Anni Swan ja Edelfeltit kulttuurimurroksessa

Kun pikkuhiljaa selvisin kuukauden mittaisesta triplaflunssaviruksesta, oli aika syventyä viimein johonkin sivistävään kirjallisuuteen. Ei sillä, etteivätkö dekkaritkin sivistäisi, lukeminenhan kannattaa aina. Mutta nyt tuli hetki paneutua paksuihin kirjoihin, joissa on komeat lähdeluettelot ja kirjallisuusviitteet.

Anni Swan, aina sydämessä

Syvennyin jo syksyllä Riitta Konttisen mainioon kirjaan TARINANKERTOJA Anni Swanin elämä (Siltala 2022, 437 s.) Nyt piti paneutua siihen uudelleen.Taidehistorian emeritaprofessori ja tuottelias tietokirjailija Konttinen etsii kirjassaan rohkeaa, omilla aivoillaan ajattelevaa Anni Swania, jonka nimen tuntevat kaikki satuja ja nuorisokertomuksia lukeneet kirjallisuuden ystävät. Vähemmälle on jäänyt Anni Swanin sisin persoona, nainen joka halusi hallita omaa elämäänsä ja tulla toimeen omillaan. Anni yhdisti tasa-arvoiseen avioliittoon runoilijaprofessori Otto Mannisen kanssa ja kolmen pojan äitiyteen vankan luovan työn, joka jatkui vuosikymmenet.

Oma isoäitini, lähestulkoon Anni Swanin ikäluokkaa, tutustutti minut kertaheitolla Anni Swanin nuorisoromaaneihin. Makasin kansankoulun tokaluokkalaisena keltataudissa turkulaisessa sairaalassa, jossa vieraat saivat talvipakkasellakin tulla vierailemaan vain potilashuoneen ulkopuolella sijaitsevalle terassille ikkunan taa. Sain terassilta pinon pehmeäkantisia aarteita: Tottisalmen perillinen, Iris-rukka, Pikkupappila-sarja, Kaarinan kesäloma ja monta muuta. Ne oli varmuuden vuoksi ostettu nidottuina, koska isoäitini ei olut varma, saiko kulkutautisairaalasta tuoda kotiin sinne vietyjä aarteita. Minä ainakin salakuljetin kaikki kirjat kotiin, ja niistä oli iloa vielä kolmelle tyttärellenikin.

Anni Swan oli yhdeksän tyttären perheessä järjestyksessä seitsemäs. Perheessä keskityttiin kulttuuriin ja Annikin luki jo 9-vuotiaana Shakespearea. 12-vuotiaana hän käänsi jo Lappeenrannan Uutisiin jatkokertomuksen ja teki omaa Lasten ystävä –lehteä. Aikuisena lehtiura samoin kuin runojen teko jatkui opettajan töiden ohella. Nuorisolle tarkoitettujen superromaanien sarja alkoi Tottisalmen perillisellä 1914 ja jatkui yhteensä yli miljoonaan kirjaan.

Konttinen kertoo taitavasti myös ajan kulttuurihistoriasta ja muista keskeisistä vaikuttajista – Sibeliukset, Järnefeltit, Ahot ja Eino Leino kuulivat tuttavapiiriin.

Ellanin ja Edelfeltin sovelias liitto

Tarinankertoja oli painonsa (1253 g) arvoista luettavaa, mutta niin oli seuraavakin sivistyneistöstä kertova kirja. Historioitsija, FT Maria Vainio-Kurtakko on erikoistunut suomalaisen sääty-yhteiskunnan viimeisiin vuosikymmeniin ja aatelin aatemaailmaan. Hänen tuorein kirjansa Sovelias liitto, kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (Teos 2022, suom. Kaisa Siveius, 428 s, viitteitä ja liitteitä 60 sivua. Kirjan sivunumeroinnissa numero kolme vaihtuu joskus viideksi, mutta painovirheet eivät haittaa.)

Vainio-Kurtakko kertoo eloisasti taiteilijasivistyneistön tarinan keskellä Euroopan metropoleja. Tuntuu, että Edelfelt samoin kuin Ellan-puolisonsakin, olisivat kaiken aikaa matkakärpäsen puremia. Kaiken keskellä on Pariisi ja Suomessa Haikko ja Saaren kartano, josta Ellan omisti osan.

Mutta ennen kuin taiteilija Albert ja vapaaherratar Ellan avioituivat, olivat molemmat jo luoneet itselleen vankat roolit sen aikuisessa yhteiskunnassa, jossa herrasväki rakastui tai ainakin haki avioliittoa vielä samanarvoisista kumppaneista.

Aikakauden murroksessa ruvettiin myös tajuamaan tunteiden merkitys liittoa solmittaessa. Edelfeltin ja Ellanin liitto oli päälle päin sovelias, vaikka loppujen lopuksi natisikin liitoksissaan, ei vähiten rahahuolien takia. Arvostettu Edelfelt maalasi, mutta matkusteleva, yhtä mittaa osoitteesta toiseen muuttanut talous piikoineen ja lastenhoitajineen maksoi. Voi vain teoksen loistavan kuvituksen perusteella arvioida, minkä hintaista onni oli.

Myös Edelfeltin salaperäisestä mallista ja rakastajattaresta, ilmeisesti kahdenkin Edelfeltin lapsen äidistä Virginiestä puhutaan. Hänen persoonaansa on yrittänyt etsiä myös kulttuurihistorioitsija Anna Kortelainen, jonka työtä Vainio-Kurtakko tuntuu arvostavan yleensä Edelfelt-tuntijana. Monessa yhteydessä viitataankin Leo Tolstoin Anna Kareninaan: ”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan” sitaattia käytetään muutamaan kertaan. Teoksen nootitus on laaja ja lukijaa helpottaa, kun kunkin pääluvun viitteet aloitetaan ykkösestä. Kirjallisuuslähteistä selviää, että Vainio-Kurtakko on tehnyt kymmenkunta julkaisua, jotka tavalla tai toisella sivuavat 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa vallinnutta sääty-yhteiskunnan muutosta. Olisipa aikaa lukea lisää!