Laulu Saaren suuresta vahdista

Syntyi kerran suuri koira

haukku valkoharjallinen,

musti mustaturvallinen,

vihersilmä villahäntä,

maski rauankarvallinen,

kylessä kuva päivösen

Otti aarin anturaansa,

käppäs kylän käpäläänsä

Haukku kuului Harjavallass'

henki höyrys Huhinmaalla,

häntä heilui Heinolassa,

pää keikkui Pyhäjoella

 

Oli tuo rakki rautahammas,

vihersilmä villahäntä

pohjosen paloilla pihassa,

vaaramailla vahtimassa

Aurinko siitä aleni,

lauhtui päivä laskiessa

Hallin haukku hiipuikseli,

leukojansa lepuutteli,

unen maille uinahteli,

pahnoille perästä perehen

 

Tulipa siihen reponen

Katseleikse, kuunteleikse:

halli yhesti haukahti

Virkki siihen repolainen:

-Enpä taia tuonne tulla,

laiton lurjus luikahella

Talon taaksen tapaella

talon turvan taputella!

Kauniit on kullaiset tipuset,

kauniimmat karvaini kajot

Valkoiset vajan munaset,

valkuaisein valkoisemmat!

 

Makoeli mahti koira

unissansa urahteli

Hämärä hajunsa hälvensi,

häntä heilui hitahammin

Tulipa siihen kurun koira,

synkän korven suuri surma,

Annikin ainua poika,

Tapion vanttera vahti

Varjoissa vainua vetävi,

pihan peräll' piiloavi

Jo hallin nenään haju valavi:

-Kuka mehtäs kuuntelevi,

kuusen katvees katselevi?

Siitäpä halli haukahti,

haukkui kerran, haukkui toisen

Kahesti kaiku kumusi

Suen korviin suuntelevi

Katseleikse, kuunteleikse,

jo siitä sanoiksi virkki:

-Enpä taia tuonne taitaa,

salon synkkä suikahella

Vankat on villaini vihat,

teräini tappoelevat,

lihoja liukauttelevat!

Vaan on tiukemmat teräset

suussa Saaren suuren koiran,

vahvuisemmat valkohännän

vartiossa vaitonaisen!

 

Pimeä siitä saapi

alas armas aurinkoinen

Yö saapuvi saloille,

varjovaimo vainioille

Haloilla halli makaapi,

kivellä kuorsaelevi

pereen piskuisen ohella,

tallin kansan katsannolla,

väen parren ja pihaton

kera kääntävi kylkeä

Vaan mikä on mehtän rajalla,

kuusen suuren suihkehessa,

takana mahtavan männyn?

Kiersi ohella Otavan

koko öisen kirjokannen

Lajin laskeuksi salolle,

kaven kurun kehtoselle

Siitä mehtien majoille,

korven mesimarjasille

saapui oiva omenainen,

metsän kultainen kuningas

Parut piirsi pihatoilla,

kyynelet kynnenaloilla

Karjan kurjasti kaitsevi,

veret, villat viillusteli

Taas on tulolla tiloille

Vaan jo haistaa halli vaaran:

-Mikä on kuusen katvehessa,

männyn suuren suuntimilla?

Kuunteleikse, katseleikse,

siitä jo vähän viukahti:

-Siell' on karhu katvehessa,

hajuhäntä haon takana!

Hyppäs halli haloiltansa,

kimpos' kinner kiveltänsä

Haukkui kerran, haukkui toisen,

haukkui vielä kolmannenki

Pereensäkin siitä heräsi:

-Mitä laulat linnan luikku,

viukuttelet villahäntä?

-Tuota laulan linnan luikku,

viukuttelen villahäntä:

Nyt on karhu kartanolla,

ohto oiva ohrasilla!

Vaan ei näy ohtoa pihalla,

omenaista ohrasilla.

Koivun varjot vainoilevi,

kuusen kerkät kuiskailevi.

 

Jo saapi Päivän sara,

alenee Otavan valta,

Väinön viikate vähenee.

Halli kovin kuorsailevi

päivän kajon kantapäillä,

Koittaren käsialoilla

Hiljaa hiiskuu hiienkellot,

kastehelmet kanervilla,

sanoitta sarat suloiset

Päivättären hankkiessa

vielä viipyy Otavainen,

kehto kullankarvahisen.

Samalla saapuvi ohtonen

kouko kallis karvallinen

samoin kynsin kyykähtelee,

samoin karvoin karjahtelee

Herättää väen perehen

Kauhu kasvaa kartanolla

Siitäpä herää suuri koira

louskuttelee linnan lalli

juokseepi karhua vastaan

Haukkui kerran, haukkui toisen,

haukkui vielä kolmannenki

Juoksevi karhu vastaan

hallia karvahattua,

vihersilmää villahäntää

Juoksi kerran, juoksi toisen,

juoksi vielä kolmannenki

Eip' peräänny linnan lalli,

vasten koukoa kovoa

Haukkuvi haot haloilta,

louskuupi loat läteiltä,

kuivahtaapi kuusen kerkät,

mahottaapi marjan varret

Niin on haukkua kovoa

ettei ilmoisna ikänä

kuultuna pohjan perillä

varjoisilla vaaramailla

Johan koukokin kääntyypi

takaisin kotikolohon

metsän maille mainioille

Hongottaren havusille

Vaan tuollapa kanssa perehen

vaaramaiden kartanolla

eelleen asuu karvalalli,

louskuttelee linnan luikku

poloisilla pohjan mailla

karuisilla kankahilla

Saaren sinillä saloilla.

 

Tämän runoili aprillipäivän aatonaattona Herran Vuonna 2019 Marianna Ridderstad, satakuntalaista ja pohjoissavolaista sukua. Runolaulu on omistettu kaikille Suomen pystiffeille, erityisesti Ukolle karhunkarkottajalle.

 

MariannaRidderstad

Datan diggaaja, tulevaisuuden tutkiskelija, menneisyyden muistelija. Runojen rustaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu