Lentävä matto on parasta self-helppiä epävarmuuteen

Aloin voida huonosti viime viikolla, kun olin matkalla Berliinissä. Pari päivää meni surkeudessa ja vaikka pahin helpotti, ankea olo jatkui Suomeen asti. Sain koronatesteissä puhtaat paperit, mutta lääkärin diagonoosi sen jälkeen pysäytti. Olin sairastunut matkalla vakavaan, äkilliseen sairauteen.

Perheen pitkäikäisen koiran jalat pettivät viikko sitten ja luopumisen tuska jysähti rintaan kuin meteoriitti mereen.

Elämä pääsi yllättämään pahemman kerran.

Sitten vähän isompiin satunnaismuuttujiin. Korona-aika syö kaikkialla elämän peruspohjaa monella tavalla. Edes ystävätapaamisiin ei voi luottaa, kun milloin tahansa joku joutuu korona-altistuksen takia perumaan. Tai kipeämpänä iskuna korona on vienyt työt monelta ja uhkaa viedä vielä useammalta.  Myös maailman mittakaavassa epävarmuus on kasvanut kovaa vauhtia. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalelihin on reilu viikko ja ilmassa on karmean kaaoksen odottelua. Kestoepävarmuutta ihmiseloon tuo ilmastonmuutos, joka saa meret myrskyämään maailmalla ja lumet sulamaan Suomessa.

Kaiken kaikkiaan matto jalkojen alla on muuttunut nykymaailmassa aika lailla lipsahtelevaksi.

Kreikan mytologiassa ainoastaan toivo onnistuttiin sullomaan takaisin Pandoran lippaaseen, josta levisi ihmiskuntaa koettelevat vitsaukset. Loppujen lopuksi Pandora päästi myös toivon tuomaan lohtua lippaasti aiemmin ilmoille lähteneistä rutosta ja muista vitsauksista kärsivään maailmaan.

Mutta mitä toivo ylipäätään teki samassa lippaassa kaikkien ihmiskunnan surkeuksien kanssa? Normitulkinta on se, että toivo tarvitaan siihen, että ihmiset selviävät kohdalle tulevista katastrofeista. Totta, toivo on silta yli vaikeuksien.

Mutta asian voi nähdä myös toisesta näkökulmasta. Toivoon liittyy vahvasti odotuksia tulevaisuuden tapahtumista ja teoista. Niistä, jotka ovat meidän jokaisen oman elämämme tarinan raaka-ainetta. Sen, joka yhä harvemmin tässä ajassa toteutuu sellaisena kuin sen haluaisimme.  Kun käsikirjoituksemme pettää, ahdistumme, suutumme ja turhaudumme.

Epävarmuus on ihmiselle vaikeaa, koska se rikkoo kauniin käsikirjoituksemme.

Jos toivon voi nähdä monesta näkökulmasta, niin voi myös epävarmuuden.

Epävarmuus on loistava muistutus siitä, että emme tiedä. Emme tiedä, minne tulevaisuus menee, emme tiedä, mitä meille tai maailmalle tapahtuu tai emme edes tiedä, mitä toinen ihminen ajattelee. Aika moni asia on hämärän peitossa. Maailma voi mennä toisinkin kuin sen käsikirjoitamme. Ja ehkä hyvin silloinkin.

Kun matto vedetään jalkojen alta, se voi vapauttaa.  Yllättävät, omat tutut ajattelukuviot rikkovat tapahtumat, asiat ja ajatukset saavat meidät parhaimmillaan ylittämään rajat, joita olemme itsellemme asettaneet. Näkemään toisin, arvioimaan elämäämme toisin. Voi syntyä  kiitollisuutta sellaisesta, mitä ei ole osannut arvostaa. Tai löytyä elämässä uusi suunta, johon muuten ei olisi uskaltanut tarttua.

Minä olen yhä toipilaana sairastumisesta. Tunnen silti jo suurta riemua terveyden palaillessa hiljalleen. Lisää kiitollisuutta tähän sunnuntaiaamuun tuo jaloissa nukkuva koiravanhus. Jalat palasivat alle ja vielä saamme kulkea hetken matkaa yhdessä. Miten ihana kuunnella sen tuhinaa.

Juuri nyt tuntuu siltä, että matto on taas tukevasti jalkojen, mutta tiedän, että elämä tuo yllätyksiä jatkossakin.  Tämäkin matto lähtee lentoon ehkä jo huomenna. Mutta sitten täytyy pitää vain huivista kiinni.

Ota sinäkin lentävä matto allesi!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu