Köyhät vinkuu tyhjästä – Osa 2

Ajattelin tällä osalla 2 avata vähän lisää edellistä hieman provosoivasti otsikoimaani tekstiäni ”Köyhät vinkuu turhasta”.  Yleensä haluan jättää pohdinnat lukijalle, esittäen itse vain asian jollain tasolla selittäen, mutta tämä aihe kaivannee vähän lisää selittämistä.

Teksti koettiin nähdäkseni paljolti ylhäältä päin tulevana vähävaraisten aliarvioimisena, vaikka tuossa tekstissä ei todellisuudessa ollut siitä kyse. Ymmärrän, että joskus on tilanteita, jossa tippuu ikävään taloudelliseen rakoon. Yhteiskunnan turvaverkko ei ole aukoton, ja vaikka ajattelen, että useimmiten itse voi vaikuttaa siihen mihin ihmisryhmään kuuluu, niin välillä sattuu tilanteita jotka on taloudellisesti ikäviä.

Mutta jos puhutaan yhteiskuntamme ”vähäosaisimmista” niin itsekin toimeentulotuella eläneenä tiedän, että toimeentulotuella tulee toimeen. Sillä ei juhlita, eikä se mahdollista kaikkea. Mutta mielestäni sen myös kuuluu olla näin. Kyse on nimensä mukaisesti toimeentulotuesta ja silloin sen taso on oikein säädetty jos sillä tulee toimeen. Toimeentulemistahan on se, että on katto pään päällä, ruokaa lautasella ja muutenkin elämän perusasiat kunnossa. Toimeentulotuella saa myös ilmaiset lääkärikäynnit ja apteekin tiskilläkään ei tarvitse muuta kun kauniisti kiittää.

Tämä edellä kuvailemani toimeentuleminen on maassamme sen tasoista, että jos siitä ei löydä mitään kiitollisuuden arvoista, niin vinkuu otsikon mukaisesti tyhjästä. Suomalainen vähävarainen on erittäin hienossa asemassa maailman tilanteeseen nähden. On kliseistä sanoa, että jossain on vielä huonommin, mutta se on myös totta. Suomessa vähävaraisen on hyvä olla.

Käytän otsikosta poiketen mieluiten termiä vähävarainen kuin köyhä. Vähävaraisuus kun ei mielestäni ole köyhyyttä. Köyhimpiä on ne, joilla ei ole muuta kuin rahaa. Vähävaraisella on usein sellaisia rikkauksia mistä taloudellisesti menestyvät usein voivat vain haaveilla eläkepäivillä nauttivansa. Rajaton määrä vapaapäiviä on arvokas asia, vaikka ne päivät ei esimerkiksi pitkäaikaissairaalla mitään pelkkää herkkua ja lepoa olisikaan. Silti siinä voi halutessaan nähdä kultareunuksen, tai ainakin hopeisen.

On uskomatonta että näin kriittisesti asioihin suhtautuvan pitää selittää tätä, mutta asiaan liittyy minulla myös psykologinen puoli. Ajattelen että yhteiskunnassamme isona ongelmana pidettyyn pahoinvointiin on myös lääke, se on hyvinvointi. Pahoinvointi on tunne, ja sen kokemiseen voi vaikuttaa. Yhteiskuntamme jatkuva huono-osaisuuden korostaminen ei edistä sitä. Jatkuva toitottaminen, että jos sinulla ei ole tarpeeksi isot tulot niin olet pahoinvoiva huono-osainen ei auta ketään. Se että yritettäisiin huomata, että vaikka asiat ei ole ideaalilla tavalla, niin minulla on kuitenkin elämän perusasiat turvattuna olisi sen sijaan todella tärkeää. Se luo toivoa ja hyvinvointia.

Yhteiskunnassamme olevaan pahoinvointiin voidaan vaikuttaa muutenkin kuin vähävaraisille lisää rahaa, pameja ja terapiaa syytäen. Se on myös asennekysymys. Kuka muu uskaltaa ajatella että meillä on yhteiskunnassamme paljon hyvää mistä olla kiitollinen?