Ruokasienet Suomen Luonnossa
Parikymmentä vuotta olen joka kesä hakenut kirjastosta muutamia sienikirjoja. olin pitkään pärjännyt Mossbergin kaksiosaisella kirjalla jossa on piirroskuvia.
Suomen sieniopas, ns oranssi on aina tullut mukaan; muut laajat oppaat ovat tuntuneet liian isoilta ja raskailta. Olen saanut uusia sen koko sienikauden lähikirjastosta, jota valitettavasti on lopetettu muutama vuosi sitten. Lisäksi olen poiminut mukaan joitakin uusia oppaita, joissa kuvat ovat näyttäneet hyviltä.
Koskaan en lainannut kirjoja joiden nimessä puhuttiin ruokasienistä tai sieni ruuista.
Nyt kuitenkin tilasin heti Tea von Bonsdorffin ja Lasse Kososen vastailmestyneen Ruokasienet Suomen Luonnossa tutustuakseni siihen. Eilen se saapui kirjastobussin kyydissä ja tänä aamuna luin sen.
Kun fb:ssä olen osallistunut muutamiin sieniryhmiin olen huomannut että on monia jotka viime aikoina ovat innostuneet sienestyksestä, mutta eivät juuri tunne muita lajeja kuin kantarellit ja “maitosienet”. Jos niitäkään ja suppelovahvero saatta sekoittua syömäkelvottomaan lajiin. Monet saattavat lähettää kuvan keittiöpöydelle kumotusta röykkiöstä sienistä josta ovat valmiiksi peratut ja jalka katkaistu kysymyksenä mitä nämä ovat, onko syötäviä? Tai pelkästään: onko syötäviä.
Välillä tulee mieleen ovatko jotkut näin epätoivoisen nälissään. Kun näkee kasan myrkkyseitikkien näköisiä sieniä, vähän hirvittää.
Kun monet eivät ole kiinnostuneita oppimaan muita kuin ruokasieniä ja erottamaan niitä myrkyllisistä lajeista tämä opas tulee tarpeeseen.
Jokaisen sienen kohdalla tuntomerkit olennaiset tuntomerkit on selkeästi lueteltu. Niitä kannattaa lukea, eikä vaan katsoa valokuvia joissa aina ei näy kaikkia tuntomerkkejä. Siinä piirroskuvilla on etunsa; samaan kuvaan saadaan määrittämiseen tarvittavat tuntomerkit.
Kirjallisesti on kuvattu näkö-, haju- ja makuaistin perustuvat tuntomerkit. Minulle on aina tuntoaisti ollut merkittävä sienten tunnistamisessa. Monet huomaavatkin helposti käsitellessään suppilovahveroita onko joukkoon tullut mukaan joku vieras laji.
Tässäkin oppaassa on kerrottu, että haperot ja rouskut lohkeavat juustomaisesti. Mikähän juusto on kyseessä feta tai emmental?
Verratessa sienen mobiilisovelluksen tai kirjan kuvaan jotkut luulevat, että lajin yksilöt ovat saman näköisiä. Tässä on kiinnitetty huomiota siihen, että sieni muuttaa muotoaan kasvaessa ja yksilöiden välillä voi olla huomattavia eroja.
Minä pidin siitä, että tässä on suomenkielisen ja tieteellisen nimen ohella myös ruotsinkielinen nimi. Minulla on ruotsinkielisiä kavereita ja välillä käyn piipahdan ruotsinkielisissä sieniryhmissä. Ja onhan Suomi virallisesti vielä kaksikielinen maa, jossa sienikeskustelu ja -kauppakin käydään yli kielirajojen.
Tästä kirjasta on hyötyä trendikkään sieniharrastuksen aloitteleville.
Kun olin pieni, niin meillä käytiin ahkerasti sienessä tilaisuuden tullen. Äitini rajakarjalaisperäinen suku oli jättänyt ”kulttuuriperinnöksi” sienestämisen ja sieniruokien valmistamisen. Sienikirjoja ei käytetty eikä tarvittu, koska tietous kerättäviksi tarvittavista sienistä oli opittua perinnettä.
