Olipa kerran 60-luvulla syntynyt tyttölapsi, Suomen kansalainen. Kasvoi duunariperheessä, jossa kerrottiin, että työllä elämässä aina pärjää.
Ei kehoitettu tekemään velkaa, olemaan vain ahkera ja kouluttautumaan. Näin kävikin, kaupalliset opinnot, lainaa ja opintotukea, elämä edessä positiivisena.
Sai kaupalliset opinnot päätökseen hyvin arvosanoin, mutta halusi jatkaa, pääsi oppisopimuksella unelmiensa ammattiin opiskelemaan,
vaikka olisi jo kelvannut pankkiinkin -79 ilman amk-tutkintoa tai ymk-tutkintoa.
Tänä päivänä ei olisi mitään asiaa finanssipuolelle niin olemattomalla tutkinnolla, siellähän vain laskettiin korkolaskuja ja mahdollisia asiakkaan lainanlyhennyksia, oli myös kirjanpitoa, muistatteko debetin ja kreditin?
Aika kului, menestystä tuli kaupan alalla, maan suurimmissa kaupan alan yrityksissä, johtajat pitivät tinkimättömästä asenteestaan ja ahkerasta työnteosta.
Maailma muuttui, lähdettiin digitalisaatioon, pikkuisin askelin, oli lähdettävä mukaan, hän lähti, ajatellen, että työpaikka säilyy.
Säilyihän se, kunnes tuli päivä, saattoi kokea hänet uhkaksi, koska piti muun henkilökunnan puolia, ei olisi kannattanut, sillä maassamme on YT-laki, jonka avulla saa kenet tahansa ulos työstään, ilman, että yrityksen täytyy edes selvittää, onko oikeasti tuotannollisia tai taloudellisia syitä irtisanomiselle.
Näin alkoi ahkeran duunarin alamäki hyvinvointisuomessa.
Ensin sinnittelyä työttömänä, hakuja uusista työpaikoista, ei kukaan huoli enää viiskymppistä.
Tämä ahkera duunari sai pankkinsa kimppuunsa, ne lainanlyhennykset, millä pankki tekee katteensa. Työttömän osa on kurja, liikepankki ei kauaa ole asiakkaansa tukena, jos lyhennyksiä ei suoriteta. Uusille asiakkaille "myydään" jopa 35 vuoden asuntolainoja, mutta jopa 40 vuotta asiakkaana olleet ollaan valmiita heittämään ikuiseen velkavankeuteen ja luottotietojen menetykseen, vain siksi, etteivät ole enää "kannattavia".
Ei auta enää, että vain korot maksat, näin miinuskorkojen aikana!
90-luvulla pankit lunastivat pilkkahintaan vaikeuksiin joutuneiden asiakkaidensa omistusasuntoja, armoa ei tunnettu, ei näemmä tunneta vuonna 2022 myöskään.
Jos yhteiskunta ei sinua työllistä, saat pankin, perintäfirmat ja monet muut kimppuusi, armoa ei anneta, edes sähköyhtiöiltä,
ei ole oikeaa kuluttajasuojaa olemassakaan! Perintäfirmat on valjastettu nylkemään sinut ja ajamaan sinut ongelmiin, jos oma pankkisi ei ole sitä jo tehnyt.
Elämä on julmaa, tässä yhteiskunnassa pärjää vain niin kauan kuin sinulla on töitä!
Koti, sitä tämä fiktiivinen henkilö yritti pitää itsellään viimeiseen saakka.
Liikepankki saattoi yrittää monta kertaa hänet ajaa ulos kodistaan, suositteli jopa myymistä, miksi? Onko pankin asia olla luottamatta siihen, ettei asiakas enää saa töitä? No, tämä asiakas sai välillä, silti pankinjohtaja antoi äidillisiä moitteita, että omistusasunto piti myydä jo edellisessä työttömyydessä?
Mitä me teemme tällaisilla pankinjohtajilla, jotka vakuuttavat pankin markkinoinnissa, että "olemme mukana elämän joka tilanteessa", autamme?
Missä on kahden asunnon loukkuun joutuneen pankin asiakkaan ihmisarvo ja kuluttajasuoja?
Onko pankilla oikeus heittää asiakas tappiolliseen lunastukseen, ilman, että asunnon arvo säilyisi?
Missä asiakkaan arvostus, missä kuluttajansuoja, kun liikepankista on kyse, joka ei välitä enää vanhoista asiakkuuksistaan,
yrityspankki, se oli tämän ahkeran duunarin virhe aikoinaan, mennä pankin asiakkaaksi, joka ei ole sittenkään kaikissa elämäntilanteissa mukana eikä auttamassa.
Tämä fiktiivinen asiakas olisi tarvinnut pankiltaan vain muutaman tonnin apua, saadakseen asuntonsa myytyä, tyhjennettyä, stailattua, varallisuutta oli, se ei pankkia kiinnostanut, kun ihminen joutuu työttömäksi, hän ei ole enää varteenotettava asiakas pankille. Huomautettakoon, että asiakas oli maksanut pankille asuntolainastaan aikoinaan 16% korkoa, ei siinä laina lyhentynyt, vain pankki rikastui.
Tämä tarina saattaa olla tosi.
Uskon tarinan olevan jollekin tosi. Joissakin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa näytettiin tuo: joku pankkilainen, joka oli johdon suosiossa sai tähtäimeensä kiinteistön, joka itselle kelpasi. Dokumentissa asiakkaan ihmisarvoa ja elämää poljettiin ja asukkaiden yli käveltiin. Rahan voimalla.
Liikepankit keskittyvät yleensä yrityksiin ja niiden rahoittamisasioihin saadakseen finanssialalla voittoa. Liikepankit ovat osakeomistusyrityksiä ja ajavat liikeyritysten etua asiakkaina. Itse oli pankissa töissä 1970-luvulla ja silloin asiakaspalvelu oli kassatoimihenkilön näkökulmasta oikeudenmukaista ja rehellistä.
Voisi ajatella, että pankkialalla osuuspankit ja säästöpankit keskittyisivät suosimaan tavallisen ihmisen asiaa. Kuitenkin näyttää olevan valitettavan inhimillistä, että asiakkaan ja tavallisen ihmisen syrjiminen rahamaailmassa ei johdu pankkityypistä. Liike-elämässä näyttää pätevän, että vahvemman etu voittaa.
Koko pankki- ja rahoitussektorin osalta lienee voimassa mystinen taustalla vaikuttava asia: se tuote, jota he kauppaavat on liian niukkaa. Pankit joutuivat välillä myymään ei oota. Siltä ajalta lienee peräisin monet toimiala-asenteet asiakkaita kohtaan.
Rahoitustoimiala on toimialoista luultavasti jälkeen jäänein. He keskittyvät ihmisinä liikaa edelleen lyhytaikaisten erilaisten tilannevoittojen saavuttamiseen, joten jää huomaamatta miten toimialaa voitaisiin kehittää sekä pankin omistajien, työntekijöiden ja asiakkaiden parhaaksi. Toimiala tarvitsee uusia ideoita!
Ilmoita asiaton viesti