Dekkareita yöpöydältä, ykkösenä maorikulttuuri

Yöpöydälle oli taas kertynyt dekkareita, hyviä ja noh, vähemmän hyviä. Siinäpä oldtimerin aika kuluu rattoisasti. On kirjoja, joita ei voi laskea käsistään ennen kuin on päässyt loppuun ja saanut selvää, että oliko murhaaja sama, jota itsekin epäili ja sitten on niitä, joita on helppo lukea pätkittäin, jos teksti ei nyt vaan yksikertaisesti vedä tarpeeksi.

Isät Brown ja Matteo saivat kilpailijan

Jos sattuu pitämään telkkarista tutuista isä Brownista, Grantchesterin papeista tai isä Matteosta, kannattaa paneutua kirkkoherra Clementin tuumailuihin. Daniel Clement paimentaa pientä englantilaista Champtonin seurakuntaa ja asuu pappilassa kaikkeen sekaantuvan äitinsä ja kahden mäyräkoiransa kanssa. Kylässä on luonnollisesti kirkko, yhteisöllisyyttä, pikkukauppoja, kartano, riitoja, rikkaita ja köyhiä ja vanhoja salaisuuksia.
Yhtäkkiä kirkosta löytyy ruumis, ja poliisit ottavat kirkkoherran avuksi – ja loppujen lopuksi juuri kirkkoherra avaa sotkut.
Richard Colesin kirjoittama Murha ennen ilthartautta (Minerva Crime 2023, 333 s, suom. Riina Vuokko ja Robi Vuokko) aloittaa kirkkoherra Clementin tutkimuksista kertovan dekkarisarjan. Ja ah, niin suloisesti, kuin olisi lukenut Miss Marplea konsanaan. Kirjoittaja on itsekin pappi ja lisäksi radio- ja tv-persoona. Hän saa käärmeen uitettua maaseutuparatiisiin ja miettiä saa, kuka oikeastaan on pahis.

Dekkari vai leffakäsis?

Samuli Laihon Joka kalliolle rankentaa (Like 2023, 304 s.) on sitten huimempaa tekoa. Kirja on Kuolemansynnit-sarjan toinen osa, jossa kapinallinen taiteilija ja teatterintekijä Muska Meriläinen on lähtenyt Espanjaan unohtaakseen vanhan murhenäytelmänsä. Samalla hän saa selvitettäväkseen vanhan ystävänsä Joannan merkillisen katoamisen Espanjan Aurinkorannikolle.
Laiho rakentaa vauhdikkaasti etenevän seikkailun, johon kuuluu huumekauppaa, prostituutiota, ihmiskauppaa ja -uhreja. Muskan tehtävä on pelastaa syvälle vajonnut Joanna ja Muska joutuu itsekin rikollisverkoston silmätikuksi. Kaikki toimii, sillä addiktioiden kuvaus on niin täyttä totta. Kirja voisi olla kuin toimintaelokuvan käsikirjoitus, sillä tapahtumasta ja vaarallisista hetkistä edetään seuraaviin salamannopeasti. Tämänhän voisi vallan mainiosti sovittaa filmille. Mieleen tulee etsimättä JP Valkeapään tuore elokuva Hetki lyö, jossa Aurinkorannikko on paljon muutakin kuin leppoisaa oluthuuruista kotoistelua etelän auringossa. Elokuvamaisen mahtava on myös kirjan loppukohtaus.

Lapidus ja Ruotsin kurimus

Jens Lapidus jatkaa Top Dog -sarjaansa. Armoton neljäs osa on Mr. Ykkönen (Like 2023,523s, suom.Hanna Arvonen ja Petri Stenman). Rahavirtoja siirrellään ja ihmishenki on halpa. Kaduilla on pahaa liikettä ja jotenkin tuntuu, uutisia seuratessa, että tämä voisi tosiaan olla Tukholma tänään. Jos haluaa perehtyä rehellisesti raakaan gangsterien maailmaan, niin olkaa hyvä. Lapidus osaa koukuttaa.

Maorikulttuuri tutuksi

Minulle on Uuden Seelannin maorien historia jäänyt hieman hämärän peittoon. Tiedän kyllä, että maailmankuulu sopraano Kiri Te Kanawa, 79, on puoliksi maori, mutta vaikka hän loistoaikoinaan puhui ylpeästi maoritaustastaan, hänet vaiennettiin. Maorit ovat viimeiset parisataa vuotta olleet Uuden Seelannin etninen vähemmistö, jonka kulttuuria ei ole osattu arvostaa ja jolta vietiin maat ja mannut.
Sama tilanne tuntuu jatkuvan edelleen. Maoreita Uuden Seelannin väestöstä vielä 15 prosenttia, mutta heistä on työttöminä yli puolet. Vankiloiden enemmistö on maoreita. Siksi on tavattoman mielenkiintoista paneutua poliisiromaaniin, jossa sankaritar on superälykäs maorietsivä Hana Westerman, joka tuntee kansansa, mutta on myös aucklandilaisena poliisina valtaväestön edustaja.
Elokuvakäsikirjoittaja Michael Bennettin esikoisromaani Viattomien veri (Like 2023, 303 s, suom. Kirsi Luoma) sitoo yhteen jännityskirjan juonen, maantiedettä, historiaa ja yhteiskuntakritiikkiä. Poliisityön rinnalla kulkee maorinkielisiä sanoja (kiitettävästi nootitettuina ja suomennettuina), Uuden Seelannin väestöhistoria ja nykyaikainen taitava, tekninen poliisityö. Kysymys on myös siitä, että alkuperäisväestö hakee hyvitystä niiltä, jotka kantavat esi-isiensä velkataakkaa. Kirjan antisankari on huippulahjakas rikollinen, joka yliopistouransa hyläten on omistanut elämänsä maorien ja oman heimonsa puolustamiselle. Yhteiskunnallinen asetelma antaa myös superetsivä Hana Westermanille mietittävää. Tämä kirja oli meikäläiselle oldtimerille sokeri pohjalla.