Aino Ritarilla menee lujaa
Yksi kirjallisista sankarittaristani on Aino Ritari. Ainon on kehittänyt pohjalaistaustainen koomikko-kirjailija Anna Rimpelä.
Vuonna 2018 ilmestyi Pitkään meni ihan hyvin, pari vuotta myöhemmin Tilanne päällä, Aino Ritari ja tänä keväänä
Päin perhettä, Aino Ritari (Otava 2023, 267 s.)

Kolmas kirja on samalla Aino Ritari -trilogian päätösosa.
Mutta ennen kuin päästään ratkaisevaan loppuun, ehtii Aino Ritarille, hänen naapureilleen ja sukulaisilleen tapahtua paljon.
Rimpelän teksti etenee kuin stand up -komedia. Kirjaa ei oikein malttaisi jättää kesken, sen verran hauskaa Rimpelän luomien hahmojen seurassa on.
Naisasianaiseksi nimitetty Rimpelä pohtii huumorin ja Aino Ritarinsa silmin, mitä meille tapahtuu, kun vanhenemme. Yksi sulkeutuu kotiin, toinen koristelee rollaattorinsa strutsinsulilla, kolmas menee pridekulkueeseen, neljäs turhankin tiuhaan vaimovainajansa haudalle, kunnes löytää uuden rakastetun ja senioriuinnin.
Vanhenemisesta voi siis vitsaillakin. Ja kannattaa, ennenkuin on liian myöhäistä. Eikä Rimpelän sankaritar Aino ole mikään tyhjännaurattaja, vaan pistää poikansa einesbisnekseen vauhtia, pääsee eroon ikävästä miniästään ja auttaa muitakin tielle osuvia. Aino Ritari on mummohuumorin ykkösnimi, ja täytyy vain toivoa, ettei Anna Rimpelä hylkäisi mummojaan. Meillehän tulee vuosittain varmasti enemmän eläkeläisiä kuin vauvoja, jos kerran lemmikkieläimiäkin tulee enemmän kuin vauvoja. Maailman digimeno sortaa silti vanhenevia ihmisiä. Kiitos kirjasta, Anna Rimpelä. Tee lisää, jos stand up -keikoiltasi ehdit.
Sounds like interesting book thx for sharing
Ilmoita asiaton viesti