”Never walk alone” – Älä taaperra yksin

Maaliin päästiin maratonilta!

“Never walk alone”. Valkoisten t-paitojen selkään kirjailtu teksti. Tekstin vieressä samaan suuntaan kulkevat tassunaskelmat ja paljaat jalanjäljet.  Niin kliseinen lause, mutta parhaimmillaan niin totta. Nämä paidat taivalsivat viime lauantaina kymmeniä kilometrejä eteläisen Helsingin katuja. 

Vanhin tyttäreni kysyi alkuvuodesta, miten paljon pitää treenata, että selviää maratonista. Hän kaipasi motivaatiota juoksuharjoitteluunsa. Kolmen maratonin kokemuksella sanoin, että kolme lenkkiä viikossa. Kaksi saa olla mitä tahansa ja kolmas on vähintään kaksi tuntia. Joko juosten tai kävellen. Sillä selviää maaliin asti.

“Ei kuulosta mahdottomalta” hän totesi ja siitä alkoi yhteinen harjoittelu Berliinin metsissä ja kaduilla. Ensimmäiset lenkit olivat kankeita ja raskaita, mutta hiljalleen – tai ainakin toisinaan – juoksu kulki. Yhdessä treenaaminen oli kivaa. Mukaan Team Ilonaan liittyi myös tyttäreni pikkusisko, jonka kanssa olin kolme vuotta aiemin juossut Finlandia Maratonin Jyväskylässä. Hän treenasi kevään opiskelumaassaan Ranskassa ja kesän Helsingissä. Lenkkikokemuksia vaihdeltiin WhatsAppilla.

Viime lauantaina oli h-hetki, Helsinki Marathon.

Minä ja vanhin tytär lensimme Berliinistä Helsinkiin ja nuorempi tytär liittyi joukkoomme, kun pääsimme perille. Olimme etukäteen sopineet, että hän saa painella omaa vauhtiaan ja vanhempi taistelee itsensä maaliin. Minun roolini on ensikertalaisen tsemppaaminen rinnalla juosten. Olimmehan treenanneetkin yhdessä. 

Juoksu oli itsensä voittamisen ja yhdessä tekemisen riemuvoitto. Nuorempi tytär paransi maratonaikaansa (4.31) ja me pääsimme maaliin (5.49). Jo nuorempi koki vaikeita hetkiä matkalla ja joutui venymään. Mutta varmasti kovimmille meistä kolmesta joutui vanhin tytär. Edellisellä viikolla todettu anemia ja nyrjäytetty nilkka lisäsivät vaikeusastetta ensikertalaisen päivään. Hengitysvaikeuksia, tunnottomat kädet, maitohapolle menneet jalat, jatkuva jano, voimien hiipuminen. Aikaakin kului lähes kuusi tuntia matkan tekoon, josta viisi oli varmasti vaikeita. Minä olin tukena tsemppaamalla, säätelemällä vauhtia ja välilä vain hiljaa juoksemalla rinnalla. Maaliviivan ylitimme rinta rinnan huikean loppukirin jälkeen.

Voi sitä uupumukseen kietoutunutta riemua ja ylpeyttä maalissa! Hehkutimme asiaa, kehuimme toisiamme ja muutaman tunnin kuluttua palasi usko siihen, että maratonin juoksemisessa on jotain järkeäkin. Matkalla ei siltä aina tuntunut. Ihanan uupumuksen vallassa vietimme hauskan yhteisen illan ja seuraavan päivän. Yhteinen treeni, yhteinen tseppi, yhteinen ilo!

Mikä huikea kokemus! Ei vain juoksu, vaan alkuvuoden yhteinen matka kohti maratonia kahden tyttären kanssa. Ja yhteinen riemu onnistumisesta.  Yhdessä tekemistä, yhdessä tsemppaamista, yhdessä iloitsemista. “Never walk alone”. Ei kannata taapertaa yksin elämässä!

MarjaHeinonen3

Heinonen elää kaikesta, mikä vie yksilöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa eteenpäin. Muutoksen syyt ja seuraukset kaipaavat näkijöitä, jotka sitovat lankoja yhteen. Vahvoja alueita ovat mediat ja viestintä, informaatio- ja viestintäteknologia, työelämä, terveys ja hyvinvointi, Heinonen on valtiotieteen tohtori ja Ilona M Oy:n omistaja. Hän asuu tällä hetkellä Berliinissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu