Hiirenloukku jatkaa maailman valloitusta

Monkswellin kartanon täysihoitolan sali. Rätisevä takkatuli. Seinissä ja huonekaluissa ajan patinaa. Ulkona lumimyrsky, joka tukkii tiet. Sisällä 50-luvun muodin mukaisesti puettuja ihmisiä, joitten harmonia saa särön. Joku kuolee, mutta kuka on murhaaja?

Siinä kehykset yli 70 vuotta näyttämöitä valloittaneelle Agatha Christien jännitysnäytelmälle. Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämölle sen on ohjannut Miika Muranen, jonka omiin rutiineihin on teini-iästä asti kuulunut murha illassa. Hiirenloukku on nähty tätä ennen Lontoon ja muun maailman lisäksi Tampereella, Toijalassa ja Hauholla.

Alun perin Christie kirjoitti BBC:lle aiheesta kuunnelman 1947 kuningatar Maryn 80-vuotispäivän kunniaksi, Christie kun oli kuningattaren lempikirjailijoita. Kuunnelma perustui tositapahtumiin. Näytelmäksi kuunnelma muuntui 1952 ja on siitä pitäen tuottanut miljoonia puntia Christien sukulaispojalle (ja hänen jälkeläisilleen), joille kirjailija lahjoitti tekijänpalkkionsa.

Olen nähnyt Hiirenloukun Lontoon West Endissä tyttäreni kanssa 30 vuotta sitten. Olihan se elämys, joka kruunasi hankalan murkku-äiti -vaiheen. Niinpä oli syytä mennä katsomaan, vieläkö näytelmä koukuttaisi. Ja koukuttihan se. Ilo oli viime vuonna yhtä suuri, kun Hiirenloukun ympärille tehty mainio elokuva See how they run näytti käyttävän samaa meille tuttua westendiläistä lämpiötä ja portaikkoa. Tom Georgen ohjaamassa, Mark Chappellin kirjoittamassa elokuvassahan suunniteltiin Hiiirenloukun filmaamista, mutta Hollywood-ohjaajan murha sotki asiat. Suosittelen suoratoistona saataavaa elokuvaa kaikille murhamysteerien ystäville. Saoirse Ronan ja Sam Rockwell muodostavat oivallisen tähtiparin ja elokuvan nimi tulee suoraan näytelmästä eli kolmesta hiirestä kertovasta riimistä.

Mutta takaisin Arenaan. Teatterisalin hieno akustiikka palveli tämäntyyppistä jännitysnäytelmää hyvin – ylikonstaapelikin (näyttelijäjoukon kuopus Joel Hirvonen) joutui replikoimaan lähes kaiken aikaa selin katsomoon, mutta hyvin kuului. Englantilainen kuiva huumori löysi naurattajansa, osaajathan olivat asialla: Elina Keinonen, Severi Saarinen, Sauli Suonpää, Helena Haaranen, Risto Kaskilahti, Sanna-June Hyde ja Santeri Kinnunen. Laura Dammertin pukusuunnittelu oli tarpeeksi vaihtuva ja istui epookkiin samoin kuin Katariina Kirjavaisen lavastus. Rappuja mentiin ylös alas ja ovet paukkuivat. Sen enempää ei näytelmästä kannata kertoa, koska koko maailmaa on jo yli 70 vuotta pyydetty olemaan paljastamatta loppuratkaisua tuleville katsojille.