Vasta myöhemmin aikuisiässä olen huomannut, että tuo perimätietous kerättävistä sienistä oli varsin suppea siihen nähden, mitä sienikirjoissa kerrotaan. Esimerkiksi kaikki haperot saivat surutta jäädä metsään. Niitä vain potkittiin kumoon ja kutsuttiin ”pilperoisiksi”. Sienikirjojen mukaan kuitenkin haperoissa on monia hyviä ruokasieniä.
Sen sijaan esimerkiksi mustarousku, jota me kutsuimme ”tervasieneksi”, on nykyisen opastuksen mukaan aavistuksen verran varauksellisesti hyödynnettävä laji ja sitä ei suositella syötäväksi kovin paljon tai kovin usein. Meillä nuo ”tervasienet” olivat rankkeerauksessa yksiä herkullisimmista. Vastaavasti lehmäntattia kerättiin suurella innolla, jos ne olivat nuoria ja madottomia. Monet kirjalliset lähteet pitävät sitä huonona ruokasienenä.
Ilmoita asiaton viesti
Lapsuudenkodissani Varsinais-Suomessa syötiin tattimuhennosta. Mitään rouskuja ei suolattu. Ensimmäinen sieni jota opin tunnistamaan kantarellin ohella oli lehmäntatti. Varhaisteini-ikäisenä kun muutimme pikkukaupunkiin innostuin sienestämisestä. Jossain puistoalueelta koulutien varrella näin valtavan määrän suomumustesieniä. En muista mistä lähteestä opin tunnistamaan niitä. Ehkä olin ostanut Sienet väreissä-kirjan. Niitä keräsin niin paljon, että jäi säilöttäväksi lasipurkkeihin umpioimalla.
Siitä lähtien sienitietoni on vähitellen karttunut.
Joskus nuorena sain tädiltä neuvon, että maistamalla erottaa onko sieni syötävä ja minän maistoin kaikki sienet joita vastaan tuli, Kerran tosin jäin empimään kun sammaleesta kasvoi piparkakunruskea helttasieni, joka ei todellakaan näyttänyt houkuttelevalta.
Valkoisesesta kärpässienestä olin sentään kuullut varoituksia ja biologian opettaja oli maalaillut kauhutarinoita sappitatin eksymisestä juhlaruokaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pienenä oli onnena lähimetsä ja naapurin vanhempi tyttö, joka opetti tuntemaan sieniä. Mustarouskujakin oli ja kerään niitä kaikesta huolimatta vieläkin suolasienien joukkoon à la ei niihin ennenkään kuollut, sillä eihän sienisalaattia joka päivä syö.
Sienituntemuksesta on hyötyä, valkoisia sieniä kun usein pelätään niin muiden jäljiltä ei ole ollut kiirettä kuusenherkkusienipaikkaankaan.
Tämän sivuston osoite on vaihdellut, mutta hyvä sienikuvasto
http://www.velutipes.com/natural/finn_index.htm
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin tykkään saada sienisalattiin mustarouskuja, mutta tänä vuonna en ole näillä nurkilla, mihin reviirini on kutistunut, löytänyt kuin muutama pieni karvarousku.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kun hoksasit laittaa tuon linkin, se on aivan loistava. Kuvat ovat huippuluokkaa ja siinä on hyvä, että samasta lajista on monta kuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kulki aiemmin nimellä Sepon sieniopas, mutta sitten sattui joku hämminki. Oli jo alkuunkin hyvä, mutta nyt joidenkin vaiheiden jälkeen entistä ehompi.
http://www.velutipes.com/seponsieniopas/
Ilmoita asiaton viesti
Seppo on Tampereen sieniseuran jäsen.
