Pekka Strangin tuettu monologi

Pekka Strangin nokkela karisma pitää yllä farssikomediaa Arena-teatterissa.

Kuvataiteen tehtävä on selvä, Eduard Uspenskin mukaan sen peittää tapetissa olevan reiän.

Mutta entä teatteritaide? Sen pitäisi ainakin rikastaa sielua, tuottaa elämyksiä ja ajatteluttaa. Eikä pahitteeksi, jos se vielä herättää hyvää mieltä.

Ehkä Concourt- ja Moliére-palkittu ranskalainen näytelmäkirjailija Florian Zeller on ajatellut tuohon suuntaan näytelmätehtaassaan. Pari vuotta sitten Helsingin Kaupunginteatterissa esitetty tragikomedia Isä valloittaa nyt koko Suomessa. New York on polvillaan Äidin ja sen esittäjän Isabelle Huppertin edessä. Seuraava perhetrilogian osa on vastikään ilmestynyt näytelmä Poika.

Väliin mahtuu kepeämpääkin rivituotantoa, kuten Helsingin Kaupunginteatterin Arenassa esitettävä Täydellinen lauantai. Ei huono tämäkään, vaikka kysymys on toisen farssin ja kirjailijan töiden retostelusta. Kysymys on hetkestä hiljaisuudessa, jota ei passaisi häiritä, kuten näytelmän alkuperäinen nimi kertoo. Sitä hiljaisuutta löytyy vasta viime hetkellä. Näytelmästä on tehty myös elokuva, joka ainakin trailerista päätellen on ihan katsottava.

Näytelmän päähenkilö Markus (Pekka Strang) on viimein löynyt kirpputorilta rakkaan jazzlevyn, jonka hän haluaa vihdoin kuunnella. Vaimo on toista mieltä, ja tarjoilee keskustelua parisuhteesta, pojalla (Arttu Kapulainen) on identiteettikriisi ja rakastajattarella (Vappu Nalbatonglu) huono omatunto. Enää ei puutu kuin ylisosiaalinen naapuri ja remontin leviäminen käsiin.

Jaakko Saariluoma on ohjannut ovet paukkumaan riemukkaasti ja Reita Lounatvuori on saanut käännöksen istumaan ranskalaisen kepeänä, vaikka nimet ja paikat onkin suomennettu.

Esityksen kerma kahvissa elivoima on Pekka Strang, joka itse asiassa teki kaksituntisen, muitten näyttelijöiden tukeman monologin, kuten uskollinen komediakaverini Pola Ivanka tuumasi. Ja Strang veti kaiken täydellisellä rytmillä – välillä mentiin Asko Sarkola -tempuilla, välillä metatason irvailulla päähenkilön egolle. Olipa mieletön saavutus yhdelle näyttelijälle eli huipputyötä.

Ei tässä nyt sielu pestynä teatterista lähdetty eikä ikuisuuskysymyksiä ajatellen, mutta mieli oli kepeä. Hauskaa meillä ja muilla oli!

marjakrons

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu