Rakastan naisten jalkapalloa, koska rakastan jalkapalloa

Englanti kukisti Saksan 2-1 juuri päättyneessä huikeassa naisten EM-jalkapallofinaalissa. Jännittävää peliä, upeita suorituksia. Mutta ennen kaikkea tunnelma pelin aikana ja sen jälkeen meni tunteisiin asti. Riemu oli käsinkosketeltavaa!

Wenbleylle oli ahtautunut lähes 90 000 (!!) katsojaa. Jos joku vielä väittää, että naisjalkapallo on jotain toisarvoista, kannattaa tarkastaa kantansa.

Naisjalkapallo kerää yleisöjä. Mutta ilman sitäkin on tärkeää, että naiset pelaavat. Sen kautta he saavat mahdollisuuden olla osa jotain itseään suurempaa, elää huikeita hetkiä ja saavuttaa asioita yhdessä toisten kanssa. Jalkapallon kautta saattaa syntyä elinikäisiä ystävyyksiä – ei vain oman joukkueen pelaajien, vaan myös vastustajien kanssa. Katsojien joukossa on pieniä tyttöjä, jotka saavat entistä useampia esikuvia ja roolimalleja, joihin voivat kiinnittää unelmiaan. Miksi tytöiltä pitäisi viedä mahdollisuus unelmoida olevansa maailman paras jalkapalloilija joku päivä?

Ei, naisten jalkapallon kasvu ja sen ihailu ei ole pois miesjalkapallon arvostuksesta. Tämän kirjoitan kaikille niille miehille, jotka kokevat naisten huomioimisen elämän eri alueilla olevan jollain tavoin heidän alas painamistaan. Ei, sitä se ei ole. Voitte jatkaa rauhassa lukemista.

Rahalla mitattuna eli bisneksenä naisjalkapallo on kaukana miesten pallon potkimisesta. Mutta siinäkin voi heristää sormeaa FIFA:lle ja kaikille kansallisille järjestöille. Naisjalkapallon eteen voitaisiin tehdä paljon enemmän. Englannissa puhjennutta kansanjuhlaa seuratessa on hyvä muistaa, että vuonna 1921 Englannissa kiellettiin jalkapallo naisilta, koska se “oli sopimatonta naisille”. Vuotta aiemmin naisten ottelua oli ollut katsomassa ennätykselliset 53000 katsojaa Goodison Parkissa. Kesti 92 vuotta ennen kun tämä katsojaennätys rikottiin. Mitä jos tämä aika olisi aktiivisesti panostettu naisjalkapalloon? Ehkä silloin jo aiemmin englantilaiset olisivat päässeet nostamaan voittopokaalia. Ja ennen kaikkea moni tyttö ja nainen olisi saanut yhden mahdollisuuden lisää elää omannäköistä elämää ja toteuttaa unelmiaan.

Joukkueen ja Wembleyn stadionin valtavan yleisön iloa voitosta olisi voinut seurata televisiosta pidempäänkin. Sweet Carolinaa laulettiin kovaa ja monta kertaa, nuotin vierestä tai kohdalleen, sillä ei ollut väliä. Pelaajat ja taustatiimi halailivat toisiaan, tanssivat, nauroivat ja itkivät.

Rakastan naisten jalkapalloa, koska rakastan jalkapalloa, on joku viisas hienosti sanonut.

0
MarjaHeinonen

Pitkän linjan ajattelija ja kirjoittaja. Tieteen ja taiteen maailmoissa viihtyvä moniottelija. Kirjoittanut väitöskirjan verkkomedian tulosta Suomeen ja runokirjan elämän ihmeellisyydestä - ja muita kirjoja niiden välimaastosta. Lisäksi satoja lehtijuttuja ja blogeja. Intohimoina ajattelun haastaminen ja kestävä kehitys (laajasti ymmärrettynä).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu