Asuntomessut luonnon ja meren ehdoilla

Tätä kirjoittaessani kaikki kolme lukijaani ovat varmasti jo perehtyneet viihdelehdistä siihen, miten Naantalin Asuntomessut tänä vuonna ovat näyttäneet aurinkoisen puolensa yleisölle.

No, olin siellä minäkin. Messukokemuksia minulle on kertynyt jo useammalta vuosikymmeneltä aina vuodesta 1978 Lahdessa järjestetyistä messuista, jossa omakotitalot muistuttivat käkikelloja ja koko käyntimme ajan satoi kaatamalla. Mutta uskon, että Naantalissa tänä vuonna kaikki on toisin. Näyttelykohteet ovat muuttuneet yhä tasakattoisemmiksi ja ainakin toistaiseksi Naantalin aurinko paistaa.

Ihastuttavaa myös, että messualue sijaitsee meren tuntumassa ja mukana on myös komea lähes sadan veneen näyttely samalla lipulla. Rannassa voi ihailla myös saunarivitaloa ja yhteistä rantaa, johon luvataan talveksi myös avantouintia. Avantoa vierastava voi tyytyä omalle terassille upotettuun porealtaaseen, sillä terasseja riittää. Messualue on rakennettu rinteeseen, joten terassit ovat paikallaan. Elintason nousu näkyy rakentamisessa. Alueella on kovan rahan hulppeita omakotitaloja, mutta myös halvemmilla materiaaleilla toteutettuja kaupungin vuokra-asuntoja ja eron huomaa.

Naantalin messualueella on pyritty rakentamaan luonnon ehdoilla. Jos kivikkoa ei ole tarpeeksi, on sitä rahdattu paikalle kuorma-autoilla. Jäkälää, kunttaa ja sammalikkoa riittää eikä yhtään nurmikenttää ole ajettavaksi. Toivottavasti perhoset ja pörriäiset löytävät alueelle, kun asuminen tosissaan alkaa.

Sisältä ainakin kovan rahan talot ovat kuin toistensa pikkuserkkuja. Suunnittelu ei ikääntyvää ihastuta, mutta mukanani oli sukupolvea nuorempi asiantuntija-assistentti, joka todennäköisesti kuuluisi messujen kohderyhmään, niin asukkina kuin näyttelyvieraana. Ihme kyllä, sukupolvien välinen kuilu ei juuri tullut näkyviin.

Olimme nimittäin molemmat sitä mieltä, että nykyinen asuntosuunnittelu on kummallista. Yhtään keittiötä emme nähneet. Olkkarista on tehty keittiö, eli olohuoneen seinälle on työtasoon upotettuna hellaa ja tiskipöytää. Astiakaappeja on kyykkytasoilla. Kaiken kruunaa useimmiten keittiöseinustan eteen rakennettu sarkofagi, joka on niin sanottu työpöytä. Mahtuuhan siinä kaverien kanssa kokkailemaan. Ruuanlaitostahan on tullut trendi. Mutta kuka siivoaa jäljet?

Muutamassa talossa oli erikseen kodinhoitohuone, jonka kuvittelisi olevan välttämättömyys, jos

olohuoneesta valtaosa on keittiötä. Esimerkiksi sisustussuunnittelija Helena Karihtala esitteli Kannustalon japanilaishenkiseen skandikotiin suunnittelemansa pienen ruokahuoneen, johon oli asennuttanut hyllyt halvalla Ikeasta. Hyllyjä saa tarpeen mukaan lisää vaikka joka seinälle. Loistava keksintö vaikka kuivamuonalle ja harvemmin käytetyille astioille tai kodinkoneille!

Makuuhuoneita mallitaloissa oli vähän, ja niissäkin valtavat ikkunat sekä monta ovea – tai ei ovea ollenkaan, vaan makuutila oli olkkarin jatke. Monen kovan rahan makuuhuoneen yhteydessä oli pukeutumishuone, joka sai ikääntyneemmän tosi kateelliseksi. Vielä komeampia olivat kylppärit – kaksi suihkua ei ollut mikään erikoisuus. Ja saunoissa, kuten muussakin sisustuksessa oli käytetty paljon jalopuuviilua iänikuisen valkoisen sijaan. No, valkoista näkyi sitten edelleen sohvissa ja matoissa, eli Naantalin messualue tuskin on lapsiperheiden unelma, mutta monen muun kyllä.