Ilmoita asiaton viesti
Off topic Margareta: kyselit anno domini humalan kävyistä ja kun viimeksi kävin maalla siinä puolitoista viikkoa sitten eivät olleet vielä tuleentuneet. Mennen uudelleen ei ensi, mutta seuraavana viikonloppuna ja katson mikä tilanne on. Ties kuinka saan ne sitten lähetettyä, mutta ehkä Juha voisi ystävällisesti välittää yhteystietoja seuraavan järjestämänsä verbaalikisan yhteydessä? Jotta seuraathan niitä, ja olethan ennenkin osallistunut 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, se olisi tosi ystävällistä, Simaan olen niitä lähinnä kaivannut, mutta voisin tehdä jouluksi kaljaa, antaisi varmaan kivan maun. En ole käynyt täällä Usarissa aikoihin, naamakirja tuppaa viemään aikaa, Nyt syksyllä sieniryhmät työllistävät, Olen oppinut sieniä aika paljon näissä ryhmissä. Joten voin vastailla kokemattomien sienestäjien kysymyksiin, ei asiantuntijat ehdi kaikkiin tunnistuspyyntöihin vastata. Ilmeisesti on sienimetsiin melkoinen ryntäys.
Ilmoita asiaton viesti
Lievää painetta havaittavissa verbaalikisaan näköjään.
Liian myöhäistä ilmoittaa siitä näin pitkän tauon jälkeen tälle viikolle ja seuraavana viikonloppuna on synttärini, enkä ole varma ainakaan perjantain keskittymismahdollisuudesta.
Jospa ilmoitan huomenna tai perjantaina seuraavan kisan aikataulusta joka tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Olli jotain lupaili täällä, mutta saisihan alkuperäiseltä mielellään olla.
https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/rjaaskel/viikonlopun-kevennysvisa/
Ilmoita asiaton viesti
Ollihan näköjään on melko pitkälle lupautunut järjestämään kisan, joten en taida ryhtyä kilpailemaan siitä kuka ehtii ensin. Eritoten, kun seuraavan viikon loppu on hiukan sisältöinen ajatellen moderaattorin roolia.
Jos Olli näkee tämän, niin voi tulkita sen odotukseksi kisailmoituksesta hänen taholtaan. Lupaan sitten laatia seuraavan.
Ilmoita asiaton viesti
Sattumalta huomasin tämän. Luultavasti järjestän visan, joskin suunnitelmat ovat vielä hiukan epävarmat. Panen huomenaamulla Vapaavuoroon joko itse kisan tai sitten peruutusilmoituksen.
Ilmoita asiaton viesti
Aioin juuri kommentoida että sienestät, joten mahdollisuudet tämän huomaamiseksi ovat hyvät.
Ilmoita asiaton viesti
Onko siis oletettavaa, että tulevien tehtävien ratkaisujen löytämiseksi olisi hyvä varata sienikirja kainaloon?
Ilmoita asiaton viesti
Voihan sitä selailla, jos jotain löytyisi. Nyt muuten voin jo luvata, että järjestän kisan huomenna.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy katsoa, jos ehdin ja keksin jotain saatan osallistuakin.
Ilmoita asiaton viesti
Aikoinaan Suomessa oli yleinen median luoma suppilovahverovillitys.
Paistelin niitä pannullisen.
Mikä pettymys!
Ehkä Suomen sitkein sieni paistettuna.
Aivan kuin olisi järsinyt sieneltä maistuvia polkupyörän venttiilikumeja.
Ilmoita asiaton viesti
Ovat ne vieläkin hyvin suosittuja. Minusta niitä kannataa kuivattaa, maku paranee ja ovat käyttökelpoisia monin ruokiin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviähän suppilot on, esim. keitossa, soosissa, pizzassa, mutta makunsa kullakin. Torvisienet kyllä vieläkin maukkaampia keittosieniä.
Ilmoita asiaton viesti
Et sitten ole mustatorvisieniä paistellut?
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa pilkkoa suppilot pieneksi, ei sen sitkeyden luulisi sitten haittaavan.
Ilmoita asiaton viesti
Mustarouskustakaan ei saa oikein tolkkua, onko se myrkyllinen vai ei, kun arviot tuntuvat vaihtelevan vuodesta toiseen.
Helppo kerättävä ja maukas sieni.
Ei se ainakaan tappava ole, kun henki pihisee vieläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Jonkinmoisen mutageenisyyden takia sitä ei suositella raskauden aikana syötäväksi tai pikkulapsille. Se on vapautettu pannasta jo aikoja sitten. Minä tykkään mustarouskuista ja toivon löytäväni niitä sekasuolasienien joukkoon.
Tässä kirjassa on luettelo siitä millaisia myrkkyjä on missäkin sienilajissa.
Ilmoita asiaton viesti