Armotonta kesälukemista

Olen aina pitänyt Minna Lindgrenin (s. 1963) kirjoista, näytelmistä, oopperalibretoista ja radio-ohjelmista. No, Ehtoolehto-trilogian kolmas osa suoraan sanoen otti kyllä voimille, mutta esimerkiksi Sivistyksen turhaa painolastia luin virne naamalla, lukisin uudestaankin, ja jaoin vinkkiä tutuilleni. Kaikki eivät kyllä ymmärtäneet.

Lindgren on valikoitunut Kustannusyhtiö Teoksen talliin ja uusin kirja, Armon Anneli, 289 s. on kesälukemisiksi pehmeäkantinen. Kirja paneutuu siihen väestönosaan, jonka tuntee Lindgrenin edellisistäkin teoksista, eli vanheneviin ihmisiin, joilla on vielä paljon akkuja ladattuna. Kiitos siitä, että Lindgren on löytänyt markkinavoimaisen raon: ihmiset, jotka nelikymppisten ja sitä nuorempien hipstereitten silmissä ovat vanhuksia, mutta joilla on paljon sisäistä tietoa, elämän tuomaa viisautta ja kykyä oppia uutta.

Armon Anneli on entinen biologianopettaja ja uudelleen kouluttautunut elänlääkäri, joka hoitaa niin omituisia lemmikkejä kuin kokonaisia vasikoivia karjatiloja ja kiertävän sirkuksen eläinparkoja. Eläinten lopettaminen vielä sujuu, mutta todelliseksi eutanasia-aiheeksi muodostuu suhde lähisukulaiseen, jonka tila pahenee, eikä kivunlievitys enää auta. Anneli kysyy, pitäisikö eläimiä hoitaa kuin ihmisiä ja päin vastoin?

Ja kun asialla on Lindgren, matkan varrella soivat Beethovenin kvartetot. Kotona on mies, joka tekee muutaman työpäivän viikossa Terveyskioskissa, kuskaa kuolevaa sairasta lähimmäistä, tekee ruokaa ja käy kaupassa. Onneksi koko juttu on kirjoitettu niin, että huumori on tallella. Mukavaa kesälukemista, jolle toivoisi jatkoa. Miten Annelin, hänen aviomiehensä ja Tiinan käy?

—————————

Häät syrjäisellä saarella. Kuka vieraista kuolee? Lucy Foleyn Kutsuvieraat (WSOY 381 s. on herkullinen arvoitusdekkari Jahti-bestsellerin tekijältä.

Tuulisella saarella Irlannin edustalla järjestetään seurapiirihäät, joista odotetaan vuoden kohokohtaa. Juhlapaikka täyttyy vanhoista ystävistä ja onnellisista per

heistä, mutta myös salaisuuksista, kaunoista ja kateudesta.
Hääkakkua on tuskin ehditty leikata, kun yksi vieraista löydetään murhattuna. Samaan aikaan myrsky saartaa saaren ja vieraat ovat ansassa.
Jokaisella on salaisuutensa, jokaisella on motiivinsa. Kuka murhaa ja kenet murhataan? Juhlapaikalla virtaa kuohuva viini, ja ympärillä kuohuu mahtava meri.

Sähköt katkeilevat, vieraat juopuvat ja harrastavat pakoleikkejä läheiseen luolaan, suomaastoon ja kivirinteen reunalle – eli pinaavan jännityksen paikkoja olisi paljon.

Pikkuhiljaa paljastuu, miten yhdella jos toisellakin on syytä kostaa takavuosien hirmuteot läsnä oleville hilpeille ja teeskenteleville ystäville. Juhlat etenevät niin, että mieleen tulee auttamatta Agatha Christien Kymmenen pintä neekeripoikaa, siis nykykielellä Eikä yksikään pelastunut. Kutsuvieraistakin jäljelle jääneet lähtevät pois sielut verta vuotaen, mikään ei ole ennellaan eikä yksikään palaa entisenlaisena.