Rakkautta ei ole koskaan liikaa maailmassa – Rakkaani merikapteeni on hieno elokuva

Viikon päästä ensi-iltaansa tuleva Rakkaani merikapteeni on elokuva, jonka toivoo jatkuvan ja jatkuvan. Ohjaaja Klaus Härö on onnistunut (jälleen kerran) kuvittamaan Kirsi Vikmanin ja Jimmy Karslssonin kauniisti ja koskettavasti käsikirjoittaman tarinan vangitsevalla tavalla. 

Elokuva kertoo vanhasta merikapteenista Howardista (James Cosmo), joka rakastuu kodinhoitajaksi tulleeseen Annieen (Bríd Brennan). Isän rakkautta janoavan tyttären, Gracen (Catherine Walker) on mahdoton sopeutua tilanteeseen, kun omakin elämä on hajoamassa käsiin.

Kuvien ja hienovaraisten vihjausten varassa etenevä, Irlannin jylhien rantakallioiden maisemissa liikkuva elokuva jättää upeasti tilaa katsojan omille ajatuksille ja tulkinnoille. 

Kuin kaunis runo, joka ei pureskele kaikkea valmiiksi.

Ensirakkauden sijaan viimerakkaus

Merikapteeni-elokuvan yksi lähtölaukaus ohjaaja Härölle oli menestynyt Äideistä parhain -elokuva, jonka jälkeen hän halusi jatkaa yhteistyötä sen käsikirjoittajaparin Jimmy ja Kirsin kanssa.

– Klaus soitti meille ja kysyi kiinnostiko meitä tehdä juttua viimeisestä rakastumisesta ja jostakusta, jolle se ei sovi, Vikman kuvailee hankkeen käynnistymistä yli kuusi vuotta sitten. 

Ensirakkauden ikonissa, Romeossa ja Juliassa, rakkauden rattaisiin laittavat kapuloita vanhemmat. Siksi oli luontevaa, että tässä elokuvassa vanhojen rakkautta estää lapsi. Käsikirjoittajille oli myös heti selvää, että tämä hahmo olisi merikapteenin tytär, Grace. Aggressiivinen ja ahdistunut hahmo tuntui käsikirjoittajista mielenkiintoisimmalta.   

Kodinhoitajaksi tulevaa ja merikapteenin kanssa rakkauden jakavaa Annieta Vikman kuvailee korjaavaksi hahmoksi, jolla on välittäjän rooli elokuvassa. Elokuvan kolmas keskeinen hahmo, merikapteeni Howard on tyttärensä tavoin ristiriitainen persoona. Annien ja hänen perheensä kanssa pehmoinen nallekarhu, mutta tyttärensä seurassa tyly ja tunteeton jörrikkä. 

Vikmanin mukaan elokuvassa on kysymys siitä, voiko ihminen muuttua. Merikapteeniin suhde tyttäreen on vaikea, koska katsoessaan tätä, hän näkee oma syyllisyytensä.

– Todellisessa elämässäkin asiat jäävät usein kesken ja ihmisten välillä on kohtaamattomuutta, Vikman sanoo ja katsoo vakavana silmiin. 

Ohjaaja Härö suitsuttaa merikapteenin esittäjää James Cosmoa monisanaisesti. – Ennen tätä elokuvaa olin nähnyt hänet useissa sivurooleissa. Ihailin sitä, miten pahiksena yleensä esiintynyt, kokenut näyttelijä otti haltuunsa aivan toisenlaisen roolin vanhenevana merikapteenina. 

Cosmo on näytellyt monissa tunnetuissa elokuvissa kuten Highlander, Trainspotting ja Narnian tarinat. 

Härö nostaa 74-vuotiaan Cosmon myötä esille kokemuksen merkityksen elokuvan tekemisessä, oli se missä vaiheessa leffan aikaansaamista tahansa. Hän sanoo kannattavansa ehdottomasti “käänteistä ikärasismia”, kuten hän omin sanoin määrittelee suhteensa ikä- ja kokemusvuosiin: 

– Kilometrejä kiitos, Härö huudahtaa.

Ihminen voi aina muuttua, kaikki on mahdollista

Viiden vuoden päästä Härö toivoisi Rakkaani merikapteeni -elokuvasta muistettavan nimenomaan näyttelijät, joihin hän ehti rakentaa poikkeuksellisen tiiviin suhteen.   Usein elokuvan tekovaiheessa näyttelijät eivät ehdi kiireidensä vuoksi tavata. Rakkaani merikapteeni on seilannut sen verran suotuisten tähtien alla, että ohjaaja ehti istua tekijäkaartin kanssa useaan otteeseen saman pöydän ääressä.

– Itkettiin ja naurettiin. Olivat otettuja toisistaan, Härö kuvailee ja vähättelee vaatimattomana miehenä omaa osaansa keskinäisen ihailun kohteena olemisesta.

Kysyn myös käsikirjoittaja Vikmanilta, mistä hän haluaisi elokuvan muistettavan viiden vuoden päästä. Vikman pyytää ensin hetken aikaa ajatella ja katsoo kaukaisuuteen.

– Siitä, että ei tuomittaisi toista ihmistä, Meissä kaikissa on kahdet kasvot, monet kasvot. Haluaisin, että ihmisillä olisi toivoa ja uskallusta kommunikoida. Ihminen voi muuttua milloin tahansa, kaikki on mahdollista, hän muistuttaa painokkaasti.

Entä elokuvan loppu? Siitä, kuten monesta muustakin kohtauksesta tekijät pähkäilivät monta versiota ennen kuin valitsivat valkokankaalla nähtävän loppuratkaisun.  Elokuvassa nähtävään valintaan päädyttiin, koska haluttiin antaa toivoa.

Sitä päivä päivältä hullummassa maailmassa toden totta tarvitaan.