Sivupolkuja

Sivupolkuja (Ville.Juhani Sutinen, Avain, 2020) on asiansa tuntevan kirjailija-kääntäjän kertovaa tietokirjallisuutta, oikeita matkoja joihinkin maailmankirjallisuudessa esiintyviin paikkoihin, kaupunkeihin, kulkuvälineisiin, matkan teon tapoihin, ja  myös mielensisäisiin paikkoihin. Lukuisien hyvin valittujen sitaattien ja kertomusten avulla kulkijakirjailija matkaa tässä ajassa niin kirjallisuuden klassikoiden (Tsehov, Dostojevski, Woolf,  Anais Nin jne ) kuin vähemmän tunnettujen teosten sivuille ja tapahtumapaikoille. Lukija näkee tarkkojen kuvausten avulla sisälle niin paikkoihin kuin päähenkilöiden mieleen, vaikka toisinaan kuvailu jää pintaestetiikan ja havaintojen kirjaamisen tasolle. Toisaalta toiset paikkakuvaukset ovat todentuntuisempia kuin toiset. Parhaimmillaan ne luovat läsnäolon tunteen,  tutkimuskielellä ”läsnäolon estetiikkaa”.

Hyvillä katkelmilla ja tutkimuskirjallisuuden viittauksilla kirjoittaja koristelee ja mehevöittää omat tekstinsä ja ajatuksensa matkoillaan. Teosten kuvitteelliset tapahtumat oikeilla paikoilla sulautuvat tämän päivän – ennen koronaa tietenkin – todellisuuteen. Kaikkiin näihin kirjallisuuden taloihin, juniin, laivoihin ja kujille kertoja matkustaa varta vasten tarkastelemaan kyseisiä paikkoja nykypäivänä ja tekee samoja matkoja kuin romaanihenkilöt. Se on teoksen inspiroiva ja jännitteinen pääteema, josta poiketaan usein sívupoluille. Sitaatit ovat niin hyvin valittuja, että tunsin välillä olevani lähempänä kutakin kirjailijaa ja heidän ajatusmaailmaansa kuin heidän fiktionsa paikkoja. Sutinen merkitsee pitkin matkaa muistiin paitsi yksityiskohtaisia vertailuja kirjallisten paikkakuvausten ja nykytodellisuuden välillä, myös romaanihenkilöiden – ja kirjailijoiden – ajatuksia ja omia tulkintojaan näistä.

Aika ajoin idea tuntuu päälle liimatulta. Kuten esimerkiksi Leonard Cohenista ja Hydrasta kertovassa tekstissä. Cohenin runossa mainittuun aasiin viitaten kirjailija kirjoittaa: ”…puolimatkassa alas rinnettä Cohenin talolta tosiaan on harmaa aasi sidottuna. Eläin on toinen kuin Cohenin aikana mutta haluan ajatella, että tuo oliivipuu on sama, josta hän runossaan kertoo.  Kun lähestyn aasia, se puskee otsaansa vasten kättäni ja heiluttelee korviaan kuin tahtoisi sanoa jotain.” Näin voi toki kuvitella, mutta kokemus ei ehkä ole yleistettävissä. Jos mitään kirjallisuuden kuvauksia vastaavaa ei olekaan näkyvissä, voi aina kirjoittaa: ”Kenties mitään mysteeriä ei lopulta edes ole. Legendoistaan huolimatta Hydra on arkinen paikka siellä asuville.” Aiemmassa hetkessä luotu runollinen kuvaus ja tunnelma ei voi toistua täysin samanlaisena reaalimaailmassa, mutta toki niin voi kuvitella ja kirjoittaa siitä.

Joskus sitaattisuma tuntuu liialliselta, sanoilla, kuvilla ja tunnelmilla keikailulta. Huomasin ymmärtäväni  ja kaipaavani Anais Nin tuntemuksia hänelle tärkeistä paikoista, jossa hän oli niin yhtä paikan kanssa, että ei tarvinnut enää edes sanoja. Tuntemukseni johtui kaiken runsaudesta. Vähempi olisi ehkä ollut enemmän. Lopputulemana tunsin kuitenkin halua tutustua paremmin kirjassa mainittuihin teoksiin, joita en ollut lukenut. Ville-Juhani Sutisen Sivupolkuja edistää siten erinomaisesti kirjallisuutta ja lukemista, mikä aivan oikein onkin. Onhan hän saanut ansaittua tukea teokseen myös Kirjallisuuden Edistämiskeskukselta.

Käyttäjäkuva

VTM, kouluttaja, freelance-toimittaja (1980-2005),tietokirjailija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu