tarttuko minkäänlaiseen aseeseen; muuten kuin Jumalan Sanaan.  Kommentaariraamatussa Room. 8:30 Jumalan rakkaus Kristuksessa Room.8:35, Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta ? Tuska vai ahdistus, vaino vai nälkä, alastomuus, vaara vai miekka?   Komment. os. 8:35-36 Nämä jakeet kirjoitettiin seurakunnalle, jota kohtasi hirvittävä vaino vain muutamaa vuotta myöhemmin. Jakeet vahvistavat Jumalan suunnattoman rakkauden omiaan kohtaan. Tapahtuipa mitä tahansa ja olimmepa missä tahansa, mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Kärsimyksen ei tarvitse johtaa meitä pois Jumalan luota, vaan se voi auttaa meitä tuntemaan, että kuulumme Hänelle. Se myös auttaa meitä samastumaan Häneen ja kokemaan syvemmin Hänen parantavaa rakkauttaan. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu