”Tunnin juniin” ei ole nyt mieltä

Olen ahkera junamatkustaja. Junilla on paljon hyviä puolia. Junavuoroja tulisi olla niin paljon, että jokainen voisi löytää niistä omaan elämänkulkuunsa sopivat. Myös koko Suomen rataverkko on syytä ottaa kovaan käyttöön, jotta yhä useammalle paikkakunnalle olisi mahdollista matkustaa junilla.

Julkinen liikenne on kokonaisuus, mihin toki liittyy myös linja-autoliikenne ja sen avulla voidaan saavuttaa niitä paikkakuntia, joihin ei ole rautatietä. Omalta opiskeluajaltani minulla on erittäin hyviä muistoja. Rautatietä vielä vaille jääneen kunnan Multian Riuttakoskeltakin pääsi reiluissa viidessä tunnissa Helsinkiin ja päinvastoin! Samoin kirjeet ja kiitotavarat kulkivat vastaavasti.

Asioita seuraavat tietävät jo alkaneen ratojen digitalisoinnin, Tämä mahdollistaa kaksikertaisen junakapasiteetin jo olemassa oleville radoille! Tämä on mahdollista, koska junien turvavälit voidaan puolittaa digitalisoiduilla radoilla.

Kun matkustan paljon junilla, minulle ei ole tärkeintä junamatkan aika lähtöpaikasta saapumispaikkaan, vaan minulle on merkittävää se, että junavuoroja on tarjolla niihin aikoihin, kun tarvitsen niitä. Näin otaksun jokaisen muunkin junia tarvitsevan ajattelevan.

Vanha sanonta: ”Tarjonta lisää kysyntää”, pitää todella paikkansa. Tärkeämpää kuin junamatkan aika pisteestä A pisteeseen B on se, että liityntä- ja vaihtoyhteydet junasta junaan tai muusta kulkuneuvosta junaan ja päinvastoin ovat sujuvat. Tärkeää on myös se, että junissa olisi tilaa riittävästi myös matkatavaroille.

”Tunnin junat” ovat kuviteltu imagokysymys ja vailla todellista matkustajien tarvetta. Sillä muutamia matkaminuutteja ehdottomasti tärkeämpää on juna- ja muun liikenteen sujuva kokonaisuus ja sen toimivuus. Tähän tulee tietoisesti panostaa, silloin junamatkoille tulee vetovoimaa.

Jo nyt voi jopa sanoa, että junamatka kävi niin nopeasti, että en ehtinyt mitään tekemään! Tässä valtion taloudellisessa tilanteessa en näe mitään mieltä minkään ”tunnin junan” kohdalla ja varsinkaan, ne edes suunnitelmissakaan eivät ole tunnin junia.

Jos halutaan logistiikkaa todella runsaasti raiteille, se on nopeasti tehtävissä kunnostamalla koko rataverkko ottamalla se sitten kovaan käyttöön. Tämä on tehtävissä jo pelkästään ensimmäisen tunnin junien suunnittelukustannuksilla.

Koko maahan saataisiin tuplasti vapaata ratakapasiteettiä, koska näin voitaisiin poistaa raideliikenteen pullonkaulat. Samalla voitaisiin tarjota teollisuuden logistiikallekin nopeat, toimitus- ja toimintavarmat kuljetukset kaikkialle koko maahan, missä raiteita on tavoitettavissa.

LauriOinonen
Keskusta Keuruu
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Keuruun kaupunginvaltuuston 1.vpj.
Keuruun seurakunnan 1.kappalainen (el.)
Keuruun varuskunnan sivutoiminen sotilaspastori 1973-1990
Kansanedustaja (kesk) 1999-2011
Osa-aika viljelijä syntymäkotitilalla
Kansanedustajaehdokas ,Keskusta, Uusimaa 2023

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu