Piiri pieni pyörii…eläinten ruokaa yksistä samoista tehtaista

Oma koiramme on nykyään elämänsä ehtoopuolella ja vuosiin mahtuu rutkasti kertynyttä kokemusta Eläinlääkäriasemista, eläinlääkkeistä, lisäravinteista ja lemmikeille myytävästä ruuista ja ravinnosta. Huomasin jo vuosia sitten, että eläinlääkäreiden apu koiran kokonaisvaltaiseen ravitsemukseen rajoittuu tiloissaan tarjoamaansa yleensä yhteen, korkeintaan kolmeen koiranruokamerkkiin.

Luonnollisia vaihtoehtoja eläintenhoitajat ja eläinlääkärit ruokintaan harvoin tarjoavat, päinvastoin. Kun kertoo hakeneensa eläimensä vaivoihin tietoa monesta eri lähteestä Internetissä, käsketään olla uskomatta mitään, mitä Internetissä kerrotaan. Vaikka tietolähteenä olisi Internetissä julkaistut yliopistojen omat tieteelliset tutkimustulokset, eläinlääkärin sana on laki.

Jo koiramme elämän alkutaipaleella eläinlääkäri tarjosi dieettiruokaa, kallista lääkkeelliseksi mainittua ruskeaa kuivamuona nappulaa.Koska lääkäri määräsi, ostin tuon ison kalliin ruokasäkin sen kummemmin kyseenalaistamatta, mitä tuote sisältää. Jo ensimmäisellä kerrralla koiramme oksensi kaiken ulos. Hämmästelin hieman, mutta palasin eläinlääkäriin ja kerroin tapahtuneesta: seurauksella, että suositeltiin saman merkin toista laatua, jolle kävi kuitenkin samoin, koiran elimistö ei ruokaa sulattanut.

Tämä ympäri maailmaa myytävä koiranruokamerkki myös vastaa ravintokoulutus-kurssista  eläinlääketieteen kandidaateille yliopistoissa.Lääkärit ja hoitajat opetetaan jo heti lähtökuopissa eläinlääkinnän urallaan luottamaan ja myymään vain näitä määrättyjä ruokamerkkejä.

Myöhemmin olen joutunut miltei poikkeuksetta selittelemään kieltäytymistäni ostaa tätä yhden ruokamerkin tuotetta koirani sairastaessa. Olipa koiran vaiva melkein mikä vain, lääkkeeksi tarjotaan kyllästymiseen asti aina tätä samaa ruokanappulamerkkiä. Eräällä lääkärireissulla vastaanotolle jonottaessa, kysäisin aikani kuluksi eläintenhoitajalta tiskin takaa, onko hänellä tietoa missä tämän merkin tuotteet valmistetaan? hoitaja vastasi, että ”eikös ne jostain EU.sta tai Italiasta tule” asia jäi sen verran mietityttämään, että aikani kuluksi otin ruokapussin tutkittavaksi tarkemmin: valmistusmaa vaihtoehtoina mainittiin kirjainlyhennelmät, jotka viittasivat Venäjälle, Uuteen-Seelantiin ja Kiinaan.

Toden totta, eläinlääkäreiden suosittelemat lääkinnälliset ruuat valmistetaan maissa, joissa eläinsuojelu on vähäistä tai niin kuin Kiinan tapauksessa, olematonta.  Virkamiehet tarkastavat eläimille myytäviä ruokia lähinnä kotimaisten tuotteiden osalta, ulkomaisiin tehdään ehkä harvakseltaan joitain pistokokeita. Uutisissa silloin tällöin tulee julki tapauksia, että mm.marketeissa myytävistä eläimille tarkoitetuista tuotteista on löytynyt bakteereja ja viruksia. Eläinlääkäriasemilla myytävistä ruuista sellaisia ei odoteta löytyvän, mutta sekin aika voi vielä tulla.

Ruokien alkuperä johtaa siis mm.Kiinaan, Itseasiassa suuri osa lemmikeille tarkoitetuista ruuista ja herkkupaloista valmistetaan Kiinassa. Valveutunut lemmikin omistaja tarkistaa ostaessaan pussin kyljestä tuotteen alkuperämaan, mutta suurehkoa osaa asia ei tunnukkaan kiinnostavan. Googlettamalla löytyy tehtaiden osoitteetkin mm.Shanghaista. Aasian maat ovat tulleet tunnetuksi eläinten kohtelusta, joka herkemmille ihmisille voisi olla traumatisoitavaa kuultavaa…eläimet usein kidutetaan ennen kuolemaansa ja eläimen turkki revitään irti eläimen ollessa vielä tajuissaan.Hyvät lihapalat päätyvät nälkäisten ihmisten katukeittiö annoksiin, turkit söpöiksi avaimenperiksi ja loppu, ne sisäelimet,jänteet luineen…ne ovatkin sitten sitä kallilla myytävän mysteeri koiranruokanappulan raaka-ainetta!Näiden ihmisille kelpaamattomien ruhon osien lisäksi kuivanappulan raaka-aineeksi päätyy mm. maissia, kalojen perkuujätettä, riisiä, öljyjä ja kemiallisesti laboratoriossa valmistettua vitamiinia yms. nämä kaikki käsitellään moneen kertaan, puristetaan erikokoisiksi nappuloiksi ja laitetaan merikonteissa läntisiin maihin pakattavaksi houkuttelevan näköisiin tuotepusseihin ja säkkeihin.

Mitkä tahot sitten näiden ruokatehtaiden takaa löytyy? Tämänkin yleisimmän tuotemerkin takana on Yhdysvaltalainen ruoka- ja makeisjätti, jonka Biljoonien dollarien tuotemerkkien takaa löytyy myös; yllätys yllätys, suuria eläinlääkäriketjuja. Perhe on mainittu yhdeksi kymmenestä maailman rikkaimpia, yhdeksi eliitti perheistä, jonka sanotaan kontrollaivan koko maailmaa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu