Hei. Kommentaariraamatusta; Miikan kirjan kerronnasta; Rakkaus ja viha

tuntuvat joskus jo kuluneilta sanoilta, niillä kun viitataan milloin mihinkin. Koska suuria sanoja on käytetty pitkään huolimattomasti, ihmisen on vaikea ymmärtää kuvauksia rakastavasta Jumalasta, joka kuitenkin vihaa syntiä. Profettojen sanat haastavat ihmisten vääriä käsityksiä. Jumalan viha on todellista ja kuluttavaa kuin tuli. Jumala vihaa syntiä ja on vanhurskas tuomari, joka kohtelee oikeudenmukaisesti kaikkia, myös niitä, jotka uhmaavat Häntä. Toisaalta Jumalan rakkaus on yhtä todellista. Niin todellista, että Hän lähetti Poikansa, Messiaan tuomaan pelastuksen ja kärsimään syntisille kuuluvan rangaistuksen. Jumalan rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä. Molemmat ovat vastustamattomia ja käsittämättömiä. Seisemässä lyhyessä luvussa Miika kuvaa Jumalan sellaisena kuin Hän on – kaikkivaltiaana Herrana, joka vihaa syntiä ja rakastaa syntistä. … RAKENNE  Pääkaupunkien oikeudenkäynti (1:1-2:13) Päämiesten oikeudenkäynti (3:1-5:14) Kansan oikeudenkäynti 6:1-7:20) Miika korostaa oikeutta ja rauhaa. Lakimiehen tavoin hän esittää Jumalan syytöksen Israelille ja Juudalle ja niiden johtajille ja asukkaille. Kautta koko kirjan on ennustuksia Messiaasta, joka kokoaa kansan. Hänestä tulee kuningas ja hallitsija, joka armahtaa kansaa. Miika tekee selväksi, että Jumala vihaa ilkeyttä, epäjumalan palvontaa, epäoikeudenmukaisuutta ja muotomenoja mutta on kuitenkin valmis antamaan anteeksi sille, joka tekee parannuksen ja kääntyy Hänen puoleensa. TEKNISET TEEMAT  TEEMA Uskon vääristely SELITYS Jumala tuomitsee Israelin ja Juudan väärät profetat, epärehelliset vallanpitäjät ja itsekkäät papit. He kyllä toimittavat uskonnollisia menoja ihmisten edessä mutta tavoittelivat salassa rahaa ja vaikutusvaltaa.  MERKITYS  Ei kannata antaa itsekkäiden halujen antaa sekoittua omaan uskoon. Eräänä päivänä Jumala näyttää, miten turhaa on kaikki muu paitsi uskollisuus Hänelle. Jos yrittää luoda itselleen sopivaa uskontoa, usko todelliseen Jumalaan vääristyy.  TEEMA  Messias, Rauhanruhtinas SELITYS Jumala lupasi antaa uuden kuninkaan, joka toisi voiman ja rauhan kansalleen. Satoja vuosia ennen Kristuksen syntymää Jumala lupasi, että Beetlehemissä syntyisi ikuinen Kuningas. Jumalan suunnitelma oli eheyttää kansansa Messiaan kautta.  MERKITYS  Kuninkaamme Kristus on juuri sellainen hallitsija kuin Jumala lupasi. Mutta ennen viimeistä tuomiota Hänen kuninkuutensa näkyy vain niissä, jotka suostuvat seuraamaan Häntä. Voimme saada Jumalan rauhan nyt, kun luovumme synneistämme ja otamme vastaan Hänet Kuninkaana.  TEEMA Jumalan mielen mukainen elämä  SELITYS Miika opetti, ettei jumala halunnut temppelin uhreja. Jumala mielistyy uskoon, joka johtaa oikeudenmukaisuuteen, lähimmäisenrakkauteen ja kuuliaisuuteen.  MERKITYS  Aito usko Jumalaan saa aikaan ystävällisyyttä, myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja nöyryyttä. Ne ovat Jumalan mielen mukaisia ominaisuuksia, joissa saamme kasvaa Hänen Henkensä voimasta.  Kommentaariraamatun,-Miikan kirjan teksti alkaa ja jatkuu otsikolla; Pääkaupunkien oikeudenkäynti 1:1-…  Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu