Tukholman kesä – elämän muuttava kokemus

Tukholman kesä
Olin juuri valmistunut kauppaopistosta ja lähdössä Tukholmaan kesätöihin. Hyvä ystäväni päätti lähteä saattamaan minua laivalla Ruotsiin. Minulla ei ollut tietoa asunnosta ja hän kertoi tuntevansa kavereita Tukholmassa, jonne ensialkuun mennä
Tukholma oli aina ollut yksi suosikkikaupunkini ja olin innoissani siitä, että pääsisin näkemään sen uudestaan. Laivamatka Siljalla Tukholmaan oli tuttu, ainut mikä oli erilaista etteivät vanhemmat olleet mukana. Sillä matkalla ei nukuttu juurikaan, muttei seuraavana päivänä myöskään väsyttänyt.
Kaverini palasi Suomeen ja aloitin Tukholmassa työt. Jäin yksin kolmen suomalaistytön kanssa heidän sairaala-asunnolleen. En pitänyt itseäni koskaan ujona, mutta nyt tunsin oloni hieman eksyksissä. Varsinkin kun he ottivat aurinkoa yläosattomissa en tiennyt mihin katsoa. Ostin aurinkolasit. Sairaanhoitajat olivat huomattavasti vapaamielisempiä kuin kauppaopiston naiset.
Aluksi olin myös epävarma lähteä yksin kaupungille, mutta pian aloin tutustua Tukholmaan kävellen ja pyöräillen.
Tutustuin vanhaankaupunkiin, vierailin museoissa ja teattereissa ja nautin kaupungin tunnelmasta.
Aluksi ajattelin viettäväni Tukholmassa vain muutaman viikon, mutta pian päätin jäädä pidemmäksi. Löysin kesätöitä Arla Enskedesta ja aloin viettää aikaa uusien ystävieni kanssa. Muutimme muutaman kaverin kanssa Johanneshovin lähettyville ja sen jälkeen opiskelija-asuntoon Värtanin sataman viereen.
Tukholman kesä oli unohtumaton kokemus. Opin paljon itsestäni ja maailmasta ja sieltä jäi sellainen kipinä että Tukholmasta muutin Saksaan ja sieltä kolmen vuosikymmenen jälkeen Ecuadoriin.
Tukholman ajat olivat vapaita, täynnä uusia kokemuksia ja kokeiluja. Elintaso Ruotsissa tuolloin 80-luvulla oli huomattavasti korkeampi kuin Suomessa. Tuntui että Tukholmassa oli paljon enemmän tekemistä ja mahdollisuuksia.
Tukholman kesä oli ikimuistoinen kokemus, joka muutti elämäni. Se opetti minulle, että on tärkeää seurata unelmiaan ja olla valmis kokeilemaan uusia asioita. Olen kiitollinen siitä, että sain viettää sen kesän Tukholmassa. Olen kirjoittanut Tukholman ja Ruotsin matkailua koskevan artikkelin, jonka voit lukea täältä.
Tukholmaan on nykyään aika vaarallista mennä kun pommit räjähtelevät milloin missäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Hannu kommentista. Huolestuttava turvallisuusongelma Tukholmassa ja monissa muissa suurkaupungeissa eri puolilla maailmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suur-Tukholman alueella asuu pari miljoonaa ihmistä, jotka viettävät tyytyväisinä normaalia arkeaan eivätkä tiedä, että sinne olisi vaarallista matkustaa.
Ilmoita asiaton viesti