Äijäenergiaa Jurkassa, Lillanissa ja Töölössä

Viikkoni on ollut äijäenenergiaa täynnä.

Alkuviikon kruunasi tyttärenpoika, joka aloitti opinnot Hivessä. Se on siitä hyvä opinahjo, että työ- tai luentoaikaa ei ole, vaan siellä opitaan tekemällä ja mitä kauemmin koulussa viihtyy, vaikka 24/7, sen parempia tuloksia saa, jos ei pimahda sitä ennen. Eli unelmien alivuokralainen, lupasi vielä pestä mummin ikkunatkin.

Oma mies, Taka-Töölön Tarzankin, on viimein saanut maaltamuuton rippeet selvitettyä ja ehti parturiin. Niitähän ne ovat, eläkeläisen kiireet: maanantaina on hammaslääkäri, tiistaina parturi, mutta loppuviikko on löysempää…

No, sitten piti menä hakemaan sitä vetävämpää äijäenergiaa Teatteri Jurkasta, jossa Tommi Eronen esitti monologinsa Syleily. Sen sanottiin jossakin esitteessä olevan jatkumoa Erosen aikaisemmille monologeille Isä ja Ihminen.

Kosketuspintaa varmaan onkin. Isä oli islantilaisen kirjailijan humoristinen matka isyyteen. Sen oli suomentanut ja ohjannut Ilari Johansson. Johansson ohjasi myös seuraavan monologin Ihminen (2017), joka oli Tommi Erosen kirjoittama 90 minuutin yksinpuhelu ulkopuolisuudesta kohti universaalia ihmiskäsitystä.

Samoilla eväillä mennään nyt edelleen Tommi Erosen tekstissä Syleily. Hakusessa on uusi elämä. Ohjaaja on edelleen Ilari Johansson, joka oli valinnut yksipuheluun yllättävän reippaan tahdin. Kun jokainen sana ja ajatus on merkityksellinen, toivoisi niitten tulevan tajuntaan hitaammin pureskeltaviksi.

Teatteri Jurkka mainostaa esitystä moniäänisenä pyhiinvaelluksena onneen. Monologi on raadollisen rehellinen kertomus yhdestä meistä maan vaivaisista. Vaikka olen otsikoinut viikkoni Äijäenergiaksi, ei Erosen teksti ole sukupuolittunutta. Olin erottavinani tekstistä jopa hengellisen vireen, ja ihmekö tuo, aikoihan Eronen nuorena opiskelemaan teologiaa. Kadettikouluvuotta ei tekstistä kylläkään erota, ja se on oikein hyvä se. Mutta kadettikoulu oli varmasti hyvää työharjoittelua näyttämölle.

Teatteri Jurkan ohjelmalehtiset ovat aina hyvin riisuttuja. Tällä kertaa lehtiseen oli vain lainattu sanaa koti wikipedian hakusanana. Kiitokset oli osoitettu S. Tujuselle, Tuomo Rämölle ja Samuli Niittyjärvelle. Vaikka kyllä lämpiössä haahuili Niittymäki makeissa hipsteripokissaan. Sattuuhan sitä, pianovirheitä.

Ja sokeri pohjalla eli Joachim Wigelius, Lilla Teaternin Sufflören, siis KUISKAAJA. Taas yhdenmiehenshow, jossa ei voinut kuin ihailla osaamista ja jaksamista.

Wigeliuksen ikääntyvä kuiskaaja alkaa olla jo menneen talven lumia, kun tilalle ovat tulleet näyttelijöiden korvanapit. Vaan tällepä Kuiskaajalle (nyt tulee juonipaljastuksia) käy lopuksi ihan hyvin. Hän on jäänyt todellisuuden ulkopuolelle peilaamalla itseään maailmankirjallisuuden teatteriklassikoihin Tshehovista Shakespeareen ja Moliéreen, rakastuu tähtinäyttelijättäreen, hoitaa työnsä pedantisti ja hankkii rapisemattomat plaripaperinsa Fort

Joachim Wigelius, tuhatkasvoinen Kuiskaaja. Kuva Robert Seger

num&Masonilta. Mutta ei auta, potkut olivat luvassa. Viime hetkellä kuiskaaja saa kuitenkin tähtihetkensä ja Cyrano de Bergeracin monologi tuo miehelle, kriitikoille ja yleisölle täyttymyksen.

Näytelmän on kirjoittanut ruotsalainen näyttelijä Andreas T Olsson, 40, monelle tuttu ruotsalaisista telkkarisarjoista (KVG). Laittaisin kuvan tähän, jos se olisi teknisesti mahdollista ja jos tekijänoikeudet vielä sallisivat sen. Olsson teki näytelmän opinnäytetyönä Tukholman teatterikorkeakouluun, ja se otettiin myöhemmin mm. Dramatenin ohjelmistoon, menestyksellä.

marjakrons

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu