Hei. Parhain Totuuden Sanojen edustaja ja

puhuja, jonka Isä; oli ja on lähettänyt; me, häpeällisesti ja julmasti tapoimme. Nyt; 17.10.2019 meillä joilla on; Isäinmaamme tunnuksena; Siniristilippu ja EU- puheenjohtajuuskausi; 1.7.-31.12.2019. Suomen kolmas kausi EU- puheenjohtajana. Sanonta; ”Kolmas kerta toden sanoo.” Sopii meille hyvin: Alkaa jäljittämään suomalaisia; Totuuden puhujia. Niitä täytyy olla ja varmasti on, koska ei ole kovin kauan siitä aikaa, kun Suomeen tuli Kristinusko. Kristinuskohan toi tullessaan Totuuden. Heitä; Totuutta rakastavia on suomessa vielä; kokonainen; Kansanryhmä; useampiakin.  Mikäli joku ei tiedä; voin luetella: Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen; omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen, meidän; ihmisten edessä. Niitä ovat kaikki toisten taholta hyljetyiksi tulleet; kuten; Totuudellisia asioita ajavat; Perussuomalaiset. (Jussilla myös hyljeksityn, kuten Jeesuksellakin oli, asema.) Kaikki; Totuusasioita lukeneet ja kannattaneet; joiden; siihen mahdollisuus tuli tuoda sydämensä ajatukset ”päivänvaloon”; veljemme; Ilja Janitskin kautta; jota Jumala käytti ”välikappaleenaan”. Aivan samoin kuin Jeesusta aikoinaan; vakkia ei se; kolmesta ”kansanryhmästä” silloinkaan ollut miellyttävää; ”linnaan laittoivat,” (Eivät kaikki tainneet huomatakkaan; Taivaan, Isänsä Linnaan, mistä Hän oli tullutkin.) Onneksemme meillä on Rakastava Isä. Hän on jo vuosia sitten tiennyt; että meille tulee nämä erittäin vaikeat ajat; jolloin me meinaamme erkaantua Jeesuksesta Kristuksesta ja lähteä; kuka mihinkin ”prideihin- ja bileihin”. Hän ei onneksemme jättänyt meitä oman onnemme varaan; vaan tiesi AJAN, PARHAAN. KUKAAN, JOKA HALUAA; HÄNEN EI TARVITSE KULKEA HARHAAN.  Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu