Dekkarikesän päätös: Baskerville näyttämöllä, hyvia dekkaristeja yöpöydällä

Holmes ja Watson. Kaskilahden tilalle hyppäsi tosin Eppu Salminen. Kuva Henrik Schütt.

 

Viikko on taas kulunut dekkarihelmien parissa.
Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä esitetään Baskervillen koiraa eli yhtä Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes tapauksista. Alkuperäisen Conan Doylen Baskervillen koiran kanssa sillä kyllä on onneksi vähän yhteistä, kun asialla on nyt farssin armoitettu mestari Ken Ludwig.
Kolmisenkymmentä näytelmää, monta musikaalia ja muutaman elokuvakäsikirjoituksenkin väsännyt mies on maailmankuulu farssimestari ja palkittu Tony-voittaja, jonka näytelmissä myös musiikki on mukana. Niin tässäkin, kun Baskervillen koirasta oli väännetty hupaisia kommelluksia täynnä oleva komedia. Siksi on ikävää, että suppeassa käsiohjelmassa kerrotaan vain, että äänisuunnittelusta on vastannut hyvin Jaakko Virmavirta. Toscan ja Scarpian duetto olisi kiinnostanut enemmän, samoin näytelmän lopussa soinut intermezzo.
Ludwigin edellinen farssi, Tenorit liemessä, esitettiin samassa paikassa ja ah, miten tenorikolmikko lopuksi lauloikaan – kuin Kvartetin iki-ihanat eläkeläistähdet.
Koska en ole arvostelija, vaan teatterin myötäeläjä, kunnioitan Sherlock Holmesia esittänyttä Santeri Kinnusta aina, olipa kysymyksessä traditiosielu Vanja-eno tai totinen elämän etsijä Albert Einstein.
Kyllä mies Baskervillessäkin parhaansa tekee, ovet paukkuvat ja kulissit vaihtuvat viitteenomaisesti. Tohtori Watsonin ruutupukuun on nopealla aikataululla ihan hyvin hypännyt Eppu Salminen. Mutta jotenkin tuntui, että töissä he vaan olivat. Johtuu varmasti vielä rajoitetusta katsomosta, josta ei kunnon nauruja irronnut. Sakari Hokkasen ohjaus vaati näyttömällä työskenteleviltä paljon. Katariina Kirjavaisen lavastus miellyttäisi varmaan itseään
Ludwigia, samoin Elina Vätön puvustus ja Aino Hyttisen maskeeraus.
Suurimman urakan ja suurimmilla sydämillä tekivät näyttämöllä työnsä Mikko Virtanen, Sauli Suonpää ja Emilia Sinisalo. Hiki otsalla ja paidanselkämyksessä he irrottelivat 35 eri roolissa – aina välillä nopeasti vaatteita ja peruukkeja vaihtaen. Mahtoivat järjestäjät olla tiukoilla kulisseissa.
Kun yleisöä saadaan enemmän ja työ hioo tekijöitään, saadaan Arenaan varmasti pitkälle pikkujoulukauteen ulottuva menestys.

Ja sitten ihan oikeasti luetun ääreen. Moninkertaisesti palkitun Camilla Greben uusin suomennos (Sari Kumpulainen) Veteen piirretty viiva ilmestyi loppukesästä (Gummerus 2021, 415 s.) eikä petä lukijaa. Se on kylmäävä ja monikerroksinen rikosdraama perheistä hajoamisen äärellä. Aika-akseli on 20 vuotta, mutta lukija pysyy hyvin kärryillä, kun luvut on nimetty päähenkilöiden mukaan. Myös lukujen näkökulma on kulloisenkin kertojan: opettajaäiti Marian, hänen puolisonsa, arabilääkäri Samirin, Down-syndoomaa potevan Vincent-pojan ja bonustytär Yasminin. Sekä tietysti tutkivien poliisien.
Juoni kulkee hienosti vuosikymmeneltä toiselle, henkilöstä toiseen. Mukana on maahanmuuttajan sorrettu näkökulma, naisen toisarvoisuus, raha, rakkaus ja äidin suru.
Hyvin romaani pitää ainekset koossa ja lukijan koukussa.

Viikon toinen dekkarihelmi oli Anna Janssonin Kuolon kosketus (Gummerus 2021, 375 s.) Se on Ruotsin Gotlantiin sijoittuva Maria Wern -dekkari, järjestysnumeroltaan 21. Lukija perehtyy seksuaaliseen väkivaltaan ja pedofiliaan, jotka tuntuvat olevan nykydekkarien lempiaineksia.

Onneksi Jansson on jo jättänyt rauhaan paperille painetun Maria Wernin ja siirtynyt tekemään Kristoffer Bark -sarjaa. Näin siksikin, että suoratoistopalveluna pyörivä sarja Maria Wern (Eva Röse) elää jo uutta aikaa: kahdeksannella tuotantokaudella Emil pääsee ylioppilaaksi ja lähtee armeijaan, kun hän vastailmestyneessä kirjassa kipuilee yläkoulussa. Elämänkumppanikin on vaihtunut, mukaan on saatu suloinen ruotsalaissarjojen namupoika Erik Johansson, pätevä pollari hänkin. Tv-sarjan tulevaa raamia ei katsoja vielä tiedä, sillä viimeisen osan cliffhangerinä Maria jää tuijottamaan raskaustestiään salaperäisesti hymyillen. Hyvä, jos Maria Wern jää nyt televisioon ja Anna Jansson, hieno dekkaristi, löytää uusia roistoja ja sankareita.

0
marjakrons
Sitoutumaton Helsinki

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, rotissööri ja uimamaisteri.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu