Ape Army on boomerille älyvapaa satiiri
Kaksi työtä vieroksuvaa milleniaalia, Otto (Olli Riipinen) ja Janica (Anna-Sofia Tuominen) sijoittavat prima vista työttömyyskorvauksensa meemiosakkeisiin ja kryptovaluuttoihin. Rahaa alkoi tulla ja puolivahingossa he tulivat sekoittaneeksi koko maailmantalouden.
Tässä on Okko Leon uuden näytelmän Ape Army, Kun apina sijoittaa (Helsingin kaupunginteatteri, Pasilan näyttämö) lähtökohta ja perusjuoni. Netistä löytyy samanhenkinen sijoittajanörttien poppoo, ape-armeija, jonka kanssa he iskevät länsimaista talouseliittiä ja suurpääomaa vastaan. Näytelmä karnevalisoi milleniaalisijoittajien itseironiaa ja halua romuttaa vanhan hyvän ajan sijoituskapitalismin, mutta se kertoo myös tositarinan koko maailman osakemarkkinoita järisyttäneestä meemisijoittamisesta.
Totta toinen puoli, mutta onneksi Leon näytelmän on vetänyt överiksi sen ohjaaja Tuomas Rinta-Panttila. Näyttämö on käytetty laidasta laitaan, apinat seikkailevat, rooleja on monia (Sari Haapamäki, Vuokko Hovatta, Pekka Huotari, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Leenamari Unho, Juho Uusitalo ja Mikko Virtanen, joka johtaa juonta apinan raivolla ja hienolla näyttelijäntyöllä). Paljon työtä vaatineen valo- ja videosuunnittelun on toteuttanut Joonas Tikkanen volyymillä, joka heikompia hirvittää. Strobovalot eivät sovi kaikille. Eliel Tamiharjun äänisuunnittelukin on tehty milleniaaleille.
Kun esityksessä joka toinen sana on englantia ja puhe kulkee vauhdilla, jäin katsojana ihmettelemään, että joko tässä mennään taas ylikierroksilla? Mutta sekavaahan koko meemitalous onkin boomerin silmissä. Esityksen perinpohjainen, hyvä käsiohjelma löytyy netistä, ja jos sen olisi ehtinyt lukeman ennen teatteria, olisi ollut varmasti viisaampi ja vastaanottavaisempi. Netin käsiohjelmassa sanotaan, että esitys on ”älykäs ja älyvapaa satiiri”. Suosittelen oheislukemistoksi lauantaisin ilmestyvän HS VISION artikkelia Sijoittaminen, jossa haastattelija-toimittajan ja Rinta-Panttilan

perehtyminen aiheen problematiikkaan selviää hyvin.
Vaikka Ape Army tuskin on mikään arvostelumenestys, uskon sen sopivan mainiosti milleniaaleille käsikirjaksi. Huutoa, valoa ja jännittäviä lavasteita (Vilma Mattila) löytyi yllin kyllin.
Kyllä Boomerin oli totta puhuen päästävä vähän rauhoittumaan tämän Pasilan älyvapaan satiirin jälkeen. Valitsin naapurin Korjaamosta Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet. Jo ajatus helpotti.
Kommentit (0)