Hei. Tämä kirja on sota-ajan painosta.

Tuontikiellon takia ei ole mahdollista saada kansikangasta, vaan täytyy käyttää saatavissa olevaa paperia. Parempi on, että Raamattu on saatavissa asultaan vaatimattomampana, kuin että Suomen nuoriso jäisi ilman kirjojen kirjaa.  Näin lukee pahvikantisen vuoden 1917; Sortavalassa, Suomen Kirkon Sisälähetysseuran Kirjapainossa valmistetussa; PYHÄSSÄ RAAMATUSSA. Alkuotsikon ollessa kirjan takakannessa, ulkopuolella, pienen  viivakehän sisällä. Senajan esivanhempiemme sydän on ollut Jeesuksen Kristuksen täyttämä ja he ovat antaneet Hänen Hengelleen mahdollisuuden toimia; käytännössä; puutteista huolimatta. Ja siinä on tapahtunut; ”Tarpeellisia, on vähän, tahi; yksi ainoa. JUMALAN SANA, ON SE TÄRKEÄ; ”TALON PERUSSOKKELIN” SYVÄÄNKAIVUU”, jonka ovat esivanhempamme; halunneet ja jaksaneet tehdä meidän eteemme, ja siitä me nyt olemme saaneet nauttia vuosikymmenet, ja lie vieläkin; suurimmalta osalta; liiankin; Tämä materialistisesti; jos Jumala armossaan meille sen suo. Meillä on suuri puute ja monen hoidettavan asian; Siunatuksi tulemisen este; että meidän Tärkein: Jää ja on vasta; turhan useinkin, toisella tilalla; Kotona, kerhossa, koulussa ja nuoruus’,-tärkeässä elämänvaiheessa; liian vähän ”istumme Jeesuksen Kristuksen rinnalla”; ja kuuntelemme mitä HÄNELLÄ on meille opetukseksi sanomista,-opettamista; ETTÄ TAAS TULEVAT SUKUPOLVET SAISIVAT; ENNENKAIKKEA OPPIA RAKASTAMAAN; JEESUKSEN KRISTUKSEN LAILLA: MEILLÄHÄN EI ITSESSÄMME OLE RAKKAUTTA. Maailmanmielisyys saadaan katoamaan koko maailmasta: ottamalla; Hänen tarkoittamallaan tavalla; pyytämällä Häntä sydämeemme; edellyttää meiltä nöyrtymistä. Onneksemme se päivä on taas lähempänä; Kun kaikkien polvien; pitää notkistua. TOIVOSSA ON NIIN MAHDOTTOMAN HYVÄ ELÄÄ. